Polio Free India

Puistomaisemaa istuskelutauolta.

Päälimmäisenä mielessä on kyllä nyt vihdoinkin oikea harjoittelun alottaminen, tai no eihän sekään kyllä menny aivan niinku suunnitelmissa, nimittäin eihän me mihinkään sairaalaan vielä päästykkään. Onneks kuiten aivan mukavat kolme ensimmäistä päivää on ollu, tai no väliin hyvinki turhauttavia ja mietityttäny miten tämä nyt meidän harjotteluun liittyy, mutta näin jälkikäteen löytyy kyllä paljonki harjottelun tavoitteisiin liittyviä yhtäläisyyksiä. Osallistuttiin nimittäin 3 päivän ajan PolioPulse- ohjelmaan, jossa käytiin ovelta ovelle -menetelmällä rokottamassa kaikki 0-5 -vuotiaat lapset. Rokotus tapahtui antamalla lapselle suuhun 2 tippaa rokotetta ja sitten merkiksi siitä, että rokotteen on saanut, piirrettiin permanenttitussilla vasemman käden pikkurilliin viiva. Mulle ei kyllä vieläkään oikein selvinny kauanko sen merkin sinä pitäis näkyä, nimittäin sama kierto on ollu jo kuukausi sittenkin, ja olettaisin ainakin, ettei ne merkinnät enää näkyis. Toisaalta hygieniataso täällä on melko paljon huonompi ku Suomessa, niin saattais se varmaan näkyäkki. Joka tapauksessa sillä merkinnällä mentiin ja kaipa se ihan luotettavaksi on todettu. Meidät jaettiin kiertämään paikallisten opiskelijoiden kanssa pareina, koska todella monet paikalliset, varsinki vanhempi väestö ja köyhät, ei puhu englantia, joten kannadan (paikallinen kieli, enkä oo varma onko oikein kirjotettu) ymmärtäminen oli välttämätöntä. Eka päivänä ajattelin, että ei hyvänen aika mihin meijät on laitettu, ettei tämä todellakaan liity millään tavalla kirurgiseen hoitotyöhön. Ei kuitenkaan alettu esittämään, ettei tultais enää jatkossa, kun jäljellä olis enää 2 päivää tässä ohjelmassa. Katottiin vähän googlesta, mitä tuosta ohjelmasta sanotaan, ja todettiin, että sehän onkin laajemmallakin käytössä oleva ohjelma, jossa on oikeastaan kunnia saada olla mukana! Hieno juttu ylipäänsä, että polioon on täälläkin rokotusohjelma! Toinen ja kolmas päivä meni ihan kivasti kun oli vähän muuttanut asennettaan ohjelmaa kohtaan, vaikkakin itse jouduin toisena päivänä kiertämään sellasen mummelin mukaan, joka ei sit puhunu ite englantia ollenkaan, eli kommunikointi oli melkoisen vähäistä sille päivää. Loppupäätelmänä näistä kolmesta päivästä on, että tämähän sopi enemmän ku nenä päähän lasten- ja perheen hoitotyön harjoitteluun, jonka senkin teen täällä. Toisekseen sain todella hienoja kokemuksia, kun pääsin oikeasti kentälle työskentelemään, aivan ruohojuuritasolle perheiden kotioville. Ihmisten suhtautuminen tuntui muuttuvan, heti kun näkivät valkoihoisen ihmisen ovelle tulleessa porukassa. Lapset katto silmät suurina, naureskeli ja osa kyllä itkikin hysteerisesti. Monet jäi iloisina vilkuttelemaan perään ja huuteli "byebye". Tarttuipa yhtenä päivänä mukaan about 10-vuotias poika, joka halusi lähteä meidän avuksi merkkailemaan taloja joissa on käyty, kun joka oven viereen piti kirjata ihan tavallisella väriliidulla päiväys ja monesko talo listalla se oli. Ja saatiinhan me olla ulkona aina koko päivä, niin vähän sai naamaan ja käsivarsiin väriä (työpaita kun on mallia hihat kyynärpäihin asti). Ja kaiken hyvän lisäksi kuultiin tänään, että ilmeisesti meille maksetaanki tuosta jotain, ei paljoa, mut kuiteski :)

Kiertokaveri :)

Siellä kierrellessä tuli niiden paikallisten opiskelijoiden kans juteltua aikas paljon. Yks niitä mietityttävä asia oli lukukausimaksut, tai siis lähinnä se, että meidän ei niitä tarvitse maksaa. Se poika jonka kanssa minä kiersin, kysyi ensin multa siitä noin kolme kertaa ja aina sanoin, että meillä opiskelu on ilmasta, eli ei makseta maksuja. Sitten ku nähtiin toista suomalaista tyttöä siinä myöhemmin, niin se kysyi myös siltä samasta asiasta. Kuulemma oli arvellu, etten minä ollu ymmärtäny kysymystä oikein. Se poika opiskelee tuossa samaisessa yksityiskoulussa missä mekin nyt ollaan, joten niillä maksut on aika korkeat. Yhdeltä tytöltä kuulin sitten niiden sponsori-systeemistä. Hänellä itsellään kun oli sponsori Floridasta. Systeemi toimii kuulemma niin, että kirkko järjestää sponsorin ulkomailta yleensä orvoille, mutta toisinaan myös vähävaraisille tai sellaisille, joiden vanhemmat on vakavasti sairaita. Tämä sponsori rahoittaa lapsen opinnot sitten aivan lapsesta aikuiseksi asti, eikä sillä lapsella ilmeisesti oo oikein mitään velvollisuuksia sponsoriaan kohtaan, muuten ku suorittaa opinnot hyvin. Ne on sponsoreita ihan vaan hyvää hyvyyttään, ehkä saa jotain seurapiiripointseja keskuudessaan. Mutta aika kiva systeemi, sillä kun aika moni intialainen nuori tuntuu opiskelevan itselleen hyvän ammatin ja pääsee kunnon töihin.

Toinen asia mistä tuli puhuttua oli tupakointi. Täällä tupakointi on kiellettyä julkisilla paikoilla, tai missään puistojen tai puiden lähettyvillä. Ilmeisesti riksassa saa polttaa, koska se ei ole julkinen paikka, ja niiden kioskien edustalla saa myös tupakoida, jotka myy tupakkaa, mutta muuten ei. Miehet saattaa alottaa tupakoinnin jo hyvin nuorena alakouluiässä, mutta naisten tupakointi on kuulemma tosi harvinaista. Tämä keskustelu heräsi sen takia, kun se minun kiertopari ja yks riksakuski poltteli yhessä tupakkaa ja vaikuttivat vähän siltä, että koittivat olla piilossa. Olis ne mullekki tarjonnu maistiaiset, mutta onneks en polta. Vaikka vähän olis kieltämättä houkuttanu maistaa minkälaista se tupakka täällä sit on. Toisaalta niistä ei voi ikinä tietää mitä niissä on, ku sieltä kiskalta annettiin ihan vaan yksittäisiä tupakoita. Tais tosin olla sen riksakuskin tuttu myyjä siellä kiskalla, joka nakkasi pari tupakkaa omistaan.

