keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Thekkady, mikä ihana paikka viettää rauhallinen miniloma kauniin luonnon äärellä!



Lähdettiin kämppiksen kans pidennetyn viikonlopun viettoon Keralan Thekkadyyn. Matka sinne ja takaisin Bangaloresta sujui melko mukavasti sleeper-bussilla, jossa oli siis nimensä mukaisesti sängyt penkkien sijaan, mikä sopi mulle enemmän kuin mainiosti, matkustusaika kun oli noin 12 tuntia - yön yli. Alkuun epäilytti, että noinkohan siinä liikenteen pauhussa ja monttusilla teillä voi saada unta, mutta minun unenlahjoilla se huoli oli onneksi melko turha. Vaikka väliin havahtui liikenteen ääniin, jos satuttiin olemaan jonkun kyläkeskuksen kohdilla, niin riitti että käänsi kylkeä ja jatkoi unia. Meidän bussissa ei ollut myöskään ilmastointia, joten varsinkin alkumatkasta ja yläsängyllä ollessa oli niin kuuma, että hiki aivan valui, mutta avattavat ikkunat ja yön myötä viilentynyt ulkoilma helpottivat siihenkin tuskaan. Koin linja-autolla matkustamisen melko turvallisena, etenkin kaverin kanssa kulkiessa, ja etenkin edullisena vaihtoehtona matkustaa. Toisekseen linja-autolla pääsee sellaisiinkin kohteisiin, joihin ei lentokoneita lennä, ja auton vuokraaminen maksaisi nelinkertaisesti, vaikkei sekään Suomen hintoihin ajateltuna olis kallista. 




Näkymä hotellin ikkunasta :)
 
Bussissa eräs mies pelotteli meitä, että Thekkady on niin pieni paikka, ettei siellä riittäisi tekemistä kuin kahdeksi päiväksi, kolme olisi jo aivan maksimi, mutta meidän matkat oli jo varattu siten, että neljä päivää kohteessa olisi saatava kulutettua. Heti hotellille (Periyar House, Tiikerireservaatin aitojen sisällä) päästyämme todettiin, ettei viihtymisen kanssa tulisi ongelmia, nimittäin siellä ihanassa maaseudun rauhallisuudessa olisi viihtynyt neljä päivää vaikka ihan vaan istuen ja nauttien hiljaisuudesta, mitä ei täällä kaupungissa ole kuullut kuukauden aikana oikeastaan kertaakaan. Ensimmäisenä päivänä kuitenkin lähdimme 3 tunnin veneretkelle, jossa tarkoituksena oli bongailla villieläimiä Tiikerireservaatin aitojen sisältä löytyvältä järveltä käsin. Meidän retken aikaan näkösälle sattui biisoni, pari isoa peuraa (deereiksi sanovat) jotka minusta kyllä näytti ihan hirviltä, tiä sitte, pikku lauma pienempiäki peuroja. Huipuin nähtävyys oli ainakin 8 elefantin ryhmä, jotka oli justiin järven rannalla paistattelemassa aurinkoa! Oikeita villielefantteja, oli huikeaa! Muutoin veneretki oli kyllä melko puuduttava, ainakin siinä kuumudessa, nimittäin meinasi uni yllättää kesken matkan. Ilta nautittiin hiljaisuudesta ja hotellipakettiin kuuluvan illallisen antimista.




 


 

Teeplantaasit
Toisena päivänä vuorossa oli Jeeppi-safari, johon kuului teeplantaaseilla käyminen (teetehdas oli ikävä kyllä su kiinni), semmosessa kasvipuistossa käyminen, jossa meille kerrottiin erilaisista Intiassa käytettävistä lääkkekasveista (mielenkiintoista, mutta opas oli jopa vähän yli-innokas) ja kukkulan päällä olevilla näköalapaikoilla käyminen. Lääkekasveista kuunnellessa tuli sellainen olo, että jos kaikki mitä opas kertoi olisi täysin totta, olisi mm. aikuisiän diabetes jo parannettu ja lääketeollisuus mennyt konkurssiin. Kaiken tämän lisäksi kävimme elefanttisafarilla, jossa valitsimme sellaisen paketin, että pääsimme 30 minuutin ratsastukselle elefantin selässä ja toinen puolituntinen kului elefantin kylvetykseen, vaikkakin toisinpäin siinä taisi käydä! Menimme yksi kerrallaan elefantin niskan päälle istumaan sen makoillessa, jonka jälkeen elefantin hoitaja käski tätä ottamaan kärsään vettä ja viskaamaan itsensä ja siis samalla niskassa olijan päälle. Oltiin aivan märkiä! Ja mehän ei tietenkään oltu osattu tällaiseen kylpemiseen varautua, joten vaihtovaatteita ei ollut, onneksi kesä kuivaa ja alle parissa tunnissa kaikki vaatteet oli taas jo kuivia :) Melkoinen kokemus olla niin lähellä niin valtavan isoa eläintä. Ihana oli huomata kuinka hyvänä hoitajat eläimiä pitivät ja ohjasivat niitä pääosin koko ajan ihan vain sanallisesti, ilman mitään keppejä tai raippoja. Jeeppisafarin piti kestää 3-4 tuntia, mutta koska kaikki kierrokset venyi vähintään puolella tunnilla ja lopuksi meidän ajeluttaja halusi käyttää meitä vielä katsomassa "vesiputousta", venyi ajelu kaikkiaan 6 tunnin mittaiseksi. Illalla keskityimme taas palautumaan päivästä ja nauttimaan illallisen antimista. Illalla saimme kokea pieniä järkytyksen hetkiä, kun minä löysin rinkkaa siirtäessäni sen alta sisiliskon. Pienehkö vaaleanpunainen sisilisko oli päättänyt tulla katsastamaan meitä. Hetken rohkeutta kerättyäni yritin ottaa sitä kiinni, onnistumatta yrityksessäni, joten respan pojat tuli pelastamaan meidät ja ajoi liskon ikkunasta pihalle. Yöllä sanonta "liskojen yö" sai kirjaimellisen merkityksen, kun kämppis löysi vessan peilistä kaksi liskoa ja minäkin yllättäen heräsin tähän löytöön. Tällä kertaa saimme kuitenkin itse ajettua liskot ulkoilmoille ja uskalsimme jopa jatkaa uniakin :)


