Kuukausi takana, pari vielä edessä. Sivusta seuraaminen antaa yllättävän paljon!

POW ja OT oli sit 6. kerroksessa..

Taas alkaa olla työviikko pulkassa, mihin nämä viikot oikein hupenee?! Tämä viikko lähti käyntiin samalla osastolla kuin millä viime viikon lopetin, SICU:lla eli Post Operative Wardilla. Oli siis melko keveä viikon aloitus, kun sai edes vähän tuttuun paikkaan mennä. Ei tullut kysymysten tulvaa tai kysyviä katseita siitä, mitä ihmettä täällä oikein teen. Olin osastolla maanantain ja tiistain, joina kumpanakaan potilaita ei ollut kuin yksi tai kaksi, eivätkä he osanneet englantia, joten entistä vähemmän pääsi potilaskontaktiin. Sen sijaan sain tutustua osastolla käytettäviin lääkkeisiin ja steriileihin pakkauksiin, sillä kahden päivän aikana en juuri muuta tehnyt kuin tarkistin päiväyksiä paketeista, pulloista ja purnukoista. Lisäksi opiskelin työntekijöiden kanssa kansiosta hoitotyöhön liittyviä asioita, kuten:

·         Miten pestä potilaan hiukset vuoteessa?

·         Miten suoritetaan vuodepesu?

·         Kuinka mitataan verensokeri tai verenpaine?

·         Kuinka otetaan laskimoverinäyte keskuslaskimokatetrista? Entäpä kyynärtaipeesta?

·         Miten kanyyli laitetaan?

Kaikista ohjeistuksista löytyi lista tarvittavista välineistä ja toimenpiteen suoritusohjeet. Työntekijöiden tuli lisäksi opetella kyseisen sairaalan toimintaperiaatteet ulkoa. Näitä luettiin uudelleen ja uudelleen ,sillä sairaalaan oli tulossa "Audit" eli eräänlainen katselmus, jossa sairaalan ulkopuolisia ihmisiä tulee tarkistamaan kaikkien osastojen toimintaa ja henkilökunnan osaamista. Tämän katselmuksen perusteella määräytyisi, onko sairaala kansainvälisten standardien mukainen. Myös osastojen välillä vaikutti olevan kilpailua, sillä käsittääkseni samaisen katselmuksen perusteella yksi osasto palkittaisiin sairaalan parhaana, ikään kuin muiden osastojen motivoimiseksi. Tällaisia katselmuksia sairaalalla ainakin käsittääkseni tapahtuu jopa 2-3 kertaa kuukaudessa, sillä seuraava oli tulossa jo 2 viikon kuluttua. Niitä varten sitten aina puunataan kaikki paikat viimisen päälle, tarkistetaan kaikki mahdolliset kirjaukset ja päiväykset ja opetellaan hoitotoimenpiteitä ulkoa. Sinänsä ihan kätevä homma oikean hoidon toteutumisen varmistamiseksi, mutta mun mielestä ainaki tuossa ollaan ehkä hiukan väärillä urilla. Eikö hoidon pitäisi olla aina laadukasta, päiväysten olla aina kunnossa ja paikkojen siistinä? Toisaalta kun hoitajia täällä on kuunnellut, niin osittain ymmärtääkin sen, ettei motivaatio hyvän hoidon toteuttamiseen välttämättä ole aina kohdillaan, sillä suurin osa hoitajista ei ole itse halunnut alalle, vaan heidän vanhemmat ovat määränneet lähteä lukemaan hoitajaksi. Ja kyseisessä sairaalassa useat eivät haluaisi työskennellä, mutta he ovat siellä vain keräämässä muutaman vuoden ajan arvokasta työkokemusta, jotta pystyisivät sen jälkeen hakemaan töihin lähestulkoon mihin vain sairaalaan. 

Cathlabin mahtavaa henkilökuntaa, osa ikävä kyllä puuttuu.