3 päivän dropit.

 Toinen asia mikä on tässä ollu melko lailla puheessa, ainaki mun puheissa, on tuo lääkärillä käynti täällä. Se joka ei halua tietää sen enempää mun infektioista, voi skipata tän kappaleen sit kokonaan :) Sinne ku jouduin lähtemään ihan pissatulehduksen takia. Vähän meinasin olla hukassa ku menin sinne kyselemään miten tämän asian kanssa pitäis edetä, mutta melko nopeasti mulle selvis, että mun kuuluu mennä ihan gynekologian erikosilääkärin vastaanotolle. Ois mulle kyllä riittäny joku vähän vähemmänki erikoistunu lääkäri. Mut erikoislääkärin vastaanoton hinta oli vaan 250 rupiaa (n. 3 euroa), joten eipä se erikosilääkärille ohjaaminenkaan haitannu :) Lääkäri ei kyllä tyhjiä jääny raatimaan, kysyi oireet, punnitsi, mittas verenpaineen ja kuunteli vähän keuhkoja, määräsi tarvittavat testit, kirjotti reseptin ja käski tulla tulosten kanssa uusiksi. Ei menny varmaan ko max. 10 min. Labrat makso sen 650 rupiaa elikkäs noin 7 euroa ja sitten lääkkeet sen 155 rupiaa( 2 euroa). Eipä tullu paljoa maksamaan sekään pissatulehdus, noin 12 euroa. Kyllä tuntuu turhauttavalta alkaa peräämään niitä hintoja mistään vakuutuksesta, mutta toisaalta ihan periaatteestaki haluan hakea ne sieltä, kun kerta on sellanen vakuutus, missä hoitokulut on 0 euron omavastuulla.  

Paikallinen hodari kananakilla. Hyvää oli!

Se on aika jännä huomata, kuinka pihiksi sitä on täällä tullu. Tai no ei kait sitä oikein pihi voi olla, jos tässä vajaan kahen viikon aikana on menny rapia 200 euroa, mut siihen on kyl kuulunu pakollisia, melko hintaviakin ostoksia esim. sitä muotinäytöstä varten. Suomessa ei kyllä juuri mieti, että maksaako 20 euroa taksista jos haluaa päästä kotiin vaikkapa baari-illan jälkeen ja täällä sitä tinkaa jostain parin euron riksakyydistä ihan parinkymmenen sentin takia. Mitään vaatteita ei tunnu raskivan ostaa, ku jostain vois saada halvemmalla. Ite oon aivan alusta asti puhunu kuinka haluaisin ostaa jtn ihan intialaisia vaatteita, esim haaremihousuja, joille oikeasti olis tarvettakin, mutta ei oo raskinu ostaa, ku ne on saattanu maksaa jotain 10 euroa. Sen yhden asukokonaisuuden oon ostanu mistä aiemmin oli kuvaki. Ulkona ku käydään syömässä, mitä siis tehdään melkeen joka päivä, sitä saattaa kattoa niitä hintoja ja miettiä, ettei raski ottaa jos maksaa esim yli 100 rupiaa. Tai ei raski syyä jälkkäriä ko siitä tulis 100-200 rupiaa lisähintaa riippuen mitä ottais. Kertaakaan ei oo tainnu maksaa ainakaan yli 300 rupiaa ulkona syöminen, jos ees yli kahtasataa. Missä Suomessa sais ikinä syötyä alle 4 eurolla, jos koulun ruokalaa ei lasketa?! Varsinkaan sillain hienosti kynttilän valossa, tarjoilijan palvellessa suoraan pöytään. Itteasiassa on halvempi syyä ulkona ku ostaa tänne kämpille itte ruokaa, jos nyt ei kaurapuuroa lasketa. Ja saattaa kaurapuuro alkaa tuleen jossain välissä korvista ulos, sitä kun on nyt syöty iltapalaksi oikeastaan alusta asti ja jo useampana aamuna aamupalaksikin :) Onneks se on hyvää, halpaa ja terveellistä! Mutta taidetaan jatkaa ulkona syömistä ihan hyvällä omallatunnolla, koska se kannattaa ;) Ja tuo pyykkäyshomma, ei muka raski käyttää pesulassa ku maksaa sen euron kilolta, luulen kyl et se on enemmän saamattomuudesta kiinni, ku ei oo ehtiny oikein ihmisten aikaan lähteä viemään pyykkejä pesetettäväksi. On ollu helpompi vaan illalla nyrkkipyykätä tuossa meidän uudessa vaaleanpunaisessa ämpärissä, joka ostettiin juuri siihen tarkoitukseen.

Koko porukalla illallisella.

Asumisen hinta on ollu melkeen kaikkien meidän tyttöjen puheissa jo jonkin aikaa, tai no oikeastaan alusta asti. Maksetaan tästä kahen hengen hotellihuoneesta noin 800 euroa, 400 euroa kumpiki, mikä on ihan käsittämättömän ylihinnoiteltu hinta! Varsinkin kun jo useampana aamuna ei olla saatu sitä aamupalaa, mikä meille pitäis kuulua (kokki tulee 7 töihin ja meidän pitää sillon jo lähteä ite töihin), siivous on usein puutteellista ja hintaan kuuluu vain 2 l vettä, vaikka alunperin meille oli uskoteltu, että sitä sais niin paljon ku vain tarvii. Eikä Suomessa makseta ees omakotitalon vuokraa niin paljoa!! Täältä vois vuokrata hyvän kokosen asunnon jollain 8000-10000 rupialla(100-120e)/kk ja sen hinnan sais jaettua jopa neljän hengen kesken jos tarpeeks iso kämppä olis. Nyt

Kukkulan päällä näkyy meidän koulu ja siellä oleva sairaala.

päälimmäisenä vaihtoehtona olis muuttaa johonki semmoseen paying guest-kämppään, jossa olis valmiiksi kalusteet, ettei tarvis kuiten kaikkia huonekaluja alkaa ostamaan ittelle. Ite oon vähän kahen vaiheilla ollu, et haluaisinko muuttaa. Halvempi hinta olis kyllä todellaki aina mukavampi, jäis enempi rahaa matkustella sit lopussa ja ehkäpä vielä Suomessaki kulutettavaksi, mut toisaalta siinä on niin monta asiaa jotka mietityttääkin. Turvallisuus, vuokranantajan luotettavuus, takuuvuokrat, torakat, enää noin 2kk asuminen tässä Bangaloren alueella(jos sit lähetään reissun päälle) jajaja... Toisaalta ei sekään turvallista oo, että joka päivä ajetaan ees taas riksalla aina 10 km suuntaansa ja välissä ollaan yksin kyytissä ku aikataulut ei mee kohikkain, kalliiksikin se hurruuttelu pidemmän päälle tulee.  Kauheasti miettimistä. Pitänee vielä keskustella myös tuon hotellin emännän kans vielä tästä hinnoittelusta.