Ensin elefantille piti antaa hieronta..

.. sitten se antoi meille suihkun :D





Lukkeja oli miljoonittain puiden rakosissa.
Norsu yritti piilotella meiltä :)
Kolmantena päivänä ohjelmassa oli kolmen tunnin päivävaellus. Heti vaelluksen aluksi opas antoi ymmärtää, ettei meillä juuri olisi toivoa nähdä mitään eläimiä, sillä meidän varaama kierros sattui huonoimpaan mahdolliseen aikaan (klo 11-14), mutta hän yrittäisi löytää meille nähtäväksi elefantteja. Matkan alkuun näimme muutamia lintuja ja peuroja. Meidän opas osoittautui melko taitavaksi eläinten haistelijaksi, sillä hän löysi kuin löysikin meille elefantteja nähtäväki, oikeita villielefantteja, joita pääsime noin 100 metrin päästä katsomaan. HUIKEAA! Oppaan ohjeet kuului: "elefantit ovat tosi vaarallisia villeinä, mutta jos ne tulee kohti, niin juoskaa lujaa minun perässä, tehän olette kovia juoksijoita". Näin maalaistolloina ei oltu huomattu lukea ohjeistuksia vaellusta varten, joissa neuvottiin laittamaan mahdollisimman neutraalin väriset vaatteet, joten oltiin tietenki pukeuduttu räikeimpiin vaatteisiin mitä laukusta löytyi. Ja elefantithan tietenkin kuulemma heti erottaa räikeät värit. Vähän meinasi jännittää, kun elefantit alkoi liikehtiä levottoman oloisina ja selvästi huomasivat meidät, yksi jopa meidän mielestä ainakin lähti liikkumaan meitä kohti. Lähdettiinkin sitten paluumatkalle, etteivät aivan hermostuisi ja hyökkäisi kohti. Palatessamme biisonit oli päättäneet tukkia meidän kulkureitin, joten jouduttiin vähän aikaa oottelemaan, että ne siirtyisivät vähän sivummalle. Naaraiden kanssa ei kuulemma olisi ongelmaa, mutta mikäli uros sattuis meidän tielle, niin se olis tosi vaarallista. Biisonia kun ei pääse juoksemalla karkuun ja ainoa turva olis kuulema kiertää puuta. Onneksi sattui kilttejä biisoneita ja päästiin siitäkin lopulta ohi, eikä vaelluskaan venynyt kuin puolituntia suunniteltua pidemmäksi.





