Viikko vappaita täynnä :)

Viime viikolla tosiaan sattui olemaan niitä pyhiä ja vielä vaalit kaupan päälle, joten meille se tiesi kolmea ylimääräistä vapaapäivää. Ne pari päivää mitä siihen väliin nyt sitten jäi, vietettiin dialyysiosastolla. Siellä oli tosi mukavan oloista työporukkaa ja vähän pääsi jopa tekemäänkin jotain, ei mitään päätähuimaavaa, mutta verenpaineen mittaaminenkin itsenäisesti tuntui täällä melko juhlalta :) Ja tuleepahan manuaalinen verenpaineen mittaaminen tutuksi, kun ei täällä käytetä muunlaisia mittareita! Tämä olikin ensimmäinen osasto jolla työntekijät huomioi minua millään tavalla. Osastonhoitaja kertoi hyvin tarkkaan dialyysilaitteen toimintaperiaatteesta ja mahdollisista komplikaatioista ja vaikka samat asiat oli kerrottu jo yksityissairaalan dialyysiosastolla, tuli itsellä ymmärrettyä jälleen jotain uutta siitäkin laitteesta. Toisena päivänä henkilökunta ei vaikuttanut enää yhtään niin yhteistyöhaluiselta, mutta se selittynee sillä, että tällä kertaa samaisella osastolla olikin jo neljä opiskelijaa kerralla kun edellisenä päivänä olin ollut siellä puolet päivästä ihan yksin.

Vaalipäivänä tehtiin kämppiksen kanssa ahkerasti koulujuttuja ihan vain kämpillä istuen, ainakin alkupäivä. Iltaa kohden neljän seinän sisällä kököttäminen alkoi kuitenkin tympäistä, joten päätettiin lähteä varovasti haistelemaan onko ilmassa minkäänlaisia merkkejä levottomuuksista tai valtavista ihmismassoista, joilla meitä oli peloteltu ja neuvottu pysyttelemään kotosalla. Siihen aikaan äänestys oli ilmeisesti jo loppumassa, kun äänestyspöytien ympärillä ei juuri ollut enää hälinää ja pöytiä ja tuolejakin keräiltiin jo pois. Saimme huomata, että tuona päivänä kadut olivat huomattavasti hiljaisempia kuin normaalisti täällä. Päätettiin käydä palkitsemassa itseämme ahkerasta opiskelusta kävelylenkillä, jonka myötä eksyimme Costa Coffeen herkkujen pariin :) Noh kerrankos tuota ;) Täällä tulee kyllä herkuteltua ehkä laittoman paljon, varsinkin kun kaikki on vähän edullisempaa kuin Suomessa, mutta on täällä ravintoarvot muutenkin ihan pielessä totuttuun nähden ja ruokarytmit vielä enemmän sekaisin, joten palattaneen normaaliin rytmiin sitten Suomessa. Vaikka sen verran vedän takaisin, että luultavasti pari ensimmäistä viikko Suomessa tulee syötyä kaikkea mahdollista mitä ikinä tekeekään mieli, on nimittäin melkoinen lista kaikkia Suomen herkkuja mitä haluaa "ihan ensimmäisenä" Suomessa syödä, eikä niitä mitenkään kaikkia ehdi vielä "ensimmäiseksi" silti syödä :D

Oli sitä sakia.

Pitkäperjantaita vietettiinkin sitten vähän perinteisemmin menoin, nimittäin käytiin tyttöjen kanssa kirkossa katsomassa pitkäperjantain messua katolisessa kirkossa. Kirkko oli ihan hieno, joskin vähän pieni, muttei kuitenkaan sellainen linnan tapainen, mitä olisin odottanut. Väkeä oli niin paljon, että pihallekin oli pystytetty penkkirivejä, joilta sitten pystyi seuraamaan screenin kautta kirkonmenoja. Melko hienosti järjestetty systeemi. Messu eteni hyvinkin pitkälti laulamalla, tuli mieleen aivan Rovaniemen joulukirkko pari vuotta sitten, joka todellakin hämmensi minua, sillä siellä luettiin käytännössä kaikki tekstit laulamalla. Hienon messun jälkeen innostuttiinkin sitten tyttärien kanssa lähtemään kahvilaan, jossa loppureissun suunnitelma kehkeytyi melko pitkälle, joskaan ei vieläkään valmiiksi asti.

Lautasena banaanipuun lehti :)

Viikonloppu oli melkoisen shoppailupainotteinen. Tuliaisia tuli siis hankittua jälleen muutamia, itsellekin jotain kivaa, katsastettua hyvä ostostelukatu äidin ja siskon varalle (JOTKA MUUTEN TULEE JO VIIKON PÄÄSTÄ!!! :D) ja tulipas sitä käytyä välissä syömässäkin jälleen hyvin ja hienosti. Rahan arvoa miettii täällä melkoisesti, sitä mitä kaikkea pienellä rahalla voi saada. Lähes aina sitä edelleen ajattelee "Mitä tämä Suomessa maksaisi?" ja sen myötä tuleekin tehtyä usein ostopäätöksiä. Ruokapuolesta nyt vielä odottaa innolla sitä, että pääsee itse laittamaan ruokaa, mutta voipi olla, että arki painaa melko nopeasti vastaan, kun täällä on nyt tottunut niin hyville sapuskoille tuolla ulkona halvalla syödessä. Onneksi hellusta on kuoriutunut melkoinen kokki mun täällä ollessa, ainakin on niin hyvän kuulosia pöperöitä siellä laittanut, että saapi jatkaa kesälläkin kokkilinjalla ;)

Tuon pitkän vapaan jälkeen maanantaiaamu tuntui kyllä tuskalta, varsinkin kun ei illalla tuntunut uni tulevan ei sitten millään, vaikka väsytti ihan hirveästi. Täällä ei siis ollut maanantai enää vapaapäivä, meidän koulu kun ei ole erityisesti kristittyjen koulu. Eipä voi kuitenkaan valittaa, nimittäin viimeinen viikko harjoittelua lähti käyntiin. Vielä on siis kuukausi täällä oloa jäljellä, mutta kun miettii mitä kaikkea siinä on tarkoitus vielä touhuta, niin keskenhän ne päivät loppuu. Aivan hurjalta tuntuu. 