Keskiviikkona pääsin taas vähän jännemmille vesille, nimittäin Cathlabiin, jossa tehtiin varjoainekuvauksia ja pallolaajennuksia. Oon edelleenki sitä mieltä, että sydän on ehkä ihmeellisin asia mitä maailmasta löytyy! Ja kunnioitan todellakin niitä ihmisiä, jotka on kouluttautuneet ja osaa tehdä niinkin ihmeellisen asian ku korjata sydämen! Ensimmäistä varjoainekuvausta ja heti perään pallolaajennusta seuratessa oli melkoisen pihalla, että mitäs tässä nyt oikein tapahtu. Homma oli kaiken kaikkiaan alle tunnissa ohi ja siinä ajassa verenkierto oli palautettu sydämeen. Huikeaa! Onneksi heti toimenpiteen jälkeen lääkäri näytti uudestaan ennen ja jälkeen kuvia ja esitteli sieltä tukospaikan. Todellakin vaatii vähän parempaa sepelvaltimoiden tuntemusta, että niistä kuvista näkee tukokset, ainakaan niin nopeasti. Hyviä veikkauksia tukospaikoista olisin kyllä osannu sitten seuraavissa kuvauksissa antaa, mutta ei aina olis ihan kohilleen menny :) Henkilökunta tuolla osastolla oli äärettömän mukavaa, tunsin oloni tervetulleeksi ja etenkin lääkärit selitti asiat hyvin aina kun vain kysyi jotain. Ikävä kyllä en tuolla osastolla taas kiertosuunnitelman mukaan ollut kuin kaksi päivää, kun taas piti lähteä seuraavalle osastolle.  Echo/TMT olikin sitten vain yhden päivän pysäkki, jossa sattui vieläpä olemaan hyvin hiljainen päivä, joten näin tehtävän ainoastaan yhden rasitustestin ja itsenäisesti sain ottaa yhden EKG:n näillä hieman vanhanaikaisilla imukuppilaitteilla :)

 Sairaalahuomioita pitää taas laittaa vähän. Nimittäin yksityisyyden huomioimisessa täällä ollaan edellä Suomea. Esimerkiksi cathlabissa kun potilaalta piti laskea housut nilkkoihin toimenpiteen ajaksi, niin salista sammutettiin valot siksi aikaa kun housut laskettiin ja tilalle laitettiin lakana suojaksi. Ei siellä nyt siltikään ihan pimeä ollut, mutta hämärä kuitenkin. Ja aina kun potilaalle tehdään jotain, paidan läpi keuhkojen kuuntelusta lähtien, niin vedetään verhot sängyn ympärille. Potilaan yksityisyys on mun kokemuksen mukaan ainaki huomioitu tosi hyvin, ainakin tuolla yksityissairaalassa. Toisaalta sitten potilaan kohtelusta on ollut hieman ristiriitaisia tuntemuksia. Väliin tuntuu, että potilaille aivan huudetaan ja jopa uhkaillaan tekemään asioita sillä ajatuksella, että "Sinähän haluat päästä täältä vielä kotiin, etkö haluakin!" Potilaiden käsittely on tosi kovakourasta, vois sanoa jopa rujoa (onko se ees oikea sana?). Esimerkiksi selän hoitoon kuuluu rasvaus ensin pyörivin liikkein, sitten alas suuntautuvin vedoin, jonka jälkeen kuppitaputtelu ja vielä käden syrjillä taputtelu. Ja ei se mun silmiin ainakaan ihan taputtelulta aina näytä. Ilmeisesti sillä taputtelulla olis siis tarkoitus saaha keuhkoista limaa irtoamaan ja keuhkorakkuloita "heräämään" eli hyvä tarkoitus, mutta aika hurjalta se näyttää. Toisinaan myös rintakehää taputellaan tosi kipeän näköisesti, itestä ainaki tuntuu, että ehkä vähempikin riittäis tai joku vaihtoehtoinen keinoki vois olla.