Ekan hotellin pihalta.
Vaelluksen jälkeen muutettiin sieltä reservaatin sisällä olevasta hotellista vähän keskemmäs kylää, sillä reservaatin porttien sisältä ei päässyt enää puoli 6 jälkeen ulos ja me haluttiin nähdä kylää vähän illallakin. Hotellin työntekijä oli järjestänyt meille Home stay-paikan, jota mentiin katsomaan ja todettiinkin se ensin todella siistiksi, hyväksi ja edulliseksi paikaksi yöpyä. Mieli kuitenkin muuttui, kun nähtiin sängyssä ylimääräisiä asukkaita, ei kuitenkaan luteita, mutta jotain minimuurahaisia, joiden kanssa ei todellakaan haluttais nukkua! Nakattiin siis rinkat selkään, selitettiin tilanne isännälle, joka ymmärsi tilanteen hyvin, ja lähdettiin etsimään uutta majoitusta. Löydettiinkin hyvä hotelli edulliseen hintaan ja keskeiseltä paikalta, jossa yövyttiin viimeinen lomayö. Paluupäivän aamupäivä kulutettiin tutustumalla kylänraitilla oleviin liikkeisiin, joista mukaan tarttuikin vähän tuliaistavaraa ja itselle uusi käsilaukku :) Saatiinpas päähänpisto mennä kokeilemaan öljyhierontaakin, joka todellakin oli mielenkiintoinen kokemus. Valittiin 50 minuutin hieronta, johon kuului öljyhieronta päästä varpaisiin. Ja öljyä kyllä kirjaimellisesti oli päästä varpaisiin joka puolella, nimittäin myös hiukset oli aivan lähmässä käsittelyn jälkeen. Hieronta oli vähän erilaista kuin mitä olisin kuvitellut, vaikka en toki oo suomessakaan käynyt ikinä hieronnassa, joten vertauskohdetta ei ole. Yhteenkään lihakseen ei erityisemmin tartuttu, vaan hieroja veti pitkin, vauhdikkain vedoin, runsaalla öljyllä ees taas kroppaa. Vaikea selittää ainakaan näin kirjallisesti, mutta jännä kokemus kyllä. Ja vaatteita ei hieronnan aikana pidetty mitään päällä, vaan "housuiksi" puettiin sellainen "Tarzan-lerpake", joka peitti kriittiset paikat, vähän meinasi juuri naurattaa. Tämän öljykylvyn jälkeen hotellin henkilökunta pelasti meidät ja päästi käymään vielä suihkussa vaikka olimmekin jo kirjautuneet ulos hotellista, sillä eihän me jälleen oltu tajuttu, että oltais niin yltä päältä öljyssä ja vielä olisi edessä 12 tunnin bussimatka hiostavassa kuumuudessa, eikä sinne todellakaan houkuttanut mennä aivan öljyisenä.





2. hotellin puhtaat lasit
Thekkady oli paikkana tosi rauhallinen ja ihanan maalaishenkinen, suosittelen kyllä käymään jos Intian eteläosissa suunnittelee matkustelevansa. Itse olisin kyllä löytänyt tekemistä vielä vaikka pariksikin päiväksi, kuten päiväretki järvelle bambulautalla ja yövaellus, mutta parissakin päivässä ehtii nähdä hyvän katsauksen paikasta. Paikalliset kertoivat, että hollantilaisia, ranskalaisia ja brittituristeja siellä näkyy melko paljon, mutta suomalaiset ovat harvinaisia vieraita :) Kohtelukin kyllä oli sen mukaista, nimittäin esimerkiksi ensimmäisen hotellilla kun tilasin yhden kahvin, niin mulle tuotiin noin 0,5 litran termoskannu täynnä kahvia ja tarjoilija itsekin vähän naureskellen sanoi, että yksi kahvi, olkaa hyvä. Ja toisessa hotellissa tarjoilija kävi kysymässä meiltä otammeko kahvia/teetä ja sanoi tuovansa ne erikseen pöytään, nimenomaan kielsi ottamasta itse kahvia termoskannusta, josta kaikki intialaiset asiakkaat kahvinsa ottivat. Tiedä sitten olisko siinä termoskannussa ollu parempaa vai huonompaa tavaraa, mutta saatiin kuitenkin ihan pöytään tarjoiltuna erikseen tilauksemme :) Kaiken kaikkiaan tämä meidän miniloma tuli maksamaan noin 150 euroa hengeltä, mukaan on siis laskettu kaikki: matkat, majoitukset, ruoat, ohjelmapalvelut ja ostostelut. Ei pahakaan hinta siis ja valitsemalla edullisemman majoituksen hotellin sijaan, esimerkiski Home stay, saa hintaa pudotettua vielä ainakin 50 eurolla.





Tästä on hyvä jatkaa taas töihin Commynity health careen noin viikoksi. Siitä en vielä ihan kauheasti mitään tiedä, joten kerronpas siitä enempi seuraavassa tekstissä :)






4 kommenttia:

  1. Vautsi, kuulostaapa huikealta reissulta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se kyllä oli, ja on kyllä ollu koko reilu kuukausi! :D

      Poista
  2. Aivan satumaiselta kuulostaa, kuinkahan totut taas tänne kylmään pohjolaan :) Mietin vaan mitä olet suunnitellut meidän pään menoksi ? ! Kuulostaa et menet mihin vain niin kaikki on kiinnostavaa, tiettyhän se on huisin paljon erilaista kuin koto Suomessa, mut maltan tuskin odottaa että päästään liikkeelle ! Ihania kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnitelmia ja vaihtoehtoja oon koittanu kartottaa, että kunhan saahaan yhteys otettua niin voisin kysellä vähän teidänki mielipiteitä ennen mitään päätöksiä ja varauksia. Kuiten tarkotus olis mennä teidän mielenkiinnon mukaan :) Ja tiiän sit itekki mitä koitan ehtiä nähä ja tehä vielä ennen teidän tuloa, kun pari sunnuntaita olis aikaa ;)

      Ja eiköhän koti oo aina koti, kyllä sinne on ihana palata! Ainaki kovasti ollaan siitä puhuttu ja suunniteltu! Leena-mummulle terveisiä ja tilaus kunnon luumukiisselistä kermavaahdolla sillon toukokuun loppupuolelle ;D

      Poista