
Lähdettiin kämppiksen kans pidennetyn viikonlopun viettoon
Keralan Thekkadyyn. Matka sinne ja takaisin Bangaloresta sujui melko mukavasti
sleeper-bussilla, jossa oli siis nimensä mukaisesti sängyt penkkien sijaan,
mikä sopi mulle enemmän kuin mainiosti, matkustusaika kun oli noin 12 tuntia -
yön yli. Alkuun epäilytti, että noinkohan siinä liikenteen pauhussa ja
monttusilla teillä voi saada unta, mutta minun unenlahjoilla se huoli oli
onneksi melko turha. Vaikka väliin havahtui liikenteen ääniin, jos satuttiin
olemaan jonkun kyläkeskuksen kohdilla, niin riitti että käänsi kylkeä ja jatkoi
unia. Meidän bussissa ei ollut myöskään ilmastointia, joten varsinkin
alkumatkasta ja yläsängyllä ollessa oli niin kuuma, että hiki aivan valui,
mutta avattavat ikkunat ja yön myötä viilentynyt ulkoilma helpottivat siihenkin
tuskaan. Koin linja-autolla matkustamisen melko turvallisena, etenkin kaverin
kanssa kulkiessa, ja etenkin edullisena vaihtoehtona matkustaa. Toisekseen
linja-autolla pääsee sellaisiinkin kohteisiin, joihin ei lentokoneita lennä, ja
auton vuokraaminen maksaisi nelinkertaisesti, vaikkei sekään Suomen hintoihin
ajateltuna olis kallista.
 |
Näkymä hotellin ikkunasta :) |

Bussissa eräs mies pelotteli meitä, että Thekkady on niin
pieni paikka, ettei siellä riittäisi tekemistä kuin kahdeksi päiväksi, kolme
olisi jo aivan maksimi, mutta meidän matkat oli jo varattu siten, että neljä
päivää kohteessa olisi saatava kulutettua. Heti hotellille (Periyar House,
Tiikerireservaatin aitojen sisällä) päästyämme todettiin, ettei viihtymisen
kanssa tulisi ongelmia, nimittäin siellä ihanassa maaseudun rauhallisuudessa olisi
viihtynyt neljä päivää vaikka ihan vaan istuen ja nauttien hiljaisuudesta, mitä
ei täällä kaupungissa ole kuullut kuukauden aikana oikeastaan kertaakaan.
Ensimmäisenä päivänä kuitenkin lähdimme 3 tunnin veneretkelle, jossa tarkoituksena
oli bongailla villieläimiä Tiikerireservaatin aitojen sisältä löytyvältä
järveltä käsin. Meidän retken aikaan näkösälle sattui biisoni, pari isoa peuraa
(deereiksi sanovat) jotka minusta kyllä näytti ihan hirviltä, tiä sitte, pikku
lauma pienempiäki peuroja. Huipuin nähtävyys oli ainakin 8 elefantin ryhmä,
jotka oli justiin järven rannalla paistattelemassa aurinkoa! Oikeita
villielefantteja, oli huikeaa! Muutoin veneretki oli kyllä melko puuduttava,
ainakin siinä kuumudessa, nimittäin meinasi uni yllättää kesken matkan. Ilta
nautittiin hiljaisuudesta ja hotellipakettiin kuuluvan illallisen antimista.


 |
Teeplantaasit |
Toisena päivänä vuorossa oli Jeeppi-safari, johon kuului
teeplantaaseilla käyminen (teetehdas oli ikävä kyllä su kiinni), semmosessa kasvipuistossa
käyminen, jossa meille kerrottiin erilaisista Intiassa käytettävistä
lääkkekasveista (mielenkiintoista, mutta opas oli jopa vähän yli-innokas) ja
kukkulan päällä olevilla näköalapaikoilla käyminen. Lääkekasveista kuunnellessa
tuli sellainen olo, että jos kaikki mitä opas kertoi olisi täysin totta, olisi
mm. aikuisiän diabetes jo parannettu ja lääketeollisuus mennyt konkurssiin.