Tuossa viime viikonlopun aikana tuli oikeastaan ensimmäiset kunnon ikävän oireet,

Vähän herkuteltiin, nams.

johtunee siitä, että oltiin niin monta vapaapäivää ihan vain tässä kotosalla, ilman mitään suurempia erikoisnumeroita. Oli aikaa ajatella ja etenkin kun nettikään ei toiminut juuri ollenkaan, niin ei saanut kunnolla yhteyksiä kotipuoleen. Netti onkin ollut noin kolme viimeistä viikkoa melkoisen onneton, yhteydet pätkii ihan tosissaan ja se aiheuttaa turhautumista ja silloin miettii, että johan täältä joutaisi kotiin. Toisaalta, ei todellakaan jouda, nimittäin niin hienot kolme viikko on vielä tiedossa ja monenmoista ohjelmaa niille luvassa, etten kyllä raskisi jättää niitä välistä vaikka mikä olisi :)

Kunnallista sairaalaa ja mukavaa yhdessäoloa!

Vaihtorahoina täällä saattaa saada karkkia :)

Ensimmäinen viikko kunnallisessa sairaalassa on taputeltuna ja ajatukset on melkoisen sekavat. Mitään hoitotoimenpiteitä ei päästy tekemään koko viikolla, mutta joitain mielenkiintoisia keskusteluja on käyty ja teoriaopetustuokioita seurattu, jotka ovat herättäneet ajatuksia melko lailla paljon. Ollaan tällä viikolla oltu vasta synnyttäneiden osastolla, jossa siis synnyttäneet äidit olivat lastensa kanssa odottelemassa kotiin pääsyä. Hoitajille siellä ei juurikaan työtä ollut, nimittäin kaikilla äideillä oli joku omainen käytännössä koko ajan vieressä, joka hoivasi lasta, auttoi lapsen syömään äidin tissille ja vaihtoi vaippaa, jos sellaista edes oli. Henkilökuntaa osastolla ei järin paljoa näin ollen näkynyt. Toki esimerkiksi iv-nestehoidoista hoitajat vastasivat, kävivät aloittamassa tai lopettamassa tiputuksia sekä tarkistamassa äidin ja vauvan vointia, mutta itse olisin odottanut tarkastuksia useamminkin. Kylvetys oli ainoa perushoidollinen asia, minkä näin talon henkilökunnan toimesta tehtävän vauvoille, mutta sinnekin omaiset veivät vauvan ja kylvettäjä odotti kylpyammeen luona kun vauvat tuotiin hänelle kuin liukuhihnalla konsanaan. Pesu oli minun silmiin melko kovakouraisen näköistä, mutta toki olenkin tottunut näkemään vaan kotikylvetyksiä, joihin yleensä varataan aikaa reilusti ja toimitaan kaikessa rauhassa. Kylvyn jälkeen omaiset ottivat vauvan, kuivasivat hänet, piirsivät jauheella merkin otsaan niin kuin tapoihin kuuluu ja mahdollisesti muuallekin; kasvoille, kämmeniin ja minne kenenkin tavoissa kuului. Lisäksi he hieroivat kosteusvoidetta vauvan kasvoille ja laittoivat talkkia koko vauvan kehoon. Sitten vauvalle laitettiin vaippa tai jokin riepu suojaksi, vaatetta päälle (jos heillä itsellään oli niitä tuotuna) ja kiedottiin vauva huiviin ikään kuin kapaloon. Opiskelijoiden tehtävänä oli valita yksi potilas, jonka tiedot heidän tuli opetella ulkoa ja valmistautua esittelemään potilas opettajalle. Lisäksi heidän tuli osata kertoa mitä vastasynnyttäneen äidin päivittäisiin perustutkimuksiin kuuluu ja vastaavasti, mitä vastasyntyneen vauvan perustutkimuksiin kuuluu.

Äidin osalta tutkimus etenee päästä varpaisiin ja siihen kuuluu tärkeimpinä huomioida:

• Kasvot - anemian ja kuivumisen oireiden havainnointi, kasvojen väri
• Rinnat - kasvu, nännit, maidon eritys
• Vatsa - inspektio, palpaatio ja kohdunpohjan korkeuden mittaaminen
• Vagina - vuodon määrä ja väri, mahdollisen episiotomian paraneminen
• Jalat - turvotukset, alkavien trombien tutkiminen venyttämällä pohjetta - jos kipeä, niin potilaalla todennäköisesti alkavia trombeja
• Potilaan haastattelu - yleinen vointi, väsymys, kivut ym.

Tyttöjen kans syömässä ennen perjantain juhlia.

Vauvan tutkimus etenee myös päästä varpaisiin, tarkkaillen hänen väriään, yleistilaansa, pään aukileita, ihon kuntoa sekä heijasteita. Heijasteista tulisi tarkistaa ainakin etsimis-, imemis-, yskimis-, nielemis-, moro-, tarttumis- sekä Babinskin heijasteet. Vauvasta otetaan lisäksi paino ja pituus. Hoitajan tulisi pyytää äitiä imettämään lasta, nähdäkseen, miten äiti imettää, tuleeko rinnoista maitoa ja alkaako lapsi syömään.