Siistin kerrostalon vieressä "hökkeli"asumuksia.

Rakennustyömaata

Vielä pitää kyllä sanoa itte tästä bloggailusta. Tämä on kyllä nii mahottoman terapeuttista ja kätevää, saapi kirjotettua päiväkirjaa tänne niin, että muistaa sitten lopussakin mitä alussa on tullu tehtyä ja toki voipi lueskella vielä myöhemminki näitä. Välissä sitä miettii, että tarviskohan kaikkia tuntemuksia ja tekemisiä kirjottaa ihan niin tarkoin, kun ei tiiä ketkähän kaikki täältä nyt sitten lukee mitä sitä on tullu maailmalla touhuiltua. Oisko jotku asiat ollu viisaampi pitää ihan vaan omana tietona? Ja onko yleistäny liikaa kaikkia tuntemuksia, että tuleeko nyt nuilla matkustajatovereillani semmonen tunne, että oon laittanu omat ajatukset muka niittenki mielipiteiksi? Ku on nimittäin tullu huomattua, että samasta tilanteesta tai asiasta saattaa olla toisinaan eri käsityksiä ja tuntemuksia. Mutta niin kait se on, että kaikki kokee asiat omalla tavallaan ja täällä mitä oon kirjottanu niin on sit ihan vaan mun ajatelmia :) Onneks tuntuu olevan sen verta rohkeeta sakkia, että uskaltavat tulla sanomaan ihan suoraan jos oon kirjotellu sivu suuni tai kertonu jostain asiasta liian tarkkaan heidän mielestään :D Vaikka tänne kirjottamalla pääsee tosiaan ite paljon helpommalla ku ei tartte kaikille kertoa erikseen tekemisiään ja kuulumisiaan, niin on tällä kääntöpuolikin. Kotopuolesta ei tahdo kuulua mitään kuulumisia, kun ei niillä ilmeisesti ole tarvetta ottaa yhteyttä kun saavat luettua mun kuulumiset täältä. Eihän täällä toki oo tullu oltuakaan ku vasta se vajaa 2 viikkoa, ettei sitä Suomessa ollessakaan niin tiehään välttämättä olla kuulosalla. Mutta täältä katottuna sitä ajattelee asioita ihan eri valossa. Tokihan sitä vois itekki olla vähän aktiivisempi ottamaan sitä yhteyttä sinne kotiin, mutta haastavinta siinä onki tämä aikaero, joka on siis 3,5 tuntia. Tuntuu, että kun täällä on jo iltamyöhä niin siellä vasta pääsee porukka töistä ja on kaiken maajelman harrastuksissa, niin ei sillon kehtaa alkaa soittelemaan. Mutta ehtiihän tässä onneksi :)

Maisemakuvausta kerrostalon ylimmästä kerroksesta käsin :)

Ensimmäinen täys viikko paketissa :)

Koulun suurin auditorio, noin 800 istumapaikkaa.

Koululta kuvaa.

Definetly tomorrow. Siinäpä viime viikon sanonta! Tai voi se olla definetly in 10 minutes. Kaikki on definetly ihan kohta tai ainaki ajallaan. Kuitenkaan mitään ei sillon kyseisenä definetly-ajankohtana sitten tapahdu. On alkanut paikallinen kulttuuri aiheuttaa hieman turhautumista. Intialaisten puhelinliittymien aktivoituminen on kestäny nyt sen 4 päivää, ja alunperin sanottiin että alkaa toimia tänään tai definetly atleast tomorrow. Noh, ehkä ens viikolla sitten, tai sit meitä on huijattu, eikä ne todellisuudessa toimikkaan ikinä. Mistäpä tuota tietää. Tarve liittymille alkais kuiten olla, nimittäin kaiken maailman muotinäytöksissä kun on mukana, niin olis kiva et paikalliset ihmiset sais otettua meihin yhteyttä, jos esim. sovitut aikataulut muuttuu tai ei muuten vain oikein pidä kutiaan. Tässä kun on taas pari päivää kulunu koululla lähinnä ootellessa, kun porukka ei osaa lukea kelloa tai ei muuten vaan välitä pitää kiinni sovituista aikatauluista. Mutta eipä sitä vissiin voi silti valittaa, vaan täytyy oppia elämään asian kanssa ja todeta, ettei ne meijän takia ala muuttamaan tapojaan. Useampi opiskelija on jo tullu meiltä kyselemään, et miksi Intia. Valitsitteko te Intian vai Intia teidät, ja siinä on aina pitäny pysähtyä miettimään, että taisi se olla niin päin, et me valittiin Intia. Sillon ei siis pitäis olla mitään varaa valittaa tavoista. Itteppä sitä on tänne halunnu ja hakenu. Mutta saa kait sitä silti pohtia niitä kulttuurin piirteitä, mitkä ittellä ärsyttää ja mihin paikallisten pitäis mun mielestä yrittää tehdä muutosta?!

Herkkupirtelöt about eurolla ;)

Välillä sitä tuntee olonsa niin kovin kusetetuksi, nimittäin riksakuskien kanssa! Nyt on ollu pariki reissua, joilla kuskit on kiskuroinu meiltä ylimäärästä hintaa, vaikka yleensä mittarilla matkustaessa pitäis päästä edullisimmin. Yhellä kertaa kuski ajeli jotain ihan ihme reittejä vähän pidemmän kautta ja kävi välissä tankilla niin, että mittari raksutti odottelumaksua koko ajan. No siinä ekstrahintaa ei kuiten tullu ko kympin tai parin verran, eli euroissa aatellen ei juuri mitään. Mutta toisella kertaa sit riksan mittariin oliki rakenneltu joku turbovaihe, noin 8 kilometrin matkalla mittarin kilometrilukema kerkesi nousta 20 kilometriin, jolloin hintaki oli sen mukanen. Numerot juoksi ruudulla ko missäki pajatsossa ja sitten ku tajuttiin se ja

Café Latte

mainittiin kuskille, niin numeroitten kulku hidastu, tais olla joku taikanappi ratin alla turisteja varten. Ei siinä auttanu ko maksaa ylimäärästä hintaa, melkeen tuplaten siihen mitä oikeasti siltä matkalta olis pitnäy, nimittäin ei mahottomasti ois voinu alkaa asiasta inttämään ko
ympärillä oli sit aika paljon muitaki riksakuskeja ja paikallisia. Ja täällähän paikalliset pitää yhtä ammattikunnista puhumattakaan. Oltais saatu varmasti melko ryöpytys jos ois alettu oikeen rutiseen siitä. Kyllä me nyt tieten sen verran pistettiin vastaan, ettei maksettu niitä veromaksuja enää, mitkä normaalisti tulis mittarilukeman lisäksi maksettavaksi, eikä sitä mittarilukeman 1,5-kertaista hintaa, mitä kuski oli alunperin matkasta ollu vailla. Kylläpä seki tais huomata, että todellaki tiiettiin mitä siltä matkalta oikeasti olis pitäny maksaa, että tajuttiin sen huijjanneen meitä! Eikä siks varmaan nostanu siitä sit sen isompaa meteliä.

Tämä hotellissa asuminen on kyllä kans yhenlaista hommaa. Ollaan kämppiksen kans kuljettu tällä viikolla melkeen joka päivä eri aikoihin koululla, johtuen tosiaan siitä, et ollaan siinä International Student festissä eri hommissa ja on siis ollu sovittuna eri aikoihin meetingejä. Sen takia on sit jätetty aina avain tuohon respaan lähtiessä (meillä kun ei oo ku yks avain huoneeseen), että päästään huoneeseen sisälle, tulipa sit kumpi vaan aiemmin takasin. Se, että jätetään avain tuohon respaan, tarkottaa täällä siis samalla sitä, että toivotaan siivoojien käyvän siivoamassa, vaikka todellisuudessa sillä nyt ei ihan joka päivä olis niin kauheasti väliä vaikkeivat käviskään, nimittäin ei se siivous kauheasti puhtaudessa näy (lattioita ei taideta juuri luututa, saati mitään pintojakaan pyyhkiä), mutta aika monessa muussa jutussa kuitenki näkyy. Ensinnäki vessapaperirulla löytyy joka päivä eristä paikasta, toistaiseksi kuiten ihan vessasta, mutta aina vaan kauempaa ja kauempaa

Koska rakastan ruokaa...

pöntöstä. Viimesenä se on nyt ollu peilin päällä olevan lamppulistan päällä. Toinen juttu mistä niiden käynnin huomaa on se, että sänky on useasti pedattu uusiksi, vaikka sen olis ite pedannu jo aamulla. Peitto on ollu monela eri tapaa taiteltuna, ettei pääsis kyllästyyn yhteen tapaan. Yks päivä meiltä oli kadonnut astianpesuaine ja pesusieni meidän keittiöstä, siivooja oli ajatellu, että ne olivat hänen. Mutta se oli ymmärrettävä väärinymmärrys, nimittäin se oli käyny sit näyttämässä vielä tuolle mun kämppikselle, että niillä todella oli itellä käytössä ihan samanlaiset välineet astianpesuun. Kait se oli ajatellu, että me oli pöllitty ne alunperin niiltä :) Sitten roskakorien tyhjennys. Yks päivä siivooja oli ilmeisesti unohtanu laittaa uudet pussit keräämiensä roskapussien tilalle ja meitä odotti siis tyhjät roskikset ilman pusseja. No mehän näppärinä laitettiin sitten ite omista kauppapusseista pussit niihin koreihin ja käytettiin niitä. Noh seuraavana päivänä tulin huoneeseen ja katoin, että siivoja oli käyny tyhjentämässä ne pussit, ei ollu niitä pusseja ottanu, mut roskat kuiten niitten sisältä. Tässä hetken huoneessa pyöriessä ehdin sit laittaa jo uusia roskia pusseihin. Sitten huoneen oveen koputettiin ja siivoojahan se siellä uusien tyhjien roskapussien kanssa oli vastassa. Hän ei osaa puhua eikä oikeastaan ymmärräkkään englantia ollenkaan,

... ja jälkiruokaa ;)

joten en ees yrittäny jutella mitään. Rouva suunnilleen juoksi sisälle sen näköisenä, että anteeksi kun häiritsen - nopeasti vaan käyn. Kävi ottamassa ne meidän itse laittamat kauppakassi-roskapussit pois roskakoreista ja laitto itse mukanaan tuomansa tilalle. Noh siinä se sit hetken katto niitä pusseja mitkä oli koreista ottanu ja päätti vissiin, että saadaan ite päättää mitä niille oikeen tehdään, ku nakkasi ne lopulta sit lavuaarin alle kaappiin piiloon ja juoksi ulos huoneesta. Hetken siinä katoin hämmentyneenä, että mitähän nyt tapahtu ja menin kattomaan sinne lavuaarikaappiin ja kyllä vain, siellähän ne miedän pussit oli roskinensa kaikkinensa. Vissiin se siivooja sit aatteli, et halutaan säilyttää ne pussit itellämme :D Ei ollu kuiten seuraavana päivänä nostanu niitä enää roskiksesta pois, ku laitoin ne sitte itte sinne hänen tuomiinsa roskapusseihin.  Tais tulla melko sekavasti kerrottu juttu, mutta oli se kyllä vähän sekavan olonen juttu sillonki, kun se tapahtu :D Sen jälkeen roskahuoltoki on kyllä toiminu moitteettomasti.

Näillä on pärjättävä.

Pyykinpesua ollaan tässä mietitty oikeastaan aivan saapumisesta asti. Hotellin kautta vois pyykkäyttää vaatteet, mutta hinta olis 50 rupiaa/asukokonaisuus (paita+housut), joten kuulostaa pidemmän päälle melko kalliilta ja ollaan kuultu et hotellin pesupalvelu toimii toisinaan melko hitaasti, saattaa mennä viikkoki et saa vaatteet takasin. Yllätykseksemme melkeen samat hinnat on ollu lähes jokaisessa pesulassa mitä lähialueilta on löydetty - 40-50 rupiaa/asukokonaisuus tai jopa yhdelta vaatekappaleelta. Toistaiseksi ollaan siis pitäydytty nyrkkipyykkäyksessä tai ainaki minä oon :D Sitä vaan tuntuu, ettei sillain oikeasti saa puhtaita vaatteita, varsinkaan kun kuivattamiseen menee pari vuorokautta tässä ilmastossa. Kerkiää vaatteet homehtua pyykkinarulle. Tai no ei oo kyllä sitä pyykkinaruakaan, mutta oon sit ripustellu pyykkejä vähän sinne tänne ympäri huonetta kuivumaan. Mitkä nekin oli siivoja halunnu käydessään asetella uusiksi. Onneks kuiten nyt pari päivää sitten löydettiin pesula, jossa hinnasto oli kilojen mukaan - 75 rupiaa kilolta elikkä euron verran. Sillä ehkä raskis pyykätäkki jo pari kertaa kuussa kaikki kamppeensa. Voihan sitä aina väliin sit nyrkkipyykätä, kunhan saa ees välillä käytettyä kunnon pesussa. Mutta pitää kokeilla ensin vähän huonommilla vaatteilla pesulan tasoa, tuleeko vaatteet puhtaana, onko valkoset edelleen valkosia ja no tietenki, että saako kaikkia vaatteita ylipäänsä takasin vai syököhän pesukone osan :D

Tämännäkösenä lähin kouluun.