Kaiken tämän lisäksi kävimme elefanttisafarilla, jossa valitsimme sellaisen
paketin, että pääsimme 30 minuutin ratsastukselle elefantin selässä ja toinen
puolituntinen kului elefantin kylvetykseen, vaikkakin toisinpäin siinä taisi
käydä! Menimme yksi kerrallaan elefantin niskan päälle istumaan sen
makoillessa, jonka jälkeen elefantin hoitaja käski tätä ottamaan kärsään vettä
ja viskaamaan itsensä ja siis samalla niskassa olijan päälle. Oltiin aivan
märkiä! Ja mehän ei tietenkään oltu osattu tällaiseen
kylpemiseen varautua,
joten vaihtovaatteita ei ollut, onneksi kesä kuivaa ja alle parissa tunnissa
kaikki vaatteet oli taas jo kuivia :) Melkoinen kokemus olla niin lähellä niin
valtavan isoa eläintä. Ihana oli huomata kuinka hyvänä hoitajat eläimiä pitivät
ja ohjasivat niitä pääosin koko ajan ihan vain sanallisesti, ilman mitään
keppejä tai raippoja. Jeeppisafarin piti kestää 3-4 tuntia, mutta koska kaikki
kierrokset venyi vähintään puolella tunnilla ja lopuksi meidän ajeluttaja
halusi käyttää meitä vielä katsomassa "vesiputousta", venyi ajelu
kaikkiaan 6 tunnin mittaiseksi. Illalla keskityimme taas palautumaan päivästä
ja nauttimaan illallisen antimista. Illalla saimme kokea pieniä järkytyksen hetkiä,
kun minä löysin rinkkaa siirtäessäni
sen alta sisiliskon. Pienehkö
vaaleanpunainen sisilisko oli päättänyt tulla katsastamaan meitä. Hetken
rohkeutta kerättyäni yritin ottaa sitä kiinni, onnistumatta yrityksessäni,
joten respan pojat tuli pelastamaan meidät ja ajoi liskon ikkunasta pihalle. Yöllä
sanonta "liskojen yö" sai kirjaimellisen merkityksen, kun kämppis
löysi vessan peilistä kaksi liskoa ja minäkin yllättäen heräsin tähän löytöön.
Tällä kertaa saimme kuitenkin itse ajettua liskot ulkoilmoille ja uskalsimme
jopa jatkaa uniakin :)
 |
Ensin elefantille piti antaa hieronta.. |
 |
.. sitten se antoi meille suihkun :D |
 |
Lukkeja oli miljoonittain puiden rakosissa. |
 |
Norsu yritti piilotella meiltä :) |
Kolmantena päivänä ohjelmassa oli kolmen tunnin
päivävaellus. Heti vaelluksen aluksi opas antoi ymmärtää, ettei meillä juuri
olisi toivoa nähdä mitään eläimiä, sillä meidän varaama kierros sattui
huonoimpaan mahdolliseen aikaan (klo 11-14), mutta hän yrittäisi löytää meille
nähtäväksi elefantteja. Matkan alkuun näimme muutamia lintuja ja peuroja.
