Kunnallista sairaalaa ja mukavaa yhdessäoloa!

Vaihtorahoina täällä saattaa saada karkkia :)

Ensimmäinen viikko kunnallisessa sairaalassa on taputeltuna ja ajatukset on melkoisen sekavat. Mitään hoitotoimenpiteitä ei päästy tekemään koko viikolla, mutta joitain mielenkiintoisia keskusteluja on käyty ja teoriaopetustuokioita seurattu, jotka ovat herättäneet ajatuksia melko lailla paljon. Ollaan tällä viikolla oltu vasta synnyttäneiden osastolla, jossa siis synnyttäneet äidit olivat lastensa kanssa odottelemassa kotiin pääsyä. Hoitajille siellä ei juurikaan työtä ollut, nimittäin kaikilla äideillä oli joku omainen käytännössä koko ajan vieressä, joka hoivasi lasta, auttoi lapsen syömään äidin tissille ja vaihtoi vaippaa, jos sellaista edes oli. Henkilökuntaa osastolla ei järin paljoa näin ollen näkynyt. Toki esimerkiksi iv-nestehoidoista hoitajat vastasivat, kävivät aloittamassa tai lopettamassa tiputuksia sekä tarkistamassa äidin ja vauvan vointia, mutta itse olisin odottanut tarkastuksia useamminkin. Kylvetys oli ainoa perushoidollinen asia, minkä näin talon henkilökunnan toimesta tehtävän vauvoille, mutta sinnekin omaiset veivät vauvan ja kylvettäjä odotti kylpyammeen luona kun vauvat tuotiin hänelle kuin liukuhihnalla konsanaan. Pesu oli minun silmiin melko kovakouraisen näköistä, mutta toki olenkin tottunut näkemään vaan kotikylvetyksiä, joihin yleensä varataan aikaa reilusti ja toimitaan kaikessa rauhassa. Kylvyn jälkeen omaiset ottivat vauvan, kuivasivat hänet, piirsivät jauheella merkin otsaan niin kuin tapoihin kuuluu ja mahdollisesti muuallekin; kasvoille, kämmeniin ja minne kenenkin tavoissa kuului. Lisäksi he hieroivat kosteusvoidetta vauvan kasvoille ja laittoivat talkkia koko vauvan kehoon. Sitten vauvalle laitettiin vaippa tai jokin riepu suojaksi, vaatetta päälle (jos heillä itsellään oli niitä tuotuna) ja kiedottiin vauva huiviin ikään kuin kapaloon. Opiskelijoiden tehtävänä oli valita yksi potilas, jonka tiedot heidän tuli opetella ulkoa ja valmistautua esittelemään potilas opettajalle. Lisäksi heidän tuli osata kertoa mitä vastasynnyttäneen äidin päivittäisiin perustutkimuksiin kuuluu ja vastaavasti, mitä vastasyntyneen vauvan perustutkimuksiin kuuluu.

Äidin osalta tutkimus etenee päästä varpaisiin ja siihen kuuluu tärkeimpinä huomioida:

• Kasvot - anemian ja kuivumisen oireiden havainnointi, kasvojen väri
• Rinnat - kasvu, nännit, maidon eritys
• Vatsa - inspektio, palpaatio ja kohdunpohjan korkeuden mittaaminen
• Vagina - vuodon määrä ja väri, mahdollisen episiotomian paraneminen
• Jalat - turvotukset, alkavien trombien tutkiminen venyttämällä pohjetta - jos kipeä, niin potilaalla todennäköisesti alkavia trombeja
• Potilaan haastattelu - yleinen vointi, väsymys, kivut ym.

Tyttöjen kans syömässä ennen perjantain juhlia.

Vauvan tutkimus etenee myös päästä varpaisiin, tarkkaillen hänen väriään, yleistilaansa, pään aukileita, ihon kuntoa sekä heijasteita. Heijasteista tulisi tarkistaa ainakin etsimis-, imemis-, yskimis-, nielemis-, moro-, tarttumis- sekä Babinskin heijasteet. Vauvasta otetaan lisäksi paino ja pituus. Hoitajan tulisi pyytää äitiä imettämään lasta, nähdäkseen, miten äiti imettää, tuleeko rinnoista maitoa ja alkaako lapsi syömään.