Näiden tutkimusten  perusteella opiskelijan oli määrä antaa myös terveysneuvontaa äidille, esimerkiksi imetysohjausta, episiotomian hoito-ohjeita, ravitsemusneuvoja tai mitä vain äidille tarpeellista. Parin päivän osastolla olon aikana sain jopa pitää paria vauvaa sylissäni, melkoisen söpöjä tapauksia mustine hiuksineen (kaikilla vauvoilla oli mustat hiukset). Tuolla sairaalassa on käytäntö siirtää kaikki sektiolla syntyneet vauvat ensimmäiseksi vuorokaudeksi vastasyntyneiden teho-osastolle, kaiken varalta. Vieraillessamme tuolla teho-osastolla, ihmettelimme hiukan sitä, miksi vauvat olivat siellä, kun heihin ei ollut kiinnitetty edes mitään monitoreja, mutta ilmeisesti jatkuva tarkkailu oli se pääajatus tässä. 

Viikon kohokohdiksi nousivat ehdottomasti kaksi synnytystä, jotka pääsimme seuraamaan. Olin aivan yllättynyt kuinka nopeasti synnytys oli ohi. Ensimmäisessä tapauksessa potilas käveleskeli jonkin aikaa synnytyssalin ulkopuolella hyvin kivuliaan oloisena ja hoki jotain sanaa, olettaisin, että jonkun Jumalansa nimeä. Sitten hänet kävelytettiin synnytyssängylle, jossa häntä valmisteltiin laittamalla kanyyli, sitä kautta annettiin vähän lääkettä ja laitettiin nestettä tippumaan. Sitten kätilö tuli paikalle, tutkaili vähän aikaa tilannetta ja kohta vauvan pää yrittikin jo työntyä ulos. Äidille tehtiin episiotomia, eikä puudutusta taidettu juurikaan käyttää. Itse olin tukemassa potilaan toista jalkaa koko toimenpiteen ajan ja yritin pitää naamaani peruslukemilla seuratessani kätilön työskentelyä ja kuunnellessani äidin kivunhuutoja. Episiotomian jälkeen vauva saatiin todella nopeasti ulos, vaikkakin hartiat meinasivat olla hieman jumissa. Heti komean pojan synnyttyä napanuora leikattiin ja hänet siirrettiin imulaitteen luo nenän ja suun limanimua varten. Vauvaa putsailtiin pyyhkeellä ja hänellä käytettiin nenämahaletkua. Vauva siirrettiin lämpösänkyyn, jossa hänen kasvojensa päälle laitettiin "happipömpeli". Siihen vauva sitten käytännössä jätettiin ilman mitään tarkempaa seurantaa hoitajien toimesta, opiskelijat kävivät vähän kurkkimassa alkuun, mutta kohta kukaan ei enää kiinnittänyt huomiota itkeskelevään vauvaan. Itse seurasin ensin episiotomian ompelua, mutta en voinut kuunnella vain sivusta vauvan itkua, joten siirryin vauvan luo ja yritin parhaan taitoni mukaan saada häntä rauhoittumaan käsikapalon avulla. Kyllähän se toimikin, vauva rauhoittui ja itkukin lakkasi. Toinenkin opiskelija tuli sitten siihen katselemaan ja siinä me tovin aikaa vauvaa hoideltiin, eikä kukaan talon henkilökunnasta käynyt katsomassa vauvaa melko pitkään aikaan. Yksi hoitaja siinä kävi katsomassa, yritti säätää lämpöpuhaltimen lämpötilaa isommalle, sillä vauvan kädet ja jalat oli melko kylmät, muttei onnistunut siinä. Sainpas sitten tehdä jotain edes, kun osasin säätää puhaltimen lämpötilaa isommalle :) Kun äiti oli saatu ommeltua, katosivat kaikki hoitajat paikalta ja opiskelijatkin lähtivät tauolle. Äiti makasi edelleen toimenpidepöydällä ja vauva huoneen toisella laidalla lämpöpuhaltimen alla. Opiskelijat tulivat sanomaan minulle, että lähdetään nyt tauolle ja olipas kyllä vaikea lähteä huoneesta, jossa ei juuri sillä hetkellä ollut ketään muita äidin ja vauvan lisäksi paikalla. Onneksi kuitenkin näin, että joku hoitaja edes oli viereisessä huoneessa ja vauvakin tuntui olevan rauhallinen. Kysyessäni paikallisilta opiskelijoilta, että kuinka me voidaan lähteä ilman, että kukaan jää hoitamaan vauvaa, he vastasivat vain, että hänen äitinsä on siellä. Hurjaa, eihän se äiti siitä sängyltä mihinkään vielä pääsisi, jos vauvalla joku hätä tulisi, mutta siihen kuulema olisi parempi tottua kunnallisessa sairaalassa. Ja myöhemmin kun kävin vielä vilkaisemassa, niin vauva oli viety hoidettavaksi toiselle osastolle ja äitikin odotteli ilmeisesti siirtoa. Kaikista suurin ihmetyksen aihe molempien synnytysten osalta meille suomalaisille oli se, ettei vauvaa näytetty kunnolla äidille, häntä ei annettu äidin syliin eikä hänestä ainakaan meidän kuuleman perusteella sanottu äidille mitään tietoja. Ehkä henkilökunta saattoi vaivihkaa meidän ymmärtämättä sanoa sukupuolen äidille, mutta edes sitä me ei huomattu sanottavan. Painoa ja pituuttakaan ei otettu heti siinä synnytyssalissa, oletettavasti ottivat sitten vasta siirron jälkeen.