Meidän opas osoittautui melko taitavaksi eläinten haistelijaksi, sillä hän
löysi kuin löysikin meille elefantteja nähtäväki, oikeita villielefantteja,
joita pääsime noin 100 metrin päästä katsomaan. HUIKEAA! Oppaan ohjeet kuului: "elefantit
ovat tosi vaarallisia villeinä, mutta jos ne tulee kohti, niin juoskaa lujaa
minun perässä, tehän olette kovia juoksijoita". Näin maalaistolloina ei
oltu huomattu lukea ohjeistuksia vaellusta varten, joissa neuvottiin laittamaan
mahdollisimman neutraalin väriset vaatteet, joten oltiin tietenki pukeuduttu
räikeimpiin vaatteisiin mitä laukusta löytyi. Ja elefantithan tietenkin
kuulemma heti erottaa räikeät värit. Vähän meinasi jännittää, kun elefantit
alkoi liikehtiä levottoman oloisina ja selvästi huomasivat meidät, yksi jopa
meidän mielestä ainakin lähti liikkumaan meitä kohti. Lähdettiinkin sitten
paluumatkalle, etteivät aivan hermostuisi ja hyökkäisi kohti. Palatessamme
biisonit oli päättäneet tukkia meidän kulkureitin, joten jouduttiin vähän aikaa
oottelemaan, että ne siirtyisivät vähän sivummalle. Naaraiden kanssa ei
kuulemma olisi ongelmaa, mutta mikäli uros sattuis meidän tielle, niin se olis
tosi vaarallista. Biisonia kun ei pääse juoksemalla karkuun ja ainoa turva olis
kuulema kiertää puuta. Onneksi sattui kilttejä biisoneita ja päästiin siitäkin
lopulta ohi, eikä vaelluskaan venynyt kuin puolituntia suunniteltua pidemmäksi.
 |
Ekan hotellin pihalta. |

Vaelluksen jälkeen muutettiin sieltä reservaatin sisällä
olevasta hotellista vähän keskemmäs kylää, sillä reservaatin porttien sisältä
ei päässyt enää puoli 6 jälkeen ulos ja me haluttiin nähdä kylää vähän
illallakin. Hotellin työntekijä oli järjestänyt meille Home stay-paikan, jota
mentiin katsomaan ja todettiinkin se ensin todella siistiksi, hyväksi ja
edulliseksi paikaksi yöpyä. Mieli kuitenkin muuttui, kun nähtiin sängyssä
ylimääräisiä asukkaita, ei kuitenkaan luteita, mutta jotain minimuurahaisia,
joiden kanssa ei todellakaan haluttais nukkua! Nakattiin siis rinkat selkään,
selitettiin tilanne isännälle, joka ymmärsi tilanteen hyvin, ja lähdettiin
etsimään uutta majoitusta. Löydettiinkin hyvä hotelli edulliseen hintaan ja
keskeiseltä paikalta, jossa yövyttiin viimeinen lomayö. Paluupäivän aamupäivä
kulutettiin tutustumalla kylänraitilla oleviin liikkeisiin, joista mukaan
tarttuikin vähän tuliaistavaraa ja itselle uusi käsilaukku :) Saatiinpas
päähänpisto mennä kokeilemaan öljyhierontaakin, joka todellakin oli
mielenkiintoinen kokemus. Valittiin 50 minuutin hieronta, johon kuului
öljyhieronta päästä varpaisiin. Ja öljyä kyllä kirjaimellisesti oli päästä
varpaisiin joka puolella, nimittäin myös hiukset oli aivan lähmässä käsittelyn
jälkeen. Hieronta oli vähän erilaista kuin mitä olisin kuvitellut, vaikka en
toki oo suomessakaan käynyt ikinä hieronnassa, joten vertauskohdetta ei ole.
Yhteenkään lihakseen ei erityisemmin tartuttu, vaan hieroja veti pitkin,
vauhdikkain vedoin, runsaalla öljyllä ees taas kroppaa. Vaikea selittää
ainakaan näin kirjallisesti, mutta jännä kokemus kyllä. Ja vaatteita ei
hieronnan aikana pidetty mitään päällä, vaan "housuiksi" puettiin sellainen
"Tarzan-lerpake", joka peitti kriittiset paikat, vähän meinasi juuri
naurattaa. Tämän öljykylvyn jälkeen hotellin henkilökunta pelasti meidät ja
päästi käymään vielä suihkussa vaikka olimmekin jo kirjautuneet ulos hotellista,
sillä eihän me jälleen oltu tajuttu, että oltais niin yltä päältä öljyssä ja
vielä olisi edessä 12 tunnin bussimatka hiostavassa kuumuudessa, eikä sinne
todellakaan houkuttanut mennä aivan öljyisenä.