Näiden tutkimusten  perusteella opiskelijan oli määrä antaa myös terveysneuvontaa äidille, esimerkiksi imetysohjausta, episiotomian hoito-ohjeita, ravitsemusneuvoja tai mitä vain äidille tarpeellista. Parin päivän osastolla olon aikana sain jopa pitää paria vauvaa sylissäni, melkoisen söpöjä tapauksia mustine hiuksineen (kaikilla vauvoilla oli mustat hiukset). Tuolla sairaalassa on käytäntö siirtää kaikki sektiolla syntyneet vauvat ensimmäiseksi vuorokaudeksi vastasyntyneiden teho-osastolle, kaiken varalta. Vieraillessamme tuolla teho-osastolla, ihmettelimme hiukan sitä, miksi vauvat olivat siellä, kun heihin ei ollut kiinnitetty edes mitään monitoreja, mutta ilmeisesti jatkuva tarkkailu oli se pääajatus tässä. 

Viikon kohokohdiksi nousivat ehdottomasti kaksi synnytystä, jotka pääsimme seuraamaan. Olin aivan yllättynyt kuinka nopeasti synnytys oli ohi. Ensimmäisessä tapauksessa potilas käveleskeli jonkin aikaa synnytyssalin ulkopuolella hyvin kivuliaan oloisena ja hoki jotain sanaa, olettaisin, että jonkun Jumalansa nimeä. Sitten hänet kävelytettiin synnytyssängylle, jossa häntä valmisteltiin laittamalla kanyyli, sitä kautta annettiin vähän lääkettä ja laitettiin nestettä tippumaan. Sitten kätilö tuli paikalle, tutkaili vähän aikaa tilannetta ja kohta vauvan pää yrittikin jo työntyä ulos. Äidille tehtiin episiotomia, eikä puudutusta taidettu juurikaan käyttää. Itse olin tukemassa potilaan toista jalkaa koko toimenpiteen ajan ja yritin pitää naamaani peruslukemilla seuratessani kätilön työskentelyä ja kuunnellessani äidin kivunhuutoja. Episiotomian jälkeen vauva saatiin todella nopeasti ulos, vaikkakin hartiat meinasivat olla hieman jumissa. Heti komean pojan synnyttyä napanuora leikattiin ja hänet siirrettiin imulaitteen luo nenän ja suun limanimua varten. Vauvaa putsailtiin pyyhkeellä ja hänellä käytettiin nenämahaletkua. Vauva siirrettiin lämpösänkyyn, jossa hänen kasvojensa päälle laitettiin "happipömpeli". Siihen vauva sitten käytännössä jätettiin ilman mitään tarkempaa seurantaa hoitajien toimesta, opiskelijat kävivät vähän kurkkimassa alkuun, mutta kohta kukaan ei enää kiinnittänyt huomiota itkeskelevään vauvaan. Itse seurasin ensin episiotomian ompelua, mutta en voinut kuunnella vain sivusta vauvan itkua, joten siirryin vauvan luo ja yritin parhaan taitoni mukaan saada häntä rauhoittumaan käsikapalon avulla. Kyllähän se toimikin, vauva rauhoittui ja itkukin lakkasi. Toinenkin opiskelija tuli sitten siihen katselemaan ja siinä me tovin aikaa vauvaa hoideltiin, eikä kukaan talon henkilökunnasta käynyt katsomassa vauvaa melko pitkään aikaan. Yksi hoitaja siinä kävi katsomassa, yritti säätää lämpöpuhaltimen lämpötilaa isommalle, sillä vauvan kädet ja jalat oli melko kylmät, muttei onnistunut siinä. Sainpas sitten tehdä jotain edes, kun osasin säätää puhaltimen lämpötilaa isommalle :) Kun äiti oli saatu ommeltua, katosivat kaikki hoitajat paikalta ja opiskelijatkin lähtivät tauolle. Äiti makasi edelleen toimenpidepöydällä ja vauva huoneen toisella laidalla lämpöpuhaltimen alla. Opiskelijat tulivat sanomaan minulle, että lähdetään nyt tauolle ja olipas kyllä vaikea lähteä huoneesta, jossa ei juuri sillä hetkellä ollut ketään muita äidin ja vauvan lisäksi paikalla. Onneksi kuitenkin näin, että joku hoitaja edes oli viereisessä huoneessa ja vauvakin tuntui olevan rauhallinen. Kysyessäni paikallisilta opiskelijoilta, että kuinka me voidaan lähteä ilman, että kukaan jää hoitamaan vauvaa, he vastasivat vain, että hänen äitinsä on siellä. Hurjaa, eihän se äiti siitä sängyltä mihinkään vielä pääsisi, jos vauvalla joku hätä tulisi, mutta siihen kuulema olisi parempi tottua kunnallisessa sairaalassa. Ja myöhemmin kun kävin vielä vilkaisemassa, niin vauva oli viety hoidettavaksi toiselle osastolle ja äitikin odotteli ilmeisesti siirtoa. Kaikista suurin ihmetyksen aihe molempien synnytysten osalta meille suomalaisille oli se, ettei vauvaa näytetty kunnolla äidille, häntä ei annettu äidin syliin eikä hänestä ainakaan meidän kuuleman perusteella sanottu äidille mitään tietoja. Ehkä henkilökunta saattoi vaivihkaa meidän ymmärtämättä sanoa sukupuolen äidille, mutta edes sitä me ei huomattu sanottavan. Painoa ja pituuttakaan ei otettu heti siinä synnytyssalissa, oletettavasti ottivat sitten vasta siirron jälkeen.

Hääpukukangas, ois maksanu n. 500 €

Paikalliset opiskelijat sanoivat minulle tämän synnytyksen nähtyään, että "älä koskaan synnytä normaali kautta, pyydä aina sektio, me ainakin synnytetään sektiolla" ja minä tietenkin ihmeissäni kysyin miksi. Ilmeisesti alapääsynnytyksessä ei täällä anneta kovinkaan kummoisia kipulääkkeitä ja episiotomia tehdään käytännössä aina, vaikkei olisikaan varsinaisesti tarvetta ja ilman mitään puudutusta. Se on siis hyvin kivulias tapa synnyttää täällä. He olivat aivan ihmeissään, kun sanoin, että Suomessa kaikki synnytykset pyritään toteuttamaan normaalisti alakautta, ellei sektiolle ole jotain lääketieteellistä syytä. Tästä he olivat vuorostaan ihmeissään. Selitin sitten asiaa vähän lisää, että alakautta synnyttäessä toipuminen on nopeampaa ja kipulääkityksen toteuttaminen Suomessa taitaa olla parempi kuin Intiassa, sitä annetaan yleensä aina, jos potilas kokee sitä tarvitsevansa. 

Kangaskaupoilla

 

Jotain torikujan tapaista

Täällä harjoittelua tehdessä on kyllä huomannut monta eroa verrattuna Suomen harjoitteluun, mutta ehkäpä merkittävin on se, ettei täällä sairaanhoitajat juurikaan ohjaa opiskelijoita, vaan pari opettajaa pyörii osastoilla tenttaamassa ja opettamassa juttuja. Sairaanhoitajista juuri kukaan ei ole itse asiassa ottanut meihin mitään kontaktia tuolla kunnallisen puolella, yksityissairaalassa niinkin huomioitiin, kyseltiin ja kerrottiin tehtävistä toimenpiteistä. Nyt on nähty ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille opetettavan osastolla (general ward) muun muassa lämmön ja verenpaineen mittaamista. Näissä opiskelijat olivat valmistautuneet pitämän esitelmän aiheesta ja opettivat sitä muille, opettajan seuratessa vierestä ja keskeyttäessä lähes

Melonikauppias

poikkeuksetta useampaan kertaan, usein tarpeettomastikin nolaten oppilasta muiden opiskelijoiden ja potilaiden edessä. Verenpainetta mitatessa paine pumpattiin mansettiin minun nähdäkseni turhaan kahteen kertaan, nimittäin ensimmäisellä pumppauksella he etsivät suuntaa antavasti yläpaineen, jonka jälkeen löysäsivät paineen ja pumppasivat uudelleen varmistaakseen ja tarkentaakseen yläpaineen arvon sekä löytääkseen alapaineen arvon. Sitten opettaja neuvoi, miten "pulse pressure" tulisi laskea, muttei antanut oppilaille mitään infoa siitä, miksi sitä lasketaan tai minkälaiset arvot olisivat normaaleja. Ehkäpä hän oletti, että kaikkien tulisi tietää ne ennestään. Neljännen vuosikurssin opiskelijat pitivät äitiyshuoltoon ja synnytykseen liittyvistä asioista esitelmiä, kuten synnytyksessä käytettävistä apuvälineistä ja perätilasynnytyksestä.

 

Ompelimo

Edelleen on kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka paikalliset opiskelijat hakeutuvat harjoittelussa aina johonkin opettajan katseen ulottumattomille juttelemaan omiaan, "pönöttämään", niin kuin meillä on täällä ollut tapana sanoa. Toisaalta ei heitä voi siitä moittiakaan, kun tietää, ettei monilla ole kiinnostusta alalle, ja nekään joilla olisi, eivät saa tehdä mitään konkreettista, vain katsoa sivusta.  Ja kun opiskelijoita voi olla yhdellä osastolla yli kymmenen, ei kaikki mahdu edes seuraamaan vierestä siten, että näkisivät jotain. Yhtenäkin päivänä meitä oli samalla osastolla 13 opiskelijaa, potilaita osastolla oli sillä hetkellä 4 ja henkilökunnasta paikalla oli yksi hoitaja ja yksi lääkäri. Nuita "pönötyksiä" täällä on kyllä nimetty jo niin monia, ettei itse edes pysy perässä. On taukopönötys, odottelupönötys, sluipailupönötys, sekuvain-pönötys ja ja ja. Aina kun pitää seisoskella tekemättä mitään, voi puhua pönöttämisestä. Pönötys voi tapahtua myös istualtaan, jos takapuolen alle on sattunut löytymään jokin istuimen tapainen. Harjoittelupaikalla potilaiden, tai oikeastaan opiskelijoiden toimintaa seuratessa ennen kaikkea opettajien, nähden istuminen on kielletty.

Perjantaina yksi paikallinen opiskelija kutsui meidät hyväntekeväisyys juhliin, joilla kerättiin rahaa eräälle nuorelle tytölle, jolla on luusyöpä. Otimme kutsun vastaan ja kävimme viettämässä mukavan tyttöjen illan :) Lauantain spesiaaliohjelma oli Sari-kankaiden ostosreissu yhden meidän opettajan avustamana. Koska opettaja oli ehdottomasti sitä mieltä, että meidän tulee ostaa oikeat silkkiset Sari-kankaat, niin senhän me teimme. Kankaat vietiin sitten kyseisen opettajan avustamana hänen hyväksi havaitsemalleen ompelijalle, joten reilun viikon päästä on luvassa kuva valmiista puvuista. Kunhan joku vain opettaa meidät pukemaan ne oikein, nimittäin se 4-6 metrisen kankaan pyörittäminen ympärilleen oikein voi olla melkoisen haastava tehtävä.

Sunnuntain vapaapäivän käytimme Wonder lassa käymiseen, joka on siis huvi- ja vesipuisto samassa. Liput sinne sisään maksoi pikkusen reilun 10 euroa eli Suomen hinnastoihin verrattuna ei juuri mitään :) Vesipuiston puolella jonot liukumäkiin oli niin pitkiä, ettei testattu kuin yksi mäki, vesidisko ja allas, jossa tuli tietyin väliajoin aallot, joskin aaltoja me ei jääty odottamaan. Aaltoallas kuhisi intialaisia ihmisiä koko ajan ja etenkin sellaisesta korkean kellotornin päällä olevasta maailmanpyörästä käsin allas muistutti muurahaispesää. Vesipuiston pukeutuminen erosi hieman totutusta, itselläni oli bikinien päällä vielä t-paita ja shortsit, mutta useilla paikallisilla uimavaatetus ei juuri eronnut normaalista arkivaatetuksesta. Huvipuiston puoli oli melko samanlainen kuin Suomessakin. Plussa puoli löytyi paikan ravintoloista, joissa hinnat olivat suunnilleen samaa luokkaa kuin muuallakin, kun Suomen huvipuistoissa on tottunut tupla- tai jopa triplahintoihin. Mahtava paikka kaikkiaan ja vieraat meinaan käyttää myöskin siellä, joskos sitten pääsisi testailemaan useampia vesiliukumäkiäkin ;)

Alkava viikko meillä onkin sitten hieman tynkä harjoittelun osalta, kun maanantai täällä on pyhäpäivä, joskaan pyhän syy meille ei ole selvinnyt paikallisilta kysymisistä huolimatta. Torstaina meillä on jälleen vapaata, nimittäin silloin on äänestyspäivä eikä meidän suositella liikkuvan silloin missään äänestyspaikkojen läheisyydessä tai juuri muutenkaan julkisilla paikoilla. Myöskin pitkäperjantai täällä on vapaa, joten siitä tuleekin jo kolmas vapaapäivä tälle viikolle. Täydellinen viikko siis tehdä koulutehtäviä niin tänne koululle kuin Suomeenkin :)

Siellä se muurahaisallas :)