Polio Free India

Puistomaisemaa istuskelutauolta.

Päälimmäisenä mielessä on kyllä nyt vihdoinkin oikea harjoittelun alottaminen, tai no eihän sekään kyllä menny aivan niinku suunnitelmissa, nimittäin eihän me mihinkään sairaalaan vielä päästykkään. Onneks kuiten aivan mukavat kolme ensimmäistä päivää on ollu, tai no väliin hyvinki turhauttavia ja mietityttäny miten tämä nyt meidän harjotteluun liittyy, mutta näin jälkikäteen löytyy kyllä paljonki harjottelun tavoitteisiin liittyviä yhtäläisyyksiä. Osallistuttiin nimittäin 3 päivän ajan PolioPulse- ohjelmaan, jossa käytiin ovelta ovelle -menetelmällä rokottamassa kaikki 0-5 -vuotiaat lapset. Rokotus tapahtui antamalla lapselle suuhun 2 tippaa rokotetta ja sitten merkiksi siitä, että rokotteen on saanut, piirrettiin permanenttitussilla vasemman käden pikkurilliin viiva. Mulle ei kyllä vieläkään oikein selvinny kauanko sen merkin sinä pitäis näkyä, nimittäin sama kierto on ollu jo kuukausi sittenkin, ja olettaisin ainakin, ettei ne merkinnät enää näkyis. Toisaalta hygieniataso täällä on melko paljon huonompi ku Suomessa, niin saattais se varmaan näkyäkki. Joka tapauksessa sillä merkinnällä mentiin ja kaipa se ihan luotettavaksi on todettu. Meidät jaettiin kiertämään paikallisten opiskelijoiden kanssa pareina, koska todella monet paikalliset, varsinki vanhempi väestö ja köyhät, ei puhu englantia, joten kannadan (paikallinen kieli, enkä oo varma onko oikein kirjotettu) ymmärtäminen oli välttämätöntä. Eka päivänä ajattelin, että ei hyvänen aika mihin meijät on laitettu, ettei tämä todellakaan liity millään tavalla kirurgiseen hoitotyöhön. Ei kuitenkaan alettu esittämään, ettei tultais enää jatkossa, kun jäljellä olis enää 2 päivää tässä ohjelmassa. Katottiin vähän googlesta, mitä tuosta ohjelmasta sanotaan, ja todettiin, että sehän onkin laajemmallakin käytössä oleva ohjelma, jossa on oikeastaan kunnia saada olla mukana! Hieno juttu ylipäänsä, että polioon on täälläkin rokotusohjelma! Toinen ja kolmas päivä meni ihan kivasti kun oli vähän muuttanut asennettaan ohjelmaa kohtaan, vaikkakin itse jouduin toisena päivänä kiertämään sellasen mummelin mukaan, joka ei sit puhunu ite englantia ollenkaan, eli kommunikointi oli melkoisen vähäistä sille päivää. Loppupäätelmänä näistä kolmesta päivästä on, että tämähän sopi enemmän ku nenä päähän lasten- ja perheen hoitotyön harjoitteluun, jonka senkin teen täällä. Toisekseen sain todella hienoja kokemuksia, kun pääsin oikeasti kentälle työskentelemään, aivan ruohojuuritasolle perheiden kotioville. Ihmisten suhtautuminen tuntui muuttuvan, heti kun näkivät valkoihoisen ihmisen ovelle tulleessa porukassa. Lapset katto silmät suurina, naureskeli ja osa kyllä itkikin hysteerisesti. Monet jäi iloisina vilkuttelemaan perään ja huuteli "byebye". Tarttuipa yhtenä päivänä mukaan about 10-vuotias poika, joka halusi lähteä meidän avuksi merkkailemaan taloja joissa on käyty, kun joka oven viereen piti kirjata ihan tavallisella väriliidulla päiväys ja monesko talo listalla se oli. Ja saatiinhan me olla ulkona aina koko päivä, niin vähän sai naamaan ja käsivarsiin väriä (työpaita kun on mallia hihat kyynärpäihin asti). Ja kaiken hyvän lisäksi kuultiin tänään, että ilmeisesti meille maksetaanki tuosta jotain, ei paljoa, mut kuiteski :)

Kiertokaveri :)