No sitten, pitänee vähän kertoa mitenkä se Fashion show onnistukaan ja minkälainen kokemus se oli mallimaailman ensikertalaisen silmin. Showpäivän aamuna tavattiin tämä paljon kehuttu muotiguru, joka oli ehkä noin 40-vuotias, silmälasipäinen ja lyhyttukkanen nainen, joka todellakin antoi heti ymmärtää tietävänsä oman arvonsa ja asemansa. Ei paljon auttanu ku kantaa vaatesäkkejä kiltisti backstagelle ja valmistautua meikkaukseen. Muotimatami hehkutti koko ajan kuinka suuria diilejä hänellä on ollut ja kuinka tunnetut mallit hänen esityksissään on esiintynyt. Tuli vähän semmonen olo, että tajuaakohan rouva hyvä kenen kanssa hän nyt on tekemisissä. No onneks se kuiten tuntu ymmärtävän, että me ollaan vaan opiskelijoita, mut oletti meidän kuitenkin osaavan toimia ammattimallimaisesti. Matami otti meidät suomalaiset heti ensimmäisenä meikkaukseen, koska kukaan muu ei harjoituksiltaan vielä joutanut. Noh meikit oli mitä oli, kuvastapa se näkyy. Meidän mielestä ei todellakaan kovinkaan hienoja, varsinkaan siihen nähden, kuinka suuri guru tämän mamman piti omien sanojensa mukaan olla. Venla (siskon 3v tyttö) olis voinu tehä mulle vähintäänki yhtä hienot meikit! Meidän oli tämän mallihomman lisäksi tosiaan osallistuttava siihen Food as a National Flag-

Meikin jälkeen.

osioon, Country presentationiin ja Country marchiin, mutta ei ehditty osallistua muihin ku presentaatioon, jossa sielläkin käytiin vain pikaisesti esittelemässä Suomi 3 minuutissa. Ja olihna se vähän noloa niissä hirveissä meikeissä, pikkusen muut siellä olijat katto pitkään niitä meikkejä. Sen jälkeen suunnilleen juostiin takasin laittamaan puvut ja hiukset. Noh vaatteet oli kyllä miten sen nyt sanois, tosi halvan näkösiä. Parilla tytöllä oli melko kivat vaatteet, mutta esimerkiksi omista vaatteista en kyllä tykänny yhtään. Korsetti päällä, kultasen legginsit suoraan kaupasta, revityt sukkahousut vielä päälle ja kangasriepuja roikkumaan sinne tänne. Olisin ittekki osannu tehä semmosen asun. Siihen ku lisäs vielä tosi huonolaatuisen peruukin ja ihan ihme faaraokypärän päähän niin lopputulos oli transu. Siltä ainaki itestä näytti ku peiliin katto. Ja siittä hyvästä piti maksaa vielä 2000 rupiaa sille emännälle. Meinasi vähän loppua mielenkiinto kesken jossain

Lopputulos.

vaiheessa, kun siinä korsetissa piti oottaa noin neljä tuntia, ei voinu enää käyä ulkona tai ees vessassa ja istuminenki oli vähän vaikeaa ku sekorsetti oli niin pitkä ja tiukka. Onneks meillä oli kuiten mukava porukka kasassa siihen näytökseen, joten pystyttiin vähän piristään toinen toisiamme:) Ite näytös meni sit kuuleman mukaan tosi hyvin ja oli ne vaatteet ja meikit näyttäny yleisön silmiin hyviltä. Itte kyllä tärisin ihanhulluna ainaki parilla eka kerralla ku piti lavalle kävellä, mutta saanen sen anteeksi näin ensikertalaisena;) Mut tuli kyllä sellanen olo, et tuo oli ensimmäinen ja viimeinen kerta ku minut saa mihinkään muotinäytökseen mukaan, ainakaan tommosen matamin komenneltavaksi, joka leijuu niin korkealla pilvissä oman egonsa kanssa, että olis tehny mieli lyyä sille vähän "kiviä taskuun"!

Esityksen jälkeen.

Esiintymisen jälkeen ja vähän jo sen aikanaki tuli hulluna tummaihosia opiskelijoita ottamaan yhteiskuvia meijän kanssa, oli hetken melko hehkee olo! Tais olla kyl suurin vetovoima tällä meijän ihon värillä :) Olis ihan jännä tietää monenko intialaisen, nigerialaisen ja kaiken maailman kansalaisen facebookista ittensä tuon jälkeen löytää. Esiintymisen jälkeen ku oli vaatteet saatu viimein vaihdettua takas omiin ja vähän siivottua enimpiä meikkejä poies, päästiin viimein syömään ja sitten kattomaan muidenki esityksiä, joita tosin ei ollu montaa enää jäljellä. Nähtiin muutama tanssiesitys ja yks näytelmä, mut siinäpä ne sit oliki. Kaiken kaikkiaan tuo iltatapahtuma oli melko kummallinen. Alkuun oli kuulemma ollu pari tuntia pelkkiä puheita, tervetulotoivotuksia, palkitsemisia ja kiittelyitä. Sen jälkeen oli niitä esityksiä ja joka esityksen välissä oli aina joku ihme musiikkipätkä, jolloin soi ihan Suomessakin suosittuja pop/rock biisejä hullun kovalla ja bassot jytissen, jonka ite ainaki oletin olevan jonkunnäköinen valmistautumisaika seuraavaan esitykseen niin esiintyjille kuin valo- ja musiikkipuolen hoitajillekin. Yleisö oli ihan fanaattisen oloista, ne huusi, vihelteli, hurrasi ja hyppi penkeiltään siellä aina ku joku oman kansan edustaja tai muuten vaan hyvä esiintyjä oli lavalla. Ja lopussa yhen musiikkipätkän aikana yleisöstä juoksi porukka siihen esiripun eteen lavalle tanssimaan hulluna, ihan niinku Suomessa tehään jossain baarissa korkeintaan. Todettiin vaan, et ne ei taida päästä täällä baareileen ihan niin usein ku meillä päin :P Kokonaisuudessaan tapahtuman järjestäminen oli kyllä melkonen kaaos. Ohjelmajärjestykset muuttu moneen kertaan vielä itse juhlan aikana, juontajina olleitten suomalaisten mukaan suurin osa juonnoista oli menny vielä viime hetkillä uusiksi ja niitä vedettiin ihan

Muitaki malleja :)

extempore omasta päästä. Yleisöki pomppi ees taas, porukkaa tuli ja meni ja ruokailukin oli järjestetty siihen taustalle sillain, että ohjelma jatkui taukoamatta ja ei voinut käydä syömässä missaamatta jotain ohjelmanumeroa. Vähän eri meininki ku Suomessa tuommosissa juhlissa.

Koulun parkkipaikka, pyöriä, pyöriä, pyöriä...

Ilta ja koko viikko huipentui kotimatkaan. Äiti ala saa hepulia ku luet :D Nimittäin meille oli yks opettaja järjestäny kyydin kotiin  sieltä juhlasta, kun siellä meni niin myöhään, ettei olis ollu turvallista lähteä enää riksalla matkusteleen. Noh, sen opettajan kaverin autoon mahtu vaan 5 ihmistä ja meitä oli 6, joten yhden täytyi matkustaa tämän opettajan moottoripyörän kyydissä kotiin, ja minä tietenkin uhrauduin (lue: vaadin tytöiltä että pääsen) siihen kyytiin :D Kauhea pyöräkuume muutenki täällä tullu, ku niitä pörrää koko ajan jokapuolella. Oli aikas jännää, vaikka liikenne olikin tosi paljon vähäisempää sillon puolen yön tietämillä ku mitä päivisin. Ja täällähän ei tosiaan kypäriä käytetä, ainakaan kyytiläiset, niin sai tuntea lämpimän kesäyön tuulahduksen kivasti kasvoillaan koko matkan! Olin niin fiiliksissä! Ja kaiken kruunasi vielä se, että pääsin avaamaan ajokauden, kun mainitsin itellänikin olevan pyörän, niin opettajahan tarjosi heti, että käy kokeileen ja itehän olin definetly heti valmis! Piti kyllä vielä varmistaa, että ootkos nyt ihan varma, että annat kokeilla. En käyny ku ihan parisataa metriä ajamassa ja hyvin hitaasti, ku risteyksiin piti hidastaa, mutta olihan se mahtavaa pitkästä aikaa. Suomen kesää siis odotellessa! ;D

Ajokauden avajaiset! :D

Koulun/harjottelun aloittelutunnelmia:)

Pari päivää tässä taas vierähtäny melko vauhdikkaasti, nimittäin koulun tai no harjottelun alottamisen parissa. Maanantaina lähdettiin koululle aivan siinä uskossa, että käydään vaan tilaamassa ID-kortit ittellemme, jotka saatais ehkä joskus viikon päästä ja vähän sovittais jatkokuvioista, tapaamisista liittyen harjottelun toteuttamiseen sun muuta. Näin meille oli annettu ymmärtää et homma lähtis liikkeelle, aivan kevyesti ja lähinnä ootellessa niiden ID-korttien saamista. Noh, eihän se nyt ihan niin mennykkään, nimittäin ku mentiin koululle, jonne meillä ei siis ollut ees sovittuna tapaamista ainakaan meidän tietääksemme, niin siellä oleva kv-vastaava jututti meitä hetken ja tilasi kunnon vastaanottokomitean paikalle. Paikalle ilmesty jos jonkinnäköstä opettajaa, oli sairaanhoidon ja fysioterapian edustajat, englannin opettaja, saksan/ranskan opettaja, joku atk-ihminen ja taispa olla pari semmostaki joiden titteli jäi mulle ainaki vähän epäselväksi. Kuvia ei toistaseksi olla koululla oikein uskallettu ottaa, ku on vähän ollu epäselvää saako niitä siellä ottaa. Aurinkolasit ei ilmeisesti ainakaan oo oikeen hyväksyttyjä käyttää ja puhelimien käyttöki on kyllä merkeillä kielletty, mutta kylläpä kaikki niitä silti koko ajan käyttää.

 Meille kerrottiin ensin yhteisesti heti seuraavana viikonloppuna olevasta kansainvälisten oppilaiden juhlasta, jonne olis kuulemma mukaan tulossa noin 40 eri kansalaisuuden edustajia ja meidät toivottiin siis edustamaan Suomea, tapahtumasta lisää vähän myöhemmässä vaiheessa. Sitten sairaanhoidon opettaja otti meidät mukaan ja vei suoraan sairaanhoidon rehtorin tykö. Se oliki semmonen kokemus että huhhuh. Se rehtori oli melkonen matami, tosi tiukan olonen ja osoitti meille kyllä heti paikkamme. Intiassa kun on tosi tarkka hierarkiajärjestys ja se rehtori on sairaanhoitopuolen ihan korkein pääpomo. Ensin se kuumotti meitä siitä, ku meillä ei ollu itellä tulsotettuna meidän hakulomakkeita, jotka on toki lähetetty sinne jo hakuvaiheessa, mutta ovat ilmeisesti jääneet sinne kv-vastaavan pöydälle.  Seuraavaksi kuumotettiin sillä, kun me ei osattu esitellä oikein millä koulutusasteella me nyt oikeen opiskellaan, täällä kun ei tunneta sanaa ammattikorkeakoulu vaan se on sit degree student tai jotain vastaavaa. Ei me edelleenkään olla päästy aivan selville mitä opiskelijoita me nyt sit ollaan ja millä kirjainyhdistelmällä meidän pitäis ittemme esitellä. Aika hämmentävää sinänsä. Oli se rehtori kuiten aivan reilun olonen lopulta, halus vaan näyttää mistä se kana täällä pissii. Saatiin tehtyä suunnitelma harjottelupaikoista tälle Intia-ajalle ja lupasipa se järjestää mitä tahansa teoriaopetustaki meille tarjolle, kun vaan kerrotaan mitä haluttas täällä opiskella. Hakuvaiheessa meille oli annettu ymmärtää, ettei voitais tehä harjottelua muualla kuin koulun omassa yksityissairaalassa, mutta eihän se nyt ihan niin mennykkään. Nimittäin meillä on vaan kaks viikkoa siinä tähän alkuun ja sitten ollaanki kaks viikkoa jossain kotihoidon tyyppisessä palvelussa, jonka jälkeen vielä kuukausi kunnallisessa sairaalassa, jossa nähdään vähän "huonompiki" sairaala ja enemmän tavallisia tallaajia potilaina, tuolla yksityisen puolella kun on pääosin rikkaita ja kansainvälisiä potilaita. Alunperi n rehtori sanoi, että miedän pitäis alottaa työt heti seuraavana päivänä, tiistaina, mutta tiistaina kun mentiin sairaalalle, selvisiki, että sillon olis vaan orientaatio elikkä sairaalan esittely, joka lopulta kesti vaan pari tuntia. Varsinaisesti työt alotettaanki vasta ens viikon maanantaina, jolloin saadaan sit tarkempi suunnitelma mille osastolle millonki mennään, mutta tarkoitus olis olla aina pari päivää kullakin osastolla tutustumassa, yks tyttö aina yhellä osastolla kerrallaan. Vielä ainaki kuulosti aika lupaavalta ja osastot vaikutti tosi mielenkiintosilta. Osatot täällä menee vähän erilailla kuin yleensäottaen Suomessa, mutta niistä taidan kertoa lisää sitten, ku on alotettu oikeasti työt, sitten oon varmaan paremmin perillä, mitä kullakin osastolla oikeasti tehdään. Tämä loppuviikko saatais kuitenki keskittyä kansainvälisyysjuhlaan, niinku se kv-vastaava oli alunperin meidän ohjelman ajatellukki. Se olis niinku meidän työ nyt. Työviikot sairaalalla tulis jatkossa olemaan maanantaista lauantaihin ja työpäivät ma-pe aina 8-16 ja lauantaisin 8-13. Työtunteja kertyy melko nopeasti kun viikkotuntimäärä olis kuiten sen 45 tuntia, mutta niin kait sitä pitääki kertyä, nimittäin rehtori suunnitteli meille toukokuun kokonaan vapaaksi, korkeintaan paperihommia ja kiinnostuksen mukaan teoriaopintoja. Lähtöpäivähän meillä on 19. toukokuuta, eli reissailuaikaa pitäis olla ihan kivasti ;D

International Students Festiä varten meillä olis pitäny olla mukana Suomen lippu, mielellään joku kansallispuku, vähän juhlavampaa vaatetta ja jos minkäkilaista Suomeen ja suomalaisuuteen liittyvää materiaalia. Tokihan nyt kaikilla suomalaisilla pitäis löytyä kansallispuku ja Suomen lippu repusta ku reissuun lähtee, mutta kappas kun ei oltu tämmösestä tapahtumasta kuultu, niin eipäs oltu osattu varautua. Suomen lippua mietittiin pitkään mistä semmonen saatais, kun semmoseen paraatiin tarvittas se heiluteltavaksi, mutta ei vielä olla ainakaan keksitty. Ajatuksena oli vielä kunniakonsulilta semmosta kysellä, mutta saas nähä löytyykö. Onneks koululta kuiten yks iso lippu löyty juhlapaikan pääovelle, joka osoittaa Suomenkin edustuksen. Lisäksi meidän pitää valmistella noin 3 minuutin esitys Suomesta ja suomalaisuudesta ja hankkia materiaalit "Food as a National Flag" ohjelmanumeroon, jossa jokaisen maan pitää valmistaa A3-kokoselle paperille oma lippu niistä ruokatarvikkeista, joita maassa käytetään paljon. Ei onneks haastava tapaus tuo sininen risti, mutta ajatuksena olis kuiten tehä risti mustikoista (vähän tummia mutta sinisiä kuiten) ja valkonen pohja maidosta ja/tai kaurapuurosta. Niitä ainaski Suomessa syödään ja kaippa niillä nyt suunnilleenkaan saa oikeat värit esille :) Aluksi mietittiin paraatiin tarvittavan lipun valmistuttamista täällä jossain kangaskaupassa, mutta todettiin, ettei voida teetättää semmosta feikkilippua, kun lippu on kuitenki Suomessa melko pyhä asia ja siellä on niin isoja herroja vieraina, nimittäin ainakin Afganistanin suurlähetystöön on kutsu lähtenyt.

Tuo tapahtuma on työllistäny meitä muutenki melko kivasti, tai no väliin kyllä tuntuu ettei niin kivastikkaan. Kaks meistä houkattiin heti siihen juontajiksi ja kolme (minä mukaan lukien) mukaan semmoseen  muotinäytökseen, johon piti saada kasaan kansainvälinen näytösryhmä (6 tyttöä+6poikaa). Ryhmässä on nyt siis lopulta ainaki me 3 suomalaista tyttöä, gambialainen tyttö, ehkä myös thaimaalainen tyttö ja poikia ainaski Iranista ja jostain muualtaki. En ihan oo pysyny perässä keitä siihen nyt lopulta pitäis kuulua, nimittäin harjottelu on ollut lähinnä odottelua, odottelua ja vielä vähän odottelua. Tää kulttuuri on kyllä osoittautunut yhdeksi odottamiseksi! Meille on annettu aika moneltako nähdään koulun pääporteilla ja tunnollisina suomalaisina tietenki ollaan oltu ajallaan. Yleensä ketään muita ei näy ainakaan puoleen tuntiin ja senkin jälkeen on odoteltu ainaki pari tuntia, että saatais kaikki kasaan. Nyt on kaks päivää oltu pyörimässä koulussa tuon muotinäytöksen tiimoilta, muttei vieläkään olla koko porukalla saatu katottua läpi, miten siellä lavalla nyt pitäisi kävellä ees taas ja poseerata. Hieman ehkä turhauttavaa näin suomalaisen näkökulmasta, kun on tottunut, että paikalle kokoonnutaan ajallaan, katotaan homma läpi ja lähetään jatkamaan omia hommia. On me kuiten mallikävelyä ja poseeraamista tyttöjen kanssa harjoteltu, mutta vähän epäilyttää saadaanko oikeasti hieno esitys aikaseksi sunnuntaihin mennessä, nimittäin sillon tämä näytös pitäis olla. On meillä sentään huominen vielä aikaa, mutta perjantain ja lauantain piti olla ainakin alustavan suunnitelman mukaan pyhitetty sporttitapahtumapäiviksi, jolloin ohjelmassa olis kaikkien mahollisten urheilulajien turnauksia koululaisten kesken, oppilaita kun pitäis tulla kaikista eri collegeista ympäri Intian. Kaiken kaikkiaan muotinäytöksen pitäis olla hieno kokemus ainakin jos se onnistuu niinku on suunnniteltu. Ite meidän pitää maksaa siitä noin 2000 rupiaa (25e), mitä ei ollu meille aluksi kerrottu, mutta lupauduttiin kuitenki se maksamaan. Hintaan pitäis kuulua yhden Intian suosituimman muotisuunnittelijan tekemät puvut (joita ei saada ees itelle), meikkaus ja kampaus. Sen suunnittelijan pitäis tuua sunnuntaina joku tiimi mukanaan, joka laittaa meidät näytöskuntoon ja sitten toivottavasti ollaan viimesen päälle laitettuna ja saadaan itellekki ehkä joku nätti kuva napattua :)Tuoki vähän epäilyttää, nimittäin edelleenkään meistä ei oo otettu ees mitään mittoja ja tänään kuulosti, ettei meidän muotiesitykselle ollut ees teemaa päätettynä, ehkä Egypti tai ehkä sittenki eri Intian eri vuosikymmenet. Saas nähä siis mitä tuleman pitää, toivottavasti siis on hyvä kokemus tulossa :D

Ruokailuista on kyllä pakko vähän kirjottaa. Niinku oon kyllä tainnu jo mainita mutta en voi olla edelleen hehkuttamatta, täällä saa ruokailtua kunnon lounaan 1-2 eurolla! Toki kalliimmallaki löytyy, mutta sillon ei ruokapaikka kyllä yleensä oo paikallinen vaan joku kansainvälinen ketju. Vastoin kaikkia ohjeistuksia ja rehtorin antamaa ulkonasyömiskieltoa (pelkää, et saadaan mahatauti, eikä päästä töihin) uhmaten ollaan käyty oikeastaan joka päivä ulkona syömässä tai vähintäänki koululla semmosessa ruokalassa. On tullu syötyä jäätelöstä tehtyä pirtelöä, mikä muuten täällä on ihan sikahyvää, ja tuoresalaattia burgerin välissä. Vaikka ruoka tosiaan on melko tulista, niin kyllä sitä saattaa syödä, nimittäin kyllä se tulisuus on täällä ihan erilaista ku Suomessa. Taitaa olla pikkusen eri mausteet käytössä. Välissä on kyllä pitäny melkeen itkua vääntää ku on ruoassa ollu niin paljon jalapenoja, eikä oo kehannu blogata niitä pois vaan syöny kiltisti kaiken, mutta ruokien kanssa tulevat soosit on alkanu kyllä maistua melko hyvälle ja joka aamu soosikipot on pikkusen tyhjempiä ku edellisenä aamuna. Täällä puhutaan ruuasta muutenki tosi paljon. Ilmeisesti  hyviin tapoihin kuuluu kysyä "oletteko syöneet jo aamupalan" tai "mitä söitte aamupalaksi", meiltä kysytään yleensä vielä perään, että mitä tykkäätte intialaisesta ruuasta. Koulun ruokalassa yks työntekijä nauro meille ku otettiin tänään kuvia meidän ruoista (laitan kuvia sit myöhemmin), ja kysyki vielä, että "otitko tosiaan kuvan siitä ruoasta?!"

Tapoja joita toivottavasti en omaksu itelleni täällä olon aikana on kyllä pään heiluttaminen. Nimittäin pään pyörittely täällä tarkottaa "kyllä" tai voi se tarkottaa myös "ehkä", aika monet pyörittelee päätä koko ajan ku puhuvat jotain, mikä ittestä tuntuu kyllä ihan hullulta. Joskus ku kävellään tuolla kaduilla esim. kauppaan mennessä ja riksakuskit tulee tarjoamaan kyytiään, niin itte pyörittää päätä tarkottaen "ei kiitos, ei tarvita kyytiä" ja sitten hoksaa, et täällähän se tarkottaa "kyllä". Noh kylläpä ainaki tähän mennessä ne on tajunnu kuitenki, ettei tosiaan olla tulossa kyytiin. Toki me erotutaan niin hyvin joukosta, että vissiin ne ymmärtää miedän erilaiset tavat. Toinen ei-toivottu tapa on tuo myöhästely, nimittäin aikataulut täällä pettää aina vähintään puolella tunnilla, tosin myöhästelyn oon tainnu oppia vähän jo Suomessaki. En ymmärrä miten ne pystyy pitämään mitään koulutunteja, ku vaikuttaa, ettei kukaan oo koskaan missään ajallaan. Ja vielä yks ei-toivottu tapa tulee mieleen, nimittäin se, että täällä mihinkään ei voi sanoa ei tai en tiiä. Vaikka minähän kyllä normaalisesti aina tiiä vastauksen kaikkeen ja osaan muutenki tosi hyvin kieltäytyä kaikesta, mutta vois sitä nyt ees joskus sanoa ei, tai myöntää jos ei johonki tiiä vastausta. Nimittäin esim riksa-kuskit ei tosiaankaan voi sanoa jos ne ei tiiä miten ajetaan annettuun osotteeseen, ne vaan lähtee ajamaan jonnekki sinne suunnalle ja kyselee sit matkalla muilta riksa-kuskeilta tai seku vain kävelijöiltä, että mihinkä pitäis ajella. Ihme hommaa.

Toivottuja taitoja taas on kaupanteko ja hinnasta sopiminen. Toki aina ei oo hyvä tingata hinnoista, mutta sitä täällä ainaki saa harjotella, nimittäin riksakuskien kanssa. Tässä noin viikon aikana on kyllä melko hyvin oppinu käsittämään mitä hintoja miltäki matkalta on kohtuullista maksaa, ainaki ku kuljetaan hyvin pitkälti nuita samoja matkoja päivittäin. Reilu kymmenen kilometrin koulumatkasta voi maksaa noin 150 rupiaa (n 2e) suuntaansa, mikä siis jaetaan maksettavaksi kaikkien kyytiläisten kesken, yleensä mennään kolmestaan. Koulumatkoihin ei siis kulu todellakaan niin paljoa rahaa, ku mitä mulla menee Suomessa auton tankkiin. Jääpähän vähän enempi rahaa ostosteluun ja matkusteluun sitten toukokuulle ;) Nyt ollaan saatu hankittua intialaiset prepaid-liittymät, mutta ne ei oo ainakaan vielä auennut, joten täytynee odotella huomiseen ja kokeilla uudestaan. Liittymän hankkimista pidettiin kuiten hyvänä vaihtoehtona, et saadaan halvemmalla soitettua toisillemme, kun kuiten töissä ollaan eri osastoilla ja muutenki liikutaan toisinaan pienemmissä porukoissa. Voipi soitella vähän halvemmalla missä muut menee. Suomen liittymällä soittaminen maksais jotain 3e/min ja vastaaminenki tais olla yli 2e.

Kyllä tässä päivää vaille viikon aikana on ehtiny nähä ja kokea yllättävän paljon, niinku tästä taas romaanin mittasesta kirjotuksesta voi ehkä päätellä, mutta edelleen aina välissä tulee se kummallinen tunne, että hetkinen, oon tosiaanki Intiassa! :D Nautin kyllä tästä aivan tosi paljon, ainaki vielä, vaikka haasteitaki on jossain määrin tullu. On tämä niin erilainen kulttuuri ja niin erilaiset ihmiset, tavat, ruoat ja luonto (no sitä nyt ei tässä kaupungilla hirveesti ees nää) ja ennen kaikkea aivan uusi, erityislaatuinen kokemus kokonaisuudessaan.  Kuvia ei tähän tekstiin nyt sit tullu laitettua, mutta onneks edellisessä oli reilummasti ja seuraavaan lupaan taas räpsytellä lisää!