Hääpukukangas, ois maksanu n. 500 €

Paikalliset opiskelijat sanoivat minulle tämän synnytyksen nähtyään, että "älä koskaan synnytä normaali kautta, pyydä aina sektio, me ainakin synnytetään sektiolla" ja minä tietenkin ihmeissäni kysyin miksi. Ilmeisesti alapääsynnytyksessä ei täällä anneta kovinkaan kummoisia kipulääkkeitä ja episiotomia tehdään käytännössä aina, vaikkei olisikaan varsinaisesti tarvetta ja ilman mitään puudutusta. Se on siis hyvin kivulias tapa synnyttää täällä. He olivat aivan ihmeissään, kun sanoin, että Suomessa kaikki synnytykset pyritään toteuttamaan normaalisti alakautta, ellei sektiolle ole jotain lääketieteellistä syytä. Tästä he olivat vuorostaan ihmeissään. Selitin sitten asiaa vähän lisää, että alakautta synnyttäessä toipuminen on nopeampaa ja kipulääkityksen toteuttaminen Suomessa taitaa olla parempi kuin Intiassa, sitä annetaan yleensä aina, jos potilas kokee sitä tarvitsevansa. 

Kangaskaupoilla

 

Jotain torikujan tapaista

Täällä harjoittelua tehdessä on kyllä huomannut monta eroa verrattuna Suomen harjoitteluun, mutta ehkäpä merkittävin on se, ettei täällä sairaanhoitajat juurikaan ohjaa opiskelijoita, vaan pari opettajaa pyörii osastoilla tenttaamassa ja opettamassa juttuja. Sairaanhoitajista juuri kukaan ei ole itse asiassa ottanut meihin mitään kontaktia tuolla kunnallisen puolella, yksityissairaalassa niinkin huomioitiin, kyseltiin ja kerrottiin tehtävistä toimenpiteistä. Nyt on nähty ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille opetettavan osastolla (general ward) muun muassa lämmön ja verenpaineen mittaamista. Näissä opiskelijat olivat valmistautuneet pitämän esitelmän aiheesta ja opettivat sitä muille, opettajan seuratessa vierestä ja keskeyttäessä lähes

Melonikauppias

poikkeuksetta useampaan kertaan, usein tarpeettomastikin nolaten oppilasta muiden opiskelijoiden ja potilaiden edessä. Verenpainetta mitatessa paine pumpattiin mansettiin minun nähdäkseni turhaan kahteen kertaan, nimittäin ensimmäisellä pumppauksella he etsivät suuntaa antavasti yläpaineen, jonka jälkeen löysäsivät paineen ja pumppasivat uudelleen varmistaakseen ja tarkentaakseen yläpaineen arvon sekä löytääkseen alapaineen arvon. Sitten opettaja neuvoi, miten "pulse pressure" tulisi laskea, muttei antanut oppilaille mitään infoa siitä, miksi sitä lasketaan tai minkälaiset arvot olisivat normaaleja. Ehkäpä hän oletti, että kaikkien tulisi tietää ne ennestään. Neljännen vuosikurssin opiskelijat pitivät äitiyshuoltoon ja synnytykseen liittyvistä asioista esitelmiä, kuten synnytyksessä käytettävistä apuvälineistä ja perätilasynnytyksestä.

 

Ompelimo

Edelleen on kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka paikalliset opiskelijat hakeutuvat harjoittelussa aina johonkin opettajan katseen ulottumattomille juttelemaan omiaan, "pönöttämään", niin kuin meillä on täällä ollut tapana sanoa. Toisaalta ei heitä voi siitä moittiakaan, kun tietää, ettei monilla ole kiinnostusta alalle, ja nekään joilla olisi, eivät saa tehdä mitään konkreettista, vain katsoa sivusta.  Ja kun opiskelijoita voi olla yhdellä osastolla yli kymmenen, ei kaikki mahdu edes seuraamaan vierestä siten, että näkisivät jotain. Yhtenäkin päivänä meitä oli samalla osastolla 13 opiskelijaa, potilaita osastolla oli sillä hetkellä 4 ja henkilökunnasta paikalla oli yksi hoitaja ja yksi lääkäri. Nuita "pönötyksiä" täällä on kyllä nimetty jo niin monia, ettei itse edes pysy perässä. On taukopönötys, odottelupönötys, sluipailupönötys, sekuvain-pönötys ja ja ja. Aina kun pitää seisoskella tekemättä mitään, voi puhua pönöttämisestä. Pönötys voi tapahtua myös istualtaan, jos takapuolen alle on sattunut löytymään jokin istuimen tapainen. Harjoittelupaikalla potilaiden, tai oikeastaan opiskelijoiden toimintaa seuratessa ennen kaikkea opettajien, nähden istuminen on kielletty.

Perjantaina yksi paikallinen opiskelija kutsui meidät hyväntekeväisyys juhliin, joilla kerättiin rahaa eräälle nuorelle tytölle, jolla on luusyöpä. Otimme kutsun vastaan ja kävimme viettämässä mukavan tyttöjen illan :) Lauantain spesiaaliohjelma oli Sari-kankaiden ostosreissu yhden meidän opettajan avustamana. Koska opettaja oli ehdottomasti sitä mieltä, että meidän tulee ostaa oikeat silkkiset Sari-kankaat, niin senhän me teimme. Kankaat vietiin sitten kyseisen opettajan avustamana hänen hyväksi havaitsemalleen ompelijalle, joten reilun viikon päästä on luvassa kuva valmiista puvuista. Kunhan joku vain opettaa meidät pukemaan ne oikein, nimittäin se 4-6 metrisen kankaan pyörittäminen ympärilleen oikein voi olla melkoisen haastava tehtävä.

