Vieraita kotipuolesta, parasta!

Eka riksakyyti, jänskää!

Pari viikkoa on vierähtänyt kirjoittamatta, tai no julkaisematta. Kirjoittanut kyllä oon jo valmiiksi vaikka mitä, mutta netin saatavuuden kanssa oli alkuun ongelmia ja sitten tulikin äiti ja Hanna-sisko kylään, joten oli paljon muutakin tekemistä kuin julkaista blogia :D



Tässä vaiheessa kirjoittelen tuosta edellisestä viikosta pikaisesti, siitä, mitä me äitin ja Hannan kanssa ehdittiinkään tehdä viikon aikana. Julkaisen sitten Suomesta käsin vielä harjoittelukoonnin ja jonkinnäköisen yhteenvedon koko täälläoloajasta. 





 

Hannan ja äitin kans ehdittiin siis käydä melko useaan kertaan ja melko monessa eri paikassa shoppailemassa, koska kaikkea kivaa sekä itselle että tuliaisiksi oli tietenkin saatava, enkä itsekään jäänyt kyllä ostosteni kanssa yhtään huonommaksi ;) Tuli kierrettyä vähän hienompia ostoskeskuksia, vähän vähemmän hienoja ostoskeskuksia, ostoskatuja täynnä pikkukojuja sekä rantakatu täynnä putiikkeja. Käsitykseni mukaan kaikille jäi hyvä mieli ostossaaliista eikä juurikaan mitään sellaista jäänyt ostamatta, mistä olisi etukäteen haaveillut.








Yksi päivä kului vesipuisto-huvipuisto Wondrlassa, jossa itse toki kävin jo toista kertaa. Ensimmäisestä kerrasta viisastuneena otettiin Fast Track-liput, joilla pääsi jonottamatta kaikkiin laitteisiin, sekä vesi että kuiviin. Kyllä tulikin kierrettyä melkoisen ahkerasti kaikki laitteet, vesilaitteista ei jäänyt käymättä kuin ihan lällyimmät ja kuivalla puolellakin hurjemmista laitteista skipattiin vain ne, jotka todettiin moneen kertaan koetuiksi jo Suomessakin. Huippu päivä oli ja aurinkokin jaksoi paistaa koko ajan :)  Kuvia tosin ei tullut otetuksi, kun kamera jäi lukkokaappiin päivän ajaksi, ettei vain kastuis tai putoais laitteista. Illalliselta sit kuvaa :)



Toinen nähtävyyskohde oli Bangaloren eläintarha, jossa lipun hintaan kuului itse eläintarhassa kiertäminen, Safariajelu sekä perhostalon sisäänpääsy. Eläintarhasta olin kuullut monennäköistä juttua siitä, kuinka ahtaasti ja ikävissä oloissa eläimet siellä ovat. Eihän ne aitaukset ihan Suomen malliin kalustettuja olleet, mutta itse ainakin ihan mielelläni silti kiersin koko eläintarhan kokonaan läpi. Safariajelu toteutettiin bussissa istuen ajellen läpi isoja aitauksia, joissa eläimet saivat olla vapaammin. Löytyi peura-, tiikeri-, karhu-, elefantti- ja leijona-aitaus, unohtuikohan joku? Kiertoajelun opas nappasi minulta kameran kädestä ja kuvasi kaikki eläimet parhaista mahdollisista kuvauskulmista, jotta saatiin hyviä kuvia eläimistä. Toki tästä kuvauspalvelusta oltiin tippiä vailla, ja maksettiinkin, mutta saatiinpahan hyviä kuvia ilman, että itsellä tarvi keskittyä kuvaamiseen katselun sijaan :) Perhostalossa oli ihan hienoja kukkia, mutta perhosia siellä tuntui olevan jopa vähemmän kuin ulkona puiden ympärillä. Siellä oli myös sellainen "teoriaosuus" puoli, jossa oli kuivattuja perhosia näytillä ja tietoa niistä. Olisi siellä pyörinyt joku ohjelmanpätkäkin televisiossa, mutta koska se oli hindin kielellä, ei yritettykään jäädä katsomaan sitä. Nimittäin oli jo kiire takaisin hotellille pakkaamaan kampeita rantalomaosuutta varten.