 |
2. hotellin puhtaat lasit |
Thekkady oli paikkana tosi rauhallinen ja ihanan
maalaishenkinen, suosittelen kyllä käymään jos Intian eteläosissa suunnittelee
matkustelevansa. Itse olisin kyllä löytänyt tekemistä vielä vaikka pariksikin
päiväksi, kuten päiväretki järvelle bambulautalla ja yövaellus, mutta
parissakin päivässä ehtii nähdä hyvän katsauksen paikasta. Paikalliset
kertoivat, että hollantilaisia, ranskalaisia ja brittituristeja siellä näkyy
melko paljon, mutta suomalaiset ovat harvinaisia vieraita :) Kohtelukin kyllä
oli sen mukaista, nimittäin esimerkiksi ensimmäisen hotellilla kun tilasin
yhden kahvin, niin mulle tuotiin noin 0,5 litran termoskannu täynnä kahvia ja
tarjoilija itsekin vähän naureskellen sanoi, että yksi kahvi, olkaa hyvä. Ja
toisessa hotellissa tarjoilija kävi kysymässä meiltä otammeko kahvia/teetä ja
sanoi tuovansa ne
erikseen pöytään, nimenomaan kielsi ottamasta itse kahvia termoskannusta,
josta kaikki intialaiset asiakkaat kahvinsa ottivat. Tiedä sitten olisko siinä
termoskannussa ollu parempaa vai huonompaa tavaraa, mutta saatiin kuitenkin
ihan pöytään tarjoiltuna erikseen tilauksemme :) Kaiken kaikkiaan tämä meidän
miniloma tuli maksamaan noin 150 euroa hengeltä, mukaan on siis laskettu kaikki:
matkat, majoitukset, ruoat, ohjelmapalvelut ja ostostelut. Ei pahakaan hinta
siis ja valitsemalla edullisemman majoituksen hotellin sijaan, esimerkiski Home
stay, saa hintaa pudotettua vielä ainakin 50 eurolla.
Tästä on hyvä jatkaa taas töihin Commynity health careen
noin viikoksi. Siitä en vielä ihan kauheasti mitään tiedä, joten kerronpas siitä
enempi seuraavassa tekstissä :)
Vautsi, kuulostaapa huikealta reissulta! :)
VastaaPoistaSitä se kyllä oli, ja on kyllä ollu koko reilu kuukausi! :D
PoistaAivan satumaiselta kuulostaa, kuinkahan totut taas tänne kylmään pohjolaan :) Mietin vaan mitä olet suunnitellut meidän pään menoksi ? ! Kuulostaa et menet mihin vain niin kaikki on kiinnostavaa, tiettyhän se on huisin paljon erilaista kuin koto Suomessa, mut maltan tuskin odottaa että päästään liikkeelle ! Ihania kuvia :)
VastaaPoistaSuunnitelmia ja vaihtoehtoja oon koittanu kartottaa, että kunhan saahaan yhteys otettua niin voisin kysellä vähän teidänki mielipiteitä ennen mitään päätöksiä ja varauksia. Kuiten tarkotus olis mennä teidän mielenkiinnon mukaan :) Ja tiiän sit itekki mitä koitan ehtiä nähä ja tehä vielä ennen teidän tuloa, kun pari sunnuntaita olis aikaa ;)
PoistaJa eiköhän koti oo aina koti, kyllä sinne on ihana palata! Ainaki kovasti ollaan siitä puhuttu ja suunniteltu! Leena-mummulle terveisiä ja tilaus kunnon luumukiisselistä kermavaahdolla sillon toukokuun loppupuolelle ;D