Sunnuntain vapaapäivän käytimme Wonder lassa käymiseen, joka on siis huvi- ja vesipuisto samassa. Liput sinne sisään maksoi pikkusen reilun 10 euroa eli Suomen hinnastoihin verrattuna ei juuri mitään :) Vesipuiston puolella jonot liukumäkiin oli niin pitkiä, ettei testattu kuin yksi mäki, vesidisko ja allas, jossa tuli tietyin väliajoin aallot, joskin aaltoja me ei jääty odottamaan. Aaltoallas kuhisi intialaisia ihmisiä koko ajan ja etenkin sellaisesta korkean kellotornin päällä olevasta maailmanpyörästä käsin allas muistutti muurahaispesää. Vesipuiston pukeutuminen erosi hieman totutusta, itselläni oli bikinien päällä vielä t-paita ja shortsit, mutta useilla paikallisilla uimavaatetus ei juuri eronnut normaalista arkivaatetuksesta. Huvipuiston puoli oli melko samanlainen kuin Suomessakin. Plussa puoli löytyi paikan ravintoloista, joissa hinnat olivat suunnilleen samaa luokkaa kuin muuallakin, kun Suomen huvipuistoissa on tottunut tupla- tai jopa triplahintoihin. Mahtava paikka kaikkiaan ja vieraat meinaan käyttää myöskin siellä, joskos sitten pääsisi testailemaan useampia vesiliukumäkiäkin ;)

Alkava viikko meillä onkin sitten hieman tynkä harjoittelun osalta, kun maanantai täällä on pyhäpäivä, joskaan pyhän syy meille ei ole selvinnyt paikallisilta kysymisistä huolimatta. Torstaina meillä on jälleen vapaata, nimittäin silloin on äänestyspäivä eikä meidän suositella liikkuvan silloin missään äänestyspaikkojen läheisyydessä tai juuri muutenkaan julkisilla paikoilla. Myöskin pitkäperjantai täällä on vapaa, joten siitä tuleekin jo kolmas vapaapäivä tälle viikolle. Täydellinen viikko siis tehdä koulutehtäviä niin tänne koululle kuin Suomeenkin :)

Siellä se muurahaisallas :)

Viikon lause: "Eihän se täällä Intiassa ihan niin menekkään."

Pienoismalli meidän koulun campuksesta

Jälleen heti viikon aluksi saatiin todeta, ettei suunnitelmat pitäneet ollenkaan paikkaansa. Niin kovasti kun olimmekin odottaneet ja toivoneet, että tiistaina (maanantai kun oli se uusi vuosi) päästäisiin tositoimiin uudessa sairaalassa, mutta eipäs päästykään. Luonnollisesti suomalaisina, sovituista ajoista kiinni pitävinä ihmisinä olimme koulun pihalla tiistaiaamuna kello 7.45 työvaatteet päällä, opiskelijat kun laittavat ne kotona valmiiksi päälleen,  odottamassa muita opiskelijoita ja bussikyytiä kohti sairaalaa. Bussin oli määrä lähteä klo 8.00. Odottelimme siinä noin 8.15 asti, jonka jälkeen päätimme lähteä kysymään rehtorilta asiasta. Rehtori ei ollut itse paikalla, mutta onneksi eräs toinen opettaja otti meidän asian hoitaakseen. Selvisi, että harjoittelun aloitusajankohta oli siirretty perjantaiksi, sillä paikallisille opiskelijoille oli järjestetty vielä jotain teoriaopintoja ennen harjoittelun alkamista. Meidät ohjeistettiin menemään vielä kolmeksi päiväksi, (ti, ke, to) communityyn. Lähdimme siis jälleen kerran kentälle neljännen vuoden opiskelijoiden kanssa, joille tiistaina ei oikeastaan ollut edes mitään oikeaa työtehtävää. Opiskelijoiden käskettiin jakautua kyläilemään perheiden luokse ihan vain juttelemaan mukavia. Käytännössä työpäivämme kului istuskelemalla paikallisten opiskelijoiden kanssa tien laidalla piilottelemassa opettajalta ja juttelemalla niitä näitä, oppimatta oikeastaan mitään. Tulipas kuitenkin saatua taas selville muutama turistikohde, jotka meidän olisi syytä nähdä. 

Odoteltiin vielä muitakin lapsia tulevaksi :)

Keskiviikkona tehtävänämme oli järjestää eräässä päiväkodissa alueen lapsille terveystarkastuksia, joissa lapset punnittiin ja heiltä mitattiin pituus sekä pään, hauiksen ja rinnan ympärysmitat. Nämä tiedot kerättiin ylös ja niiden perusteella arvioitiin millainen ravitsemustila lapsilla oli. Ravitsemustilan perusteella lapsille annettiin opiskelijoiden itse valmistamia "proteiinipalleroita", jotka sisälsivät hyviä ravintoaineita. Tarkoituksena oli myös leikkiä ja pelailla lasten kanssa, mutta tähän meillä ei ikävä kyllä riittänyt juurikaan aikaa, sillä päiväkoti avattiin hieman myöhässä juuri tuona päivänä. Ilmeisesti uuden vuoden takia olleet edellisten päivien vapaat olivat sekoittaneet heidän ohjelmaansa sen verran, että tämän takia he avasivat tuona keskiviikkona hieman myöhemmin. Sillä aikaa kun muutamat paikalliset opiskelijat olivat valmistamassa palleroita, me vietimme aikaa lasten kanssa, joista monet kuitenkin ujostelivat meitä sen verran, etteivät uskaltanee tulla luokse. Osan kanssa saimme kuitenkin luotua vähän kontaktiakin, he tulivat istumaan syliin, kertoivat juttuja kannadaksi (joita me ei tietenkään ymmärretty) ja me koitettiin jutella takaisin elekielellä ja väliin vähän lauleskella jotain suomalaisia laululeikkejä, kuten körö körö kirkkoon :) Oli jännä huomata esimerkiksi lasten vaatetuksissa ja eväissä olevia eroja suomalaiseen tapaan verrattuna. Ihan pienimmillä, ihan konttausiässä olevilla lapsilla ei välttämättä ollut vaippaa päällä ollenkaan, kun Suomessa harvemmin kyllä näkee niin pieniä ilman. Toki täällä niitä on ja käytössäkin olen nähnyt, muttei todellakaan kaikki käytä. Vanhemmilla lapsilla ei ollut pikkuhousuja farkkujen tai mekkojen alla, jolloin pään vaivaa aiheutti esimerkiksi se, että yhdeltä tytöltä meni farkuista nappi rikki, eikä housut tahtoneet pysyä päällä. Onneksi saimme korjattua tilanteen lahjoittamalla hänelle yhden hiuspinnin minun päästä, jolla saatiin housut pysymään jalassa, eikä hänen tarvinnut enää nolostella putoavia housujaan :) Useilla lapsilla oli mukanaan nuudelipusseja, joista he söivät nuudelimurusia ihan kuiviltaan, myös pienenpieniä karkkipusseja ja semmoisia tahnapusseja (ilmeisesti karkkitahnaa, joka oli pakattu kuin ketsupin kerta-annospussit) näkyi olevan useilla.  Vessakulttuuri oli myös mielenkiintoinen, nimittäin lapset kävivät päiväkodin takana olevan hiekkakentän laidalla pissalla, ihan niin kuin

Hard Rock Cafe

Suomessakin toki lapset voivat käydä "puskapissalla", mutta harvemmin sentään päiväkodissa. Tämä oli hämmentävää sen takia, että olen täällä ollessa kuullut sellaisenkin hyvinvointipuheen, missä sanottiin, että päiväkodeissa ja kouluissa tulisi olla yksi vessa 16 lasta kohden. Ilmeisesti se on siis tavoite, johon ei ainakaan vielä ole päästy, mutta toivottavasti joku päivä päästään! Illalla kävimme syömässä Bangaloren Hard Rock Cafessa, jonne sovimme treffit fysioterapiavaihtareiden kanssa. Samalla saimme tavata toisen heistä vanhemmat, jotka olivat saapuneet Intiaan kylästelemään pari päivää aiemmin. Hampurilaisateriat siellä eivät ainakaan minun makunystyröitä juuri säväyttäneet, mutta pääasia oli, että seura oli mukavaa ja Hard Rock Cafen myymälätuotteet edullisia muissa maissa oleviin vastaaviin verrattuna. Tästäpä syystä mukaan tarttui itselle jälleen uusi paita :D

Terveyskeskus ulkoa käsin

Torstaina ohjelmassa olikin paikalliseen Primary Health Care Centeriin eli Suomalaisittain terveyskeskukseen tutustuminen, jossa paikallisilla opiskelijoilla oli tehtävänä pitää paikan ylihoitajalle esitelmiä terveyskeskusten tehtävistä ja tavoitteista. Esitelmiä pidettiin 3-4 hengen ryhmissä vähän eri aiheista, mutta kaikki liittyivät terveyskeskusten toimintaan ja tavoitteisiin. Ylihoitaja ja opettaja sitten yhdessä kommentoivat opiskelijoiden esitelmiä ja korjasivat, mikäli heillä oli vääriä tai puutteellisia tietoja. Itseä häiritsi hieman se, ettei esitelmiä annettu pitää rauhassa loppuun asti, niin kuin Suomessa pääsääntöisesti annetaan, vaan kesken esityksen kommentoitiin ja kyseltiin. Täällä on tosin havainnut muissakin tilanteissa sen, ettei kulttuuriin kuulu kirjata ylös kysymyksiä ja kysyä myöhemmin, vaan aina keskeytetään heti, jos kysyttävää on. Kuitenkaan "alempi arvoinen" ei pääsääntöisesti voi keskeyttää korkeampaa, eli esimerkiksi opiskelija ei voi keskeyttää opettajaa, jolloin toisinaan saattaa jäädä asioita kysymättä, jos opettaja ei annakaan lopuksi mahdollisuutta kysymyksille. Tämä esitelmien pitäminen terveyskeskuksen vastaavalle sairaanhoitajalle oli muutenkin vähän kummallista meidän mielestä, sillä kyllähän hän hommansa tietää. Loogisemmalta olisi tuntunut, jos opiskelijat olisivat pitäneet esitelmän esimerkiksi terveyskeskuksen asiakkaille tai ensimmäisen vuoden opiskelijoille, joilla ei asiasta niin hyvää käsitystä ehkä olisi. Meille esitys toki oli omalla tavallaan antoisa, joskin lähes samanlaiset tehtävät Suomessakin terveyskeskuksille kuuluu, käytössä vain on melkoisen paljon erilaiset resurssit. Eroina on lähinnä se, ettei Suomessa terveyskeskuksen työntekijät lähde niin paljoa kentälle , ihmisten koteihin tekemään terveystyötä, lukuun ottamatta toki kouluterveydenhoitajia ja koteihin tehtäviä neuvolakäyntejä sekä osaltaan myös kotihoitoa. Suomessa lasten terveyskasvatuksesta on enempi vastuussa myös päiväkotien ja koulujen henkilökunta ja vanhempina ihmiset hakeutuvat yleensä aina itse terveyskeskuksiin, eikä heitä tulla hakemaan kotoa tai tutkimaan paikan päälle. 

Juuri ennen kuin poistuimme terveyskeskuksesta sai yksi meistä (ikävä kyllä en minä) huikean mahdollisuuden tehdä jotain aivan itse, nimittäin aloittaa nesteen tiputuksen kyynärvarren laskimoon. Tapa toki oli hyvin erilainen kuin miten me olemme sen yleensä tottuneet tekemään, nimittäin kanyylia ei käytetty, vaan neste tiputettiin suoraan letkustoon liitetyn neulan kautta. Paikallinen hoitaja oli letkuttanut nesteen valmiiksi ja "pessyt" pistoalueen keittosuolalla, liruttamalla sitä vähän samaisesta letkustosta, jonka jälkeen meidän opiskelija sai pistää neulan suoneen. Siihen se sitten teipattiin paikalleen ja annettiin tippua. Kanyylit lienee kalliimpia, kun tiputus toteutettiin neulalla, olettaisin. Jännä on kuitenkin huomata, ettei ainakaan minun silmiin ole näkynyt koko täällä olon aikana vielä yhtään infektoituneen näköistä pistokohtaa tai minkäänlaisia muita infektio-oireita epästeriilien pistotapojen johdosta, vaikka käytännöt ovat todella paljon epästeriilimpiä kuin Suomessa. Olemme pohtineet syytä tähän ja voineet vain arvella, että täällä ihmisillä olisi parempi vastustuskyky infektioille likaisempien asumisolojen myötä. Tutustumiskäynnin jälkeen menimme kämppiksen kanssa kylästelemään kahden muun suomalaisen hoitajavaihtarin luo. Ilta kuluikin mukavasti jutustellen Intia-kokemuksista ja havainnoista Suomeen verraten herkullisen lounas-päivällis-yhdistelmän lomassa. Jälkiruoaksi päätetiin tehdä jotain suomalaista herkkua ja siihen valittiin letut, joita sitten syötiin tuoreiden hedelmien, mansikoiden, jäätelön ja suklaakastikkeen kera, nams :) 

Komeat puitteet vanhainkodilla!

Perjantaina olimme jälleen kerran into pinkeänä pukeutuneena valkoisiin työvaatteisiimme ja odottelimme koulun pihalla klo 7.45 muita opiskelijoita ja bussia tulevaksi. Noh, tovin siinä istuskeltuamme ihmetellen, ettei ketään muita näy missään, tuli tiistailta tuttu opettaja sanomaan meille, ettei tänäkään päivänä olisi harjoittelua sairaalassa. Kovasti hän pahoitteli, ettei meille ollut ilmoitettu asiasta. Tälle päivälle olisikin tiedossa tutustumiskäynti vanhainkotiin, jonne lähdettäisiin noin klo 9.00. Meillä oli siis jälleen reilusti aikaa käydä aamukahvilla ja odotella muita tulevaksi. Tutustumisreissu oli kyllä mielenkiintoinen. Kohteenamme oli siis vanhainkoti, joka toimii lahjoitusvaroilla ja on tarkoitettu vain köyhille ikääntyneille, joilla itsellään/perheillään ei ole varaa maksaa hoitopaikasta. Hoitokoti on Little Sisters of the Poor -säätiön ylläpitämä Home for the Aged. Bangaloresta näitä koteja löytyy kaksi, Intiasta yhteensä 13 ja kaiken kaikkiaan ympäri maailmaa säätiön ylläpitämiä vanhainkoteja on 202, 31 eri maassa. Vanhainkodista lähtee joka aamu kaksi "Little Sisteriä" kerjäämään rahaa ympäri Bangalorea, kulkemalla ovelta-ovelle tai lipaskeräyksen tavoin kauppojen pihoilla. Tilat hoitokodissa olivat jopa suomalaisen silmiin melko hulppeat. Huoneissa asiakkailla oli sängyt ja pöydät vuodeosastojen tapaan, mutta joillain oli palvelukotityyppisesti  paljon myös henkilökohtaisia kalusteita. Yhteiset tilat oli valoisia, tilavia ja viihtyisän näköisiä, fysioterapiahuoneesta löytyi melko kivasti erilaisia jumppatarvikkeita ja ulkona oli panostettu puutarhoihin. Löytyipä rakennuksesta myös kappeli, jossa asukkaille pidetään päivittäin hartauksia. Paikka näytti niin hienolta ja viihtyisältä, että näin skeptisenä ihmisenä heräsi jopa epäilyksiä, oliko jotain peitelty vierailijoiden silmiltä. Esimerkiksi todella huonokuntoisia tai muutoin hankalasti käyttäytyviä asiakkaita ei näkynyt ollenkaan. Toivottavasti asiat kuitenkin todella ovat niin hyvin, kuin minkä kuvan he meille antoivat!

Lauantai ja sunnuntai meillä olikin sitten vapaata, sillä lauantaina koululaisilla oli sellaisia teoriaopintoja, joille meidän ei vaikuttanut osallistua ja sunnuntait ovat normaalistikin vapaita. Suomalaiset fysioterapiaopiskelijat olivat lähdössä lauantaina Mysoreen näyttämään Intiaa toisen heistä vanhemmille, joten päätimme kämppikseni kanssa lyöttäytyä heidän seuraansa. Lauantai alkoikin siis hyvin aikaisin, nimittäin kiertoajelubussi lähti Bangaloresta jo 6.15 ja tottakai tapamme mukaan olimme odottamassa bussia jo noin 5.30, ettemme vain olisi myöhässä :) Kiertoajeluun kuului useita nähtävyyksiä ja puoteja, joista jälleen

Ranganathaswamy Temple

tarttui mukaan jos jonkinlaista tuliaishärpäkettä, kerrankin olen ajoissa niiden kanssa ja tuliaisten osto tuntuu kivalta eikä miltään pakkopullalta :) Kaikkia kohteita en kyllä ala erittelemään, sillä listalla oli temppeliä, hieno palatsia, silkkikauppaa, kirkkoa, kukkulan päällä olevaa kylää sekä puutarhaa, mutta muutamista, eniten mieleen jääneistä kerron jotain. Ensimmäinen pysäkki oli sellaiseen pienehköön puotiin, Chennapatana Toys Centreen, jossa myytiin mahdottomasti kaikennäköisiä erilaisia puusta valmistettuja tuotteita, niin käyttötavaroita kuin koriste-esineitäkin.  Mahdottomasti olisi ollut kivaa ostettavaa, mutta välissä on pakko yrittää miettiä, mitä kaikkea mahtuu laukkuihin paluumatkalle, joten ihan kaikkea ihanaa ei voinut silti ostaa. Ranganathaswamy temppeliin ei me kaikki edes lähdetty käymään sisällä asti, sillä sinne piti ottaa kengät pois ja välimatkalla kenkien säilytyspisteeltä temppelin oville olisi jalkapohjat ehtineet palaa siinä auringon paisteessa kuumuneella kivipihalla. Pari rohkeaa kuitenkin meistäkin löytyi ja heidän mukaansa oli hämmentävää nähdä, kuinka ihmiset palvoivat temppelissä jumaliaan, jopa aivan pienet lapset.

Mysore Saint Philomina's Church

Itsekin näin vähän tätä palvontaa, kun kävimme Mysore Saint Philomina's kirkossa. Viimeiseksi käyntikohteeksi oli jätetty Colourful Musical Brindavan Garden, jonne saavuimme illasta niin, että tullessa oli vielä valoisaa, mutta illan pimetessä puutarhan valot sytytettiin ja paikan valoloisto alkoi näkyä. Puutarha oli tosi iso ja sen ympäri kiertämiseen sellaisella kohtuu rauhallisella vauhdilla kului aikaa sen 1,5 tuntia, mitä meille oli aikaa annettukin. Puisto oli aivan tupaten täynnä ihmisiä ja välillä vähän ahdistikin se ihmismassan määrä. Sanonta "Go with the Flow" piti kyllä nyt paikkaansa, sillä siellä oli mahdoton yrittää kulkea omaan tahtiin ihmisten vyöryessä tasaisena massana. Ilmeisesi se "juttu" tuolla puistossa oli suihkulähde, jossa suihkuava vesi muuntui musiikin tahtiin erilaisiksi suihkuksi, ikään kuin vesi olisi elänyt ja tanssinut musiikin tahtiin. Tämän suihkulähteen ympärillä oli iso lauma ihmisiä kerääntyneenä ja toisella laidalla oli jopa katsomot, jotka myöskin olivat täynnä. Ihmiset hurrasivat lähteelle ja ottivat siitä kuvia. Itse olisin kuvitellut, että siellä kaikkien keskellä olisi ollut esimerkiksi oikeita ihmisiä tanssimassa tai livebändi soittamassa, mutta ei, he todellakin hurrasivat ihan vain sille suihkulähteelle. Paluumatkalle Mysoresta lähdettiin noin 20.30 ja matkalla pidettiin vielä päivällistauko, joten takaisin Bangaloressa ja kotona asti olimme vasta yöllä yhden jälkiin. Pitkä oli päivä, mutta onneksi antoisa ja hyvässä seurassa vietetty! Kiitos mukana olleille :)

Sunnuntai menikin sitten rauhallisemmissa merkeissä, nimittäin päivä kului lähinnä kotosalla pyykkäillen, blogia kirjotellen ja lepäillen. Käytiin kuitenkin aikamme kuluksi vähän katselemassa kävelymatkan päässä olevassa ostoskeskuksessa, josko siellä olisi jotain kivaa ja samalla eksyimme testaamaan intialaisen McDonald'sin. Täällä valikoima rajoittui kana- ja kasvivaihtoehtoihin ja itse ainakin totesin, ettei kanaburgeri ollut täällä yhtä hyvää kuin Suomessa, mutta jälkiruoka onneksi paikkasi jälleen tilanteen ;)

Puistossa

Puiston väriloistoa

Ruokailuajat täällä on kyllä melko kummallisia ja joskus sitä miettii, että millä nämä ihmiset oikein elää. Aamupala me syödään luonnollisesti aina ennen töihin menoa, joskus 7 kieppeillä. Aamupalaksi valmistamme joka aamu kaurapuuroa  omassa huoneessa itse ostamallamme induktioliedellä (maksoi noin 20 e), jonka sekaan sekoitetaan yleensä vähän muroja ja proteiinijauhetta ja yleensä lisäksi on vielä jokin hedelmä, banaani on ollut suosikki tähän asti. Töissä on tauko noin 11 aikaan, jolloin voi halutessaan haukata jotain, mutta yleensä me pyritään selviämään vielä sen yli ja syödään lounas vasta noin yhden aikaan. Osa paikallisista kutsuu sitä 11 ruokaa aamupalaksi ja syövät lounaan jo silloin yhden aikaan, itse en kuitenkaan selviäis ilman aamupalaa niin pitkälle. Päivällinen onkin sitten minun silmiin vähän kummalliseen aikaan, nimittäin vasta illalla 8-9 aikaan. Joistain ruokapaikoista ei edes saa ruokaa päivällä 16-19 väliin, vaan he pitävät tauon ja jatkavat tarjoiluja seitsemän jälkeen. Iltapalaa ei sen jälkeen tarvi sitten syödäkään. Meidän majoituspaikassa ruoat ovat tarjolla siten, että aamupala on 8-10, (lounas kello 14 erikseen tilattaessa) ja päivällinen 20.30. Koska ruoat ovat erikseen maksettavia, aamupala hurjat 30 rupiaa=30 snt ja päivällinen 60 rupiaa=0,75 snt, ollaan päädytty tekemään useimmiten joko lounas tai päivällinen itse. Bravuuri ruoaksi on muodostunut nuudelimunakokkelipata sipulilla, paprikalla ja tomaateilla höystettynä ja rahaa kahden hengen annoksen tarvikkeisiin kuluu noin 50 rupiaa=n. 65 snt. Voi siis olla, ettei Suomessa juuri enää kaurapuuro ja nuudelit maistukaan, vaikkakin täällä ne maistuu edelleen herkulta kuukauden lähes jokapäiväisestä syömisestä huolimatta!

Roskistaidetta :)

Lisää roskistaidetta

Poika halus mun roskiskuvakollaasiin ;)