 
Sleeper-bussilla matkustimme yhden yön kohti Kovalam Beachia, jossa majotuimme yhdeksi yöksi hotelliin. Aikaa rannalla paistatteluun oli siis käytännössä kaksi kokonaista päivää, ennen semisleeper-kyydillä paluuta Bangaloreen. Kovalamilla otettiin aurinkoa, syötiin hyvin ja osteltiin kaikkea kivaa rantakadun putiikeista. Sinne olimme sopineet treffit myös kolmen muun vaihtokaverini kanssa, joiden seurassa kävimme perjantai-iltana illallistamassa. Olivatpa tytöt järjestäneet mulle illallisen päätteeksi melkoisen yllätyksenkin, kun pöytään tuotiin yhtäkkiä synttärikakku kynttilöineen kaikkineen (joita tosin oli vain 23, heh :D). Oli kyllä ihana ilta!


 
 Rantaloma oli kaikkineen hyvin onnistunut, vaikka vähän muuttujiakin oli matkassa. Mahatauti vaivasi yhtä matkustajaa ja itselläni meinasi olla välillä pinna kireällä kaupustelijoiden kanssa, jotka eivät olisi millään halunneet uskoa, ettemme todellakaan halua ostaa enää yhtään ainoaa huivia tai hedelmää tai kookosöljypurkkia. Välillä rannalla satoi melkoisesti vettä, mutta ei annettu sen hidastaa menoa. Sateen aikaan oli hyvä käydä syömässä tai shoppailemassa:)



Bangaloreen palattuamme kävimme vielä oikeanakin päivänä juhlistamassa minun synttäreitä brunssin merkeissä, jonne saimme jälleen mukaan yhden vaihtarikaverini :) Neljän tunnin syömisen, sekä suolaisen että makean, jälkeen oli mitä mainiointa päästä vielä tunnin jalkahoitoon. Jospas nyt muistaisi loppuajan rasvailla kantapohjia, etteivät kovettuisi enää siihen kuntoon kuin ennen hoitoa. Ei nimittäin ole ollut jaloille kovin hyväksi tämä kolmen kuukauden sukaton aika pelkillä varvassandaaleilla kävellen. Itse kun en Suomessa normaalisti kesäisinkään luovu sukista. 








Viimeisen päivän vietimme jälleen rauhallisissa merkeissä. Käytiin Lalbagh-puistossa piknikillä ja vielä vähän shoppailemassa, nimittäin äiti uhrautui ostamaan itselleen uuden lentolaukun, jotta hänellä mukanaan ollut ison iso laukku saatiin täyttää mun tavaroilla. Siinä pakkaillessa vasta tajusi, kuinka paljon kolmen kuukauden aikana onkaan kertynyt uutta tavaraa. Se suuren suuri laukku tuli nimittäin aivan täpötäyteen asti. Olin kuvitellut, että pieni lentolaukku riittäisi ylimääräisille tavaroilleni, mutta eihän se ihan niin mennytkään täällä Intiassa. Olisin kyllä ollut aivan hukassa tavaroideni kanssa ilman äitin laukkua. Ja Hannalla kyllä on melkoinen työ edessään Suomessa, kun alkaa saunottamaan omien matkatavaroiden lisäksi sen minunkin laukun sisällön, se kun lähti niiden mukaan ja mulle jäi vaan kahden viikon kamppeet ja oma rinkka tänne. Hämmentävää, että yhdestä rinkallisesta tavaraa, mikä mulla siis oli tänne tullessa, oli monistunut tuplamäärä ja tuplakilot :o En voi ymmärtää :D Ilta kruunattiin vielä super hienolla illallisella, jossa alkuruoka tuli kolmena eri kattauksena ja siihen vielä pääruoka ja jälkiruoka lisäksi. Oli pojat syömistä, mutta oli se hyvääkin! Voin suositella, Bangalore - Koramangala - Umerkot!

Sokeriruokomehua ostamassa.