Siellä kierrellessä tuli niiden paikallisten opiskelijoiden kans juteltua aikas paljon. Yks niitä mietityttävä asia oli lukukausimaksut, tai siis lähinnä se, että meidän ei niitä tarvitse maksaa. Se poika jonka kanssa minä kiersin, kysyi ensin multa siitä noin kolme kertaa ja aina sanoin, että meillä opiskelu on ilmasta, eli ei makseta maksuja. Sitten ku nähtiin toista suomalaista tyttöä siinä myöhemmin, niin se kysyi myös siltä samasta asiasta. Kuulemma oli arvellu, etten minä ollu ymmärtäny kysymystä oikein. Se poika opiskelee tuossa samaisessa yksityiskoulussa missä mekin nyt ollaan, joten niillä maksut on aika korkeat. Yhdeltä tytöltä kuulin sitten niiden sponsori-systeemistä. Hänellä itsellään kun oli sponsori Floridasta. Systeemi toimii kuulemma niin, että kirkko järjestää sponsorin ulkomailta yleensä orvoille, mutta toisinaan myös vähävaraisille tai sellaisille, joiden vanhemmat on vakavasti sairaita. Tämä sponsori rahoittaa lapsen opinnot sitten aivan lapsesta aikuiseksi asti, eikä sillä lapsella ilmeisesti oo oikein mitään velvollisuuksia sponsoriaan kohtaan, muuten ku suorittaa opinnot hyvin. Ne on sponsoreita ihan vaan hyvää hyvyyttään, ehkä saa jotain seurapiiripointseja keskuudessaan. Mutta aika kiva systeemi, sillä kun aika moni intialainen nuori tuntuu opiskelevan itselleen hyvän ammatin ja pääsee kunnon töihin.

Toinen asia mistä tuli puhuttua oli tupakointi. Täällä tupakointi on kiellettyä julkisilla paikoilla, tai missään puistojen tai puiden lähettyvillä. Ilmeisesti riksassa saa polttaa, koska se ei ole julkinen paikka, ja niiden kioskien edustalla saa myös tupakoida, jotka myy tupakkaa, mutta muuten ei. Miehet saattaa alottaa tupakoinnin jo hyvin nuorena alakouluiässä, mutta naisten tupakointi on kuulemma tosi harvinaista. Tämä keskustelu heräsi sen takia, kun se minun kiertopari ja yks riksakuski poltteli yhessä tupakkaa ja vaikuttivat vähän siltä, että koittivat olla piilossa. Olis ne mullekki tarjonnu maistiaiset, mutta onneks en polta. Vaikka vähän olis kieltämättä houkuttanu maistaa minkälaista se tupakka täällä sit on. Toisaalta niistä ei voi ikinä tietää mitä niissä on, ku sieltä kiskalta annettiin ihan vaan yksittäisiä tupakoita. Tais tosin olla sen riksakuskin tuttu myyjä siellä kiskalla, joka nakkasi pari tupakkaa omistaan.

3 päivän dropit.

 Toinen asia mikä on tässä ollu melko lailla puheessa, ainaki mun puheissa, on tuo lääkärillä käynti täällä. Se joka ei halua tietää sen enempää mun infektioista, voi skipata tän kappaleen sit kokonaan :) Sinne ku jouduin lähtemään ihan pissatulehduksen takia. Vähän meinasin olla hukassa ku menin sinne kyselemään miten tämän asian kanssa pitäis edetä, mutta melko nopeasti mulle selvis, että mun kuuluu mennä ihan gynekologian erikosilääkärin vastaanotolle. Ois mulle kyllä riittäny joku vähän vähemmänki erikoistunu lääkäri. Mut erikoislääkärin vastaanoton hinta oli vaan 250 rupiaa (n. 3 euroa), joten eipä se erikosilääkärille ohjaaminenkaan haitannu :) Lääkäri ei kyllä tyhjiä jääny raatimaan, kysyi oireet, punnitsi, mittas verenpaineen ja kuunteli vähän keuhkoja, määräsi tarvittavat testit, kirjotti reseptin ja käski tulla tulosten kanssa uusiksi. Ei menny varmaan ko max. 10 min. Labrat makso sen 650 rupiaa elikkäs noin 7 euroa ja sitten lääkkeet sen 155 rupiaa( 2 euroa). Eipä tullu paljoa maksamaan sekään pissatulehdus, noin 12 euroa. Kyllä tuntuu turhauttavalta alkaa peräämään niitä hintoja mistään vakuutuksesta, mutta toisaalta ihan periaatteestaki haluan hakea ne sieltä, kun kerta on sellanen vakuutus, missä hoitokulut on 0 euron omavastuulla.  

Paikallinen hodari kananakilla. Hyvää oli!

Se on aika jännä huomata, kuinka pihiksi sitä on täällä tullu. Tai no ei kait sitä oikein pihi voi olla, jos tässä vajaan kahen viikon aikana on menny rapia 200 euroa, mut siihen on kyl kuulunu pakollisia, melko hintaviakin ostoksia esim. sitä muotinäytöstä varten. Suomessa ei kyllä juuri mieti, että maksaako 20 euroa taksista jos haluaa päästä kotiin vaikkapa baari-illan jälkeen ja täällä sitä tinkaa jostain parin euron riksakyydistä ihan parinkymmenen sentin takia. Mitään vaatteita ei tunnu raskivan ostaa, ku jostain vois saada halvemmalla. Ite oon aivan alusta asti puhunu kuinka haluaisin ostaa jtn ihan intialaisia vaatteita, esim haaremihousuja, joille oikeasti olis tarvettakin, mutta ei oo raskinu ostaa, ku ne on saattanu maksaa jotain 10 euroa. Sen yhden asukokonaisuuden oon ostanu mistä aiemmin oli kuvaki. Ulkona ku käydään syömässä, mitä siis tehdään melkeen joka päivä, sitä saattaa kattoa niitä hintoja ja miettiä, ettei raski ottaa jos maksaa esim yli 100 rupiaa. Tai ei raski syyä jälkkäriä ko siitä tulis 100-200 rupiaa lisähintaa riippuen mitä ottais. Kertaakaan ei oo tainnu maksaa ainakaan yli 300 rupiaa ulkona syöminen, jos ees yli kahtasataa. Missä Suomessa sais ikinä syötyä alle 4 eurolla, jos koulun ruokalaa ei lasketa?! Varsinkaan sillain hienosti kynttilän valossa, tarjoilijan palvellessa suoraan pöytään. Itteasiassa on halvempi syyä ulkona ku ostaa tänne kämpille itte ruokaa, jos nyt ei kaurapuuroa lasketa. Ja saattaa kaurapuuro alkaa tuleen jossain välissä korvista ulos, sitä kun on nyt syöty iltapalaksi oikeastaan alusta asti ja jo useampana aamuna aamupalaksikin :) Onneks se on hyvää, halpaa ja terveellistä! Mutta taidetaan jatkaa ulkona syömistä ihan hyvällä omallatunnolla, koska se kannattaa ;) Ja tuo pyykkäyshomma, ei muka raski käyttää pesulassa ku maksaa sen euron kilolta, luulen kyl et se on enemmän saamattomuudesta kiinni, ku ei oo ehtiny oikein ihmisten aikaan lähteä viemään pyykkejä pesetettäväksi. On ollu helpompi vaan illalla nyrkkipyykätä tuossa meidän uudessa vaaleanpunaisessa ämpärissä, joka ostettiin juuri siihen tarkoitukseen.

Koko porukalla illallisella.

Asumisen hinta on ollu melkeen kaikkien meidän tyttöjen puheissa jo jonkin aikaa, tai no oikeastaan alusta asti. Maksetaan tästä kahen hengen hotellihuoneesta noin 800 euroa, 400 euroa kumpiki, mikä on ihan käsittämättömän ylihinnoiteltu hinta! Varsinkin kun jo useampana aamuna ei olla saatu sitä aamupalaa, mikä meille pitäis kuulua (kokki tulee 7 töihin ja meidän pitää sillon jo lähteä ite töihin), siivous on usein puutteellista ja hintaan kuuluu vain 2 l vettä, vaikka alunperin meille oli uskoteltu, että sitä sais niin paljon ku vain tarvii. Eikä Suomessa makseta ees omakotitalon vuokraa niin paljoa!! Täältä vois vuokrata hyvän kokosen asunnon jollain 8000-10000 rupialla(100-120e)/kk ja sen hinnan sais jaettua jopa neljän hengen kesken jos tarpeeks iso kämppä olis. Nyt

Kukkulan päällä näkyy meidän koulu ja siellä oleva sairaala.

päälimmäisenä vaihtoehtona olis muuttaa johonki semmoseen paying guest-kämppään, jossa olis valmiiksi kalusteet, ettei tarvis kuiten kaikkia huonekaluja alkaa ostamaan ittelle. Ite oon vähän kahen vaiheilla ollu, et haluaisinko muuttaa. Halvempi hinta olis kyllä todellaki aina mukavampi, jäis enempi rahaa matkustella sit lopussa ja ehkäpä vielä Suomessaki kulutettavaksi, mut toisaalta siinä on niin monta asiaa jotka mietityttääkin. Turvallisuus, vuokranantajan luotettavuus, takuuvuokrat, torakat, enää noin 2kk asuminen tässä Bangaloren alueella(jos sit lähetään reissun päälle) jajaja... Toisaalta ei sekään turvallista oo, että joka päivä ajetaan ees taas riksalla aina 10 km suuntaansa ja välissä ollaan yksin kyytissä ku aikataulut ei mee kohikkain, kalliiksikin se hurruuttelu pidemmän päälle tulee.  Kauheasti miettimistä. Pitänee vielä keskustella myös tuon hotellin emännän kans vielä tästä hinnoittelusta.

Siistin kerrostalon vieressä "hökkeli"asumuksia.

Rakennustyömaata

Vielä pitää kyllä sanoa itte tästä bloggailusta. Tämä on kyllä nii mahottoman terapeuttista ja kätevää, saapi kirjotettua päiväkirjaa tänne niin, että muistaa sitten lopussakin mitä alussa on tullu tehtyä ja toki voipi lueskella vielä myöhemminki näitä. Välissä sitä miettii, että tarviskohan kaikkia tuntemuksia ja tekemisiä kirjottaa ihan niin tarkoin, kun ei tiiä ketkähän kaikki täältä nyt sitten lukee mitä sitä on tullu maailmalla touhuiltua. Oisko jotku asiat ollu viisaampi pitää ihan vaan omana tietona? Ja onko yleistäny liikaa kaikkia tuntemuksia, että tuleeko nyt nuilla matkustajatovereillani semmonen tunne, että oon laittanu omat ajatukset muka niittenki mielipiteiksi? Ku on nimittäin tullu huomattua, että samasta tilanteesta tai asiasta saattaa olla toisinaan eri käsityksiä ja tuntemuksia. Mutta niin kait se on, että kaikki kokee asiat omalla tavallaan ja täällä mitä oon kirjottanu niin on sit ihan vaan mun ajatelmia :) Onneks tuntuu olevan sen verta rohkeeta sakkia, että uskaltavat tulla sanomaan ihan suoraan jos oon kirjotellu sivu suuni tai kertonu jostain asiasta liian tarkkaan heidän mielestään :D Vaikka tänne kirjottamalla pääsee tosiaan ite paljon helpommalla ku ei tartte kaikille kertoa erikseen tekemisiään ja kuulumisiaan, niin on tällä kääntöpuolikin. Kotopuolesta ei tahdo kuulua mitään kuulumisia, kun ei niillä ilmeisesti ole tarvetta ottaa yhteyttä kun saavat luettua mun kuulumiset täältä. Eihän täällä toki oo tullu oltuakaan ku vasta se vajaa 2 viikkoa, ettei sitä Suomessa ollessakaan niin tiehään välttämättä olla kuulosalla. Mutta täältä katottuna sitä ajattelee asioita ihan eri valossa. Tokihan sitä vois itekki olla vähän aktiivisempi ottamaan sitä yhteyttä sinne kotiin, mutta haastavinta siinä onki tämä aikaero, joka on siis 3,5 tuntia. Tuntuu, että kun täällä on jo iltamyöhä niin siellä vasta pääsee porukka töistä ja on kaiken maajelman harrastuksissa, niin ei sillon kehtaa alkaa soittelemaan. Mutta ehtiihän tässä onneksi :)

Maisemakuvausta kerrostalon ylimmästä kerroksesta käsin :)