Sairaalassa on äärimmäisen hierarkinen järjestelmä. Sairaanhoitajat juoksuttaa laitoshuoltajia tai täällä siis kodinhoitajia. Joka osastolla on jotain teknikkoja, kuten sydänkeuhkokone-teknikot, dialyysikoneteknikot ja millon mitkäki teknikot, joita kutsutaan myös junior-tohtoreiksi. Teknikot on siis sairaanhoitajia korkeammalla. Sitten on lääkärit, joissa niissäkin on eroja, toisten tullessa huoneeseen kaikki toiminta suunnilleen pysähtyy ja potilaskansiot juoksutetaan heille, toiset taas saa tulla itse hakemaan tarvitsemansa kansiot. Ja yks jännä pointti on, että täällä fysioterapeutit on myös Dr. tittelillä. Jokaiselta osastolta löytyy myös sairaanhoitajien supervisor, joka yleensä on melko kuumottava nainen (ollu nainen aina tähän mennessä). Käytännössä siis osastonhoitaja, vastaava sh tai ylihoitaja, millä tittelillä se nyt missäkin tunnetaan.

EKG:n ottamista :)

Tämä supervisor voi pitää osastonsa työntekijöille kuulusteluja hoitokäytännöistä ja saarnoja, jos kaikki ei oo mennyt niin kuin kuuluis. Se siis valvoo osaston toimintaa ja pitää sairaanhoitajien jalat maassa näpäyttelemällä asioista, ihan eri luokkaa ku mitä Suomessa oon ainakaan tähän mennessä vielä koskaan nähny!  Supervisoreiden taas on käsittääkseni ilmoitettava koko sairaalan sairaanhoitajien toimintaa valvovalle tyypille, olisko se sit hoitotyön johtaja suomalaisittain aateltuna, mikäli huomaavat jotain puutteita toiminnassa. Opiskelijoiden asiosta tieto lähtee aina heti sairaanhoitajakoulutuksen rehtorille. Opiskelijoiden asemasta katsottuna rehtori on semmoinen nainen, jolle ei passaa alkaa esittämään omia näkemyksiään, vaan jos hän jotain sanoo, niin silloin asia on näin. Tosin me suomalaiset ollaan kyllä sinänsä vähän eri asemassa täällä, kun rehtori on ainakin antanu semmosen kuvan, että me ollaan niitä vieraita ja meidän toiveet harjoittelun suhteen toteutetaan. Ja hän korostaa kaikille aina sitä, että me ollaan täällä harjoittelemassa, eikä vaan seuraamassa. Ikävä kyllä tämä info ei tunnu aina menevän ihan sinne hoitajajille asti, että meidänkin vois oikeasti antaa jotain tehdäkin. 

Paikallinen putkifirma

Steriilejä hanskoja ja hanskoja ylipäänsä käytetään tuolla yksityissairaalan puolella melko paljon, joskus jopa itekki ihmettelen, että tarvisko tuossa nyt oikeasti hanskat. Ja toisinaan päälekkäin saattaa olla jopa kolmet hanskat, jos ei vaikka ole jaksanut ottaa välissä entisiä pois. Toisaalta steriilit hanskat saatetaan kääriä uudestaan pakettiin ja käyttää kohta uudestaan, jos on tiedossa et saman potilaan kohdalla tarvii niitä ihan kohta uudestaan. Steriilien vaatetusten käyttö itsessään on välissä hieman huvittavaa näin suomalaisen silmin, meillä kun vaihdetaan heti uuteen jos vähänkään epäilyttää, että kontaminoitui. Täällä ei ihan niin justiinsa ole. Pestyt kädet kuivataan rullalla (yleensä vielä steriili puoli ulospäin) olevaan steriiliin takkiin, joka sitten laitetaan päälle. Ja ainakaan mun näkemyksen mukaan se ei olis enää steriili, jos siihen on kuivannut saippualla pestyt kädet. Steriilit hanskat on yleensä niin kauan steriilejä, että paketti avataan, mutta niiden pukemisessa ei  ihan niin tarkkoja tunnuta olevan. Yks päivä näin ku lääkäri juuri ennen toimenpiteen aloittamista pyyhkäisi räkäistä nokkaansa steriilin takin hihaan ja jatkoi hommia ihan muina miehinä. Sama on maskien käytössä, niitä käytetään tosi paljon, melkeen aina kun ollaan potilaskontaktissa niin pitää olla maski päällä. Se on tosin vähän hoitajakohtaista, että kuinka ahkerasti maski oikeasti on naamalla, toisilla koko ajan, toisilla ei senkään vertaa. Ja välissä jopa leikkaussalissa näki sitä, että maski oli muka naamalla, mutta se oli jätettynä nenän alapuolelle. Toisilla taas on koko ajan kaks maskia päälekkäin.  Jänniin asioihin sitä kiinnittää huomiota kun on aikaa pelkästään vaan seurailla päivät pitkät :D Varmaan semmoset Suomessa pitkään hoitoalalla olleet saattais sanoa, et samoja juttuja näkyy sielläkin, mutta nämä nyt on vaan minun vertauksia/näkemyksiä siihen mitä oon tähän mennessä koulussa oppinu ja käytännössä ehtiny nähdä :)

Auringonottoa paikalliset ei yleensä ymmärrä, me taas rakastetaan sitä!

Tänään perjantaina 14.3. on kulunu nyt tasan kuukausi siitä, kun saavuttiin Intiaan ja on täällä vaan aika menny niin hurjan nopeesti! Ajatukset on vähän kahtiajakautuneita, toisaalta tuntuu et on ollu täällä vasta ihan vähän aikaa, eikä oo ehtiny kokea ja tehdä vielä juuri mitään tai nähdä puoliakaan siitä mitä kaikkea haluais! Toisaalta sit taas on kotiutunu sen verran hyvin, et tuntuu et olis ollu pidempäänki täällä. Riksakuskien kanssa hinnasta tinkaaminen tuntuu ihan luontevalta, kadulla kävellessä ei oo enää pakko kattoa koko ajan varpaita, et mihin sitä astuis eikä ihmisten ihmettelevät katseet enää vaivaannuta. Nyt on tullu vähän semmonen vaihe, että aina kun on vähänki vapaapäivää, niin haluais lähteä katteleen nähtävyyksiä ja lähellä olevia muitaki kaupunkeja. Tiedostaa sen, ettei täällä loppupeleissä kauaa olla enää. Tosi paljon puhutaan kotiinpaluusta ja ihan perusjutuista liittyen siihen. Mitä kaikkea kukanenki toivoo kotona jääkaapissa oottavan? Keitä haluaa nähä heti ensimmäisenä kotiin päästyään? Missä vaiheessa paluun jälkeen on valmis menemään töihin? Miltä autolla ajaminen pitkästä aikaa tuntuu? Miten tottuu taas siihen, ettei koko ajan kuulukkaan koirien haukkuminen, autojen tööttäily ja ihmisten pulputus? Entäpä miltä tuntuu, kun koko ajan ei ookkaan joku kysymässä mitä kuuluu, mitä söit aamupalaksi (kysytään yleensä joka aamu useamman kerran), mistä oot ja miksi oot täällä? Kukaan ei tavallaan ookkaan enää kiinnostunu susta ja sun tekemisistä. Ja yks mitä ite oon miettiny, että kuinka nopeaa kaikilla muilla alkaa ärsyttämään mun kuunteleminen, kun kaikki jutut varmasti alkuun alkaa "Intiassa me..." :D Koska tiedostan kuinka ärsyttävää se on, niin neuvon jo nyt, että sanokaa hyvät ihmiset sitten jos/kun alkaa ärsyttämään, että ei kiinnosta mitä te Intiassa teitte! Saman huomaa armeijan kanssa, joka toinen lause alko kotiutumisen jälkeen, ja no tosi usein kyllä vieläki, "Armeijassa oli/tehtiin/mentiin..". Ja hauskintahan tässä on se, että itte en kyllä kovinkaan kauaa jaksa kuunnella semmosta ihmistä, jonka kaikki jutut alkaa sanalla "armeijassa" tai "siellätäällä".

Viimeaikoina aina jos ollaan käyty syömässä jossain kivassa paikkaa tai suunniteltu reissua johonki, niin ensimmäisenä miettiin, että pitääpä kattoa onko se semmonen paikka, missä sitten Hannan ja äitin kans kannattais käyä, kun ne tulee. Että ihan pikkusen saatan jo oottaa sitäki. Enää 6,5 viikkoa ;D Pitänee vielä muutama skype-yhteys ottaa suunnittelua varten ja etenkin pakkausohjeita varten, nimittäin mitään ylimäärästä ette sitten saa ottaa mukaan, että teidän laukkuihin mahtuu sit osan munki tavaroista ennakkopaluukuljetuksena! Ettäs tiiätte! :D Ja ylipäänsä, tänne ei todellakaan olis tarvinu tuua Suomesta asti mukana juuri mitään perustavaroita, vaikka olihan se kiva ettei ihan ensimmäisenä tarvinu kauppaan silti lähteä. Annan nyt jotain esimerkkejä kaikille luettavaksi kuiten näistä turhuuksista.  Jättimäiset kosteuspyyhepaketit ja pesuainepurkit on ollu ihan turhia, samat tuotteet löytyy täältäki. Turhaa on myös iso säkki sukkia, niitä kun ei todellakaan tarvi oikeastaan muuten ku töissä (eikä aina sielläkään) ja jos lenkkarit laittaa jalkaan. Pitkähihaista paitaa on tarvinu oikeastaan vaan joskus aamusella kun on menny riksalla töihin ja Nandi Hillseillä. Eli yks kaks jakkua riittää. Pitää vaan pitää huoli, et kaikki paidat ei oo mitään spaghettiolkaimisia, nimittäin esimerkiksi painijaselkäisessä topissa tuntee olonsa tosi alastomaksi. Leveäolkaiminen toppi tai T-paita on aika hyviä vaihtoehtoja. Housujen kans on melko sama homma, jos polvet näkyy, niin tuntuu heti alastomalta ja joissain paikoissa, kuten koululla ollessa, jopa caprit tuntuu lyhyiltä. Onneks täältä nyt on löytyny parit

Kivan näkönen lastentarha :)

kivat haaremihousut, jotka on ylikivoja päällä ja niillä ainaki voi huoletta liikkua missä vaan! Ja vielä on kyllä tuosta lääkepolitiikasta mainittava, että ainaki vielä tuntuu, et ihan turhaan oon kantanu koko lääkekaapin mukana, varsinki ku ylijäämät ei todennäkoisesti mahu paluumatkalla enää reppuun. Särkylääkkeet ja joku voide hytysen puremille on kyllä hyvä olla mukana. Ja kaiken maailman ripulilääkkeitä kyllä neuvotaan ottamaan mukaan, mutta tähän mennessä olisin todellaki tarvinu ennemmin jotain laksatiiveja, ei nimittäin ihan oo kroppa sopeutunu vieläkään tähän käytännössä pelkästä riisistä koostuvaan ruokavalioon! Siitäpä muutamat matkavinkit Intian lomaa suunnittelevalle :)

Nyt meitä kutsuu Thekkady, jonne matkataan yöbussilla makuupaikoilla. Ohjelmassa pitäis olla ainaki elefanttiratsastusta, veneilyä ja villieläinten bongailua. Kuvia ja tunnelmia sieltä odotettavissa ens viikon loppupuolella!