Äidin ja Hannan reissu tänne ei olisi voinut sattua sopivampaan saumaan. Tällä viikolla nimittäin sain kuulla useampia ikäviä uutisia kotisuunnilta, joiden vastaanottamisessa helpotti paljon, että oli rakkaat ihmiset lähellä. Haikea mieli oli lähettää heidät kotiin viime yönä kaksi viikkoa ennen kuin itse pääsee, mutta onneksi itsellänikin on tyttöjen kanssa tänne Intiaan valmiiksi suunniteltuna lomareissu, joten tekemistä riittää ja ikäviä asioita ja koti-ikävää ei ehkä ehdi niin paljoa murehtia. Tavaroita pakatessa kyllä taas vahvistui tunne, että on tämä ollut hieno ja antoisa kokemus, mutta joutaisi täältä jo kotiinkin! Home sweet home<3
 

Kaksi viimeistä viikko kuluu ilman tietokonetta, sillä Intian sisäisellä lennolla käsimatkatavaran painoraja on 4 kiloa, jonka tämä minun vanhahko, mutta hyvin palveleva, tietodaattori painaa varmaankin jo itsessään. Seuraavat kuulumiset siis kirjoitellaan kotoa käsin :)

Maisema hotellin parvekkeelta )

 

Äiti harjotteli poseeraushymyä suklaapirtelön kanssa :D

"Siellähän paloi punaiset valot?!" Teiden ylittäminen voi olla hämmentävä kokemus täällä.

Safariajeluposetus.

 

Perhostalo.

Krokotiilejä.

Viikko vappaita täynnä :)

Viime viikolla tosiaan sattui olemaan niitä pyhiä ja vielä vaalit kaupan päälle, joten meille se tiesi kolmea ylimääräistä vapaapäivää. Ne pari päivää mitä siihen väliin nyt sitten jäi, vietettiin dialyysiosastolla. Siellä oli tosi mukavan oloista työporukkaa ja vähän pääsi jopa tekemäänkin jotain, ei mitään päätähuimaavaa, mutta verenpaineen mittaaminenkin itsenäisesti tuntui täällä melko juhlalta :) Ja tuleepahan manuaalinen verenpaineen mittaaminen tutuksi, kun ei täällä käytetä muunlaisia mittareita! Tämä olikin ensimmäinen osasto jolla työntekijät huomioi minua millään tavalla. Osastonhoitaja kertoi hyvin tarkkaan dialyysilaitteen toimintaperiaatteesta ja mahdollisista komplikaatioista ja vaikka samat asiat oli kerrottu jo yksityissairaalan dialyysiosastolla, tuli itsellä ymmärrettyä jälleen jotain uutta siitäkin laitteesta. Toisena päivänä henkilökunta ei vaikuttanut enää yhtään niin yhteistyöhaluiselta, mutta se selittynee sillä, että tällä kertaa samaisella osastolla olikin jo neljä opiskelijaa kerralla kun edellisenä päivänä olin ollut siellä puolet päivästä ihan yksin.

Vaalipäivänä tehtiin kämppiksen kanssa ahkerasti koulujuttuja ihan vain kämpillä istuen, ainakin alkupäivä. Iltaa kohden neljän seinän sisällä kököttäminen alkoi kuitenkin tympäistä, joten päätettiin lähteä varovasti haistelemaan onko ilmassa minkäänlaisia merkkejä levottomuuksista tai valtavista ihmismassoista, joilla meitä oli peloteltu ja neuvottu pysyttelemään kotosalla. Siihen aikaan äänestys oli ilmeisesti jo loppumassa, kun äänestyspöytien ympärillä ei juuri ollut enää hälinää ja pöytiä ja tuolejakin keräiltiin jo pois. Saimme huomata, että tuona päivänä kadut olivat huomattavasti hiljaisempia kuin normaalisti täällä. Päätettiin käydä palkitsemassa itseämme ahkerasta opiskelusta kävelylenkillä, jonka myötä eksyimme Costa Coffeen herkkujen pariin :) Noh kerrankos tuota ;) Täällä tulee kyllä herkuteltua ehkä laittoman paljon, varsinkin kun kaikki on vähän edullisempaa kuin Suomessa, mutta on täällä ravintoarvot muutenkin ihan pielessä totuttuun nähden ja ruokarytmit vielä enemmän sekaisin, joten palattaneen normaaliin rytmiin sitten Suomessa. Vaikka sen verran vedän takaisin, että luultavasti pari ensimmäistä viikko Suomessa tulee syötyä kaikkea mahdollista mitä ikinä tekeekään mieli, on nimittäin melkoinen lista kaikkia Suomen herkkuja mitä haluaa "ihan ensimmäisenä" Suomessa syödä, eikä niitä mitenkään kaikkia ehdi vielä "ensimmäiseksi" silti syödä :D

Oli sitä sakia.

Pitkäperjantaita vietettiinkin sitten vähän perinteisemmin menoin, nimittäin käytiin tyttöjen kanssa kirkossa katsomassa pitkäperjantain messua katolisessa kirkossa. Kirkko oli ihan hieno, joskin vähän pieni, muttei kuitenkaan sellainen linnan tapainen, mitä olisin odottanut. Väkeä oli niin paljon, että pihallekin oli pystytetty penkkirivejä, joilta sitten pystyi seuraamaan screenin kautta kirkonmenoja. Melko hienosti järjestetty systeemi. Messu eteni hyvinkin pitkälti laulamalla, tuli mieleen aivan Rovaniemen joulukirkko pari vuotta sitten, joka todellakin hämmensi minua, sillä siellä luettiin käytännössä kaikki tekstit laulamalla. Hienon messun jälkeen innostuttiinkin sitten tyttärien kanssa lähtemään kahvilaan, jossa loppureissun suunnitelma kehkeytyi melko pitkälle, joskaan ei vieläkään valmiiksi asti.

Lautasena banaanipuun lehti :)

Viikonloppu oli melkoisen shoppailupainotteinen. Tuliaisia tuli siis hankittua jälleen muutamia, itsellekin jotain kivaa, katsastettua hyvä ostostelukatu äidin ja siskon varalle (JOTKA MUUTEN TULEE JO VIIKON PÄÄSTÄ!!! :D) ja tulipas sitä käytyä välissä syömässäkin jälleen hyvin ja hienosti. Rahan arvoa miettii täällä melkoisesti, sitä mitä kaikkea pienellä rahalla voi saada. Lähes aina sitä edelleen ajattelee "Mitä tämä Suomessa maksaisi?" ja sen myötä tuleekin tehtyä usein ostopäätöksiä. Ruokapuolesta nyt vielä odottaa innolla sitä, että pääsee itse laittamaan ruokaa, mutta voipi olla, että arki painaa melko nopeasti vastaan, kun täällä on nyt tottunut niin hyville sapuskoille tuolla ulkona halvalla syödessä. Onneksi hellusta on kuoriutunut melkoinen kokki mun täällä ollessa, ainakin on niin hyvän kuulosia pöperöitä siellä laittanut, että saapi jatkaa kesälläkin kokkilinjalla ;)

Tuon pitkän vapaan jälkeen maanantaiaamu tuntui kyllä tuskalta, varsinkin kun ei illalla tuntunut uni tulevan ei sitten millään, vaikka väsytti ihan hirveästi. Täällä ei siis ollut maanantai enää vapaapäivä, meidän koulu kun ei ole erityisesti kristittyjen koulu. Eipä voi kuitenkaan valittaa, nimittäin viimeinen viikko harjoittelua lähti käyntiin. Vielä on siis kuukausi täällä oloa jäljellä, mutta kun miettii mitä kaikkea siinä on tarkoitus vielä touhuta, niin keskenhän ne päivät loppuu. Aivan hurjalta tuntuu. 

Tuossa viime viikonlopun aikana tuli oikeastaan ensimmäiset kunnon ikävän oireet,

Vähän herkuteltiin, nams.

johtunee siitä, että oltiin niin monta vapaapäivää ihan vain tässä kotosalla, ilman mitään suurempia erikoisnumeroita. Oli aikaa ajatella ja etenkin kun nettikään ei toiminut juuri ollenkaan, niin ei saanut kunnolla yhteyksiä kotipuoleen. Netti onkin ollut noin kolme viimeistä viikkoa melkoisen onneton, yhteydet pätkii ihan tosissaan ja se aiheuttaa turhautumista ja silloin miettii, että johan täältä joutaisi kotiin. Toisaalta, ei todellakaan jouda, nimittäin niin hienot kolme viikko on vielä tiedossa ja monenmoista ohjelmaa niille luvassa, etten kyllä raskisi jättää niitä välistä vaikka mikä olisi :)

Kunnallista sairaalaa ja mukavaa yhdessäoloa!

Vaihtorahoina täällä saattaa saada karkkia :)

Ensimmäinen viikko kunnallisessa sairaalassa on taputeltuna ja ajatukset on melkoisen sekavat. Mitään hoitotoimenpiteitä ei päästy tekemään koko viikolla, mutta joitain mielenkiintoisia keskusteluja on käyty ja teoriaopetustuokioita seurattu, jotka ovat herättäneet ajatuksia melko lailla paljon. Ollaan tällä viikolla oltu vasta synnyttäneiden osastolla, jossa siis synnyttäneet äidit olivat lastensa kanssa odottelemassa kotiin pääsyä. Hoitajille siellä ei juurikaan työtä ollut, nimittäin kaikilla äideillä oli joku omainen käytännössä koko ajan vieressä, joka hoivasi lasta, auttoi lapsen syömään äidin tissille ja vaihtoi vaippaa, jos sellaista edes oli. Henkilökuntaa osastolla ei järin paljoa näin ollen näkynyt. Toki esimerkiksi iv-nestehoidoista hoitajat vastasivat, kävivät aloittamassa tai lopettamassa tiputuksia sekä tarkistamassa äidin ja vauvan vointia, mutta itse olisin odottanut tarkastuksia useamminkin. Kylvetys oli ainoa perushoidollinen asia, minkä näin talon henkilökunnan toimesta tehtävän vauvoille, mutta sinnekin omaiset veivät vauvan ja kylvettäjä odotti kylpyammeen luona kun vauvat tuotiin hänelle kuin liukuhihnalla konsanaan. Pesu oli minun silmiin melko kovakouraisen näköistä, mutta toki olenkin tottunut näkemään vaan kotikylvetyksiä, joihin yleensä varataan aikaa reilusti ja toimitaan kaikessa rauhassa. Kylvyn jälkeen omaiset ottivat vauvan, kuivasivat hänet, piirsivät jauheella merkin otsaan niin kuin tapoihin kuuluu ja mahdollisesti muuallekin; kasvoille, kämmeniin ja minne kenenkin tavoissa kuului. Lisäksi he hieroivat kosteusvoidetta vauvan kasvoille ja laittoivat talkkia koko vauvan kehoon. Sitten vauvalle laitettiin vaippa tai jokin riepu suojaksi, vaatetta päälle (jos heillä itsellään oli niitä tuotuna) ja kiedottiin vauva huiviin ikään kuin kapaloon. Opiskelijoiden tehtävänä oli valita yksi potilas, jonka tiedot heidän tuli opetella ulkoa ja valmistautua esittelemään potilas opettajalle. Lisäksi heidän tuli osata kertoa mitä vastasynnyttäneen äidin päivittäisiin perustutkimuksiin kuuluu ja vastaavasti, mitä vastasyntyneen vauvan perustutkimuksiin kuuluu.

Äidin osalta tutkimus etenee päästä varpaisiin ja siihen kuuluu tärkeimpinä huomioida:

• Kasvot - anemian ja kuivumisen oireiden havainnointi, kasvojen väri
• Rinnat - kasvu, nännit, maidon eritys
• Vatsa - inspektio, palpaatio ja kohdunpohjan korkeuden mittaaminen
• Vagina - vuodon määrä ja väri, mahdollisen episiotomian paraneminen
• Jalat - turvotukset, alkavien trombien tutkiminen venyttämällä pohjetta - jos kipeä, niin potilaalla todennäköisesti alkavia trombeja
• Potilaan haastattelu - yleinen vointi, väsymys, kivut ym.

Tyttöjen kans syömässä ennen perjantain juhlia.

Vauvan tutkimus etenee myös päästä varpaisiin, tarkkaillen hänen väriään, yleistilaansa, pään aukileita, ihon kuntoa sekä heijasteita. Heijasteista tulisi tarkistaa ainakin etsimis-, imemis-, yskimis-, nielemis-, moro-, tarttumis- sekä Babinskin heijasteet. Vauvasta otetaan lisäksi paino ja pituus. Hoitajan tulisi pyytää äitiä imettämään lasta, nähdäkseen, miten äiti imettää, tuleeko rinnoista maitoa ja alkaako lapsi syömään.

Näiden tutkimusten  perusteella opiskelijan oli määrä antaa myös terveysneuvontaa äidille, esimerkiksi imetysohjausta, episiotomian hoito-ohjeita, ravitsemusneuvoja tai mitä vain äidille tarpeellista. Parin päivän osastolla olon aikana sain jopa pitää paria vauvaa sylissäni, melkoisen söpöjä tapauksia mustine hiuksineen (kaikilla vauvoilla oli mustat hiukset). Tuolla sairaalassa on käytäntö siirtää kaikki sektiolla syntyneet vauvat ensimmäiseksi vuorokaudeksi vastasyntyneiden teho-osastolle, kaiken varalta. Vieraillessamme tuolla teho-osastolla, ihmettelimme hiukan sitä, miksi vauvat olivat siellä, kun heihin ei ollut kiinnitetty edes mitään monitoreja, mutta ilmeisesti jatkuva tarkkailu oli se pääajatus tässä. 

Viikon kohokohdiksi nousivat ehdottomasti kaksi synnytystä, jotka pääsimme seuraamaan. Olin aivan yllättynyt kuinka nopeasti synnytys oli ohi. Ensimmäisessä tapauksessa potilas käveleskeli jonkin aikaa synnytyssalin ulkopuolella hyvin kivuliaan oloisena ja hoki jotain sanaa, olettaisin, että jonkun Jumalansa nimeä. Sitten hänet kävelytettiin synnytyssängylle, jossa häntä valmisteltiin laittamalla kanyyli, sitä kautta annettiin vähän lääkettä ja laitettiin nestettä tippumaan. Sitten kätilö tuli paikalle, tutkaili vähän aikaa tilannetta ja kohta vauvan pää yrittikin jo työntyä ulos. Äidille tehtiin episiotomia, eikä puudutusta taidettu juurikaan käyttää. Itse olin tukemassa potilaan toista jalkaa koko toimenpiteen ajan ja yritin pitää naamaani peruslukemilla seuratessani kätilön työskentelyä ja kuunnellessani äidin kivunhuutoja. Episiotomian jälkeen vauva saatiin todella nopeasti ulos, vaikkakin hartiat meinasivat olla hieman jumissa. Heti komean pojan synnyttyä napanuora leikattiin ja hänet siirrettiin imulaitteen luo nenän ja suun limanimua varten. Vauvaa putsailtiin pyyhkeellä ja hänellä käytettiin nenämahaletkua. Vauva siirrettiin lämpösänkyyn, jossa hänen kasvojensa päälle laitettiin "happipömpeli". Siihen vauva sitten käytännössä jätettiin ilman mitään tarkempaa seurantaa hoitajien toimesta, opiskelijat kävivät vähän kurkkimassa alkuun, mutta kohta kukaan ei enää kiinnittänyt huomiota itkeskelevään vauvaan. Itse seurasin ensin episiotomian ompelua, mutta en voinut kuunnella vain sivusta vauvan itkua, joten siirryin vauvan luo ja yritin parhaan taitoni mukaan saada häntä rauhoittumaan käsikapalon avulla. Kyllähän se toimikin, vauva rauhoittui ja itkukin lakkasi. Toinenkin opiskelija tuli sitten siihen katselemaan ja siinä me tovin aikaa vauvaa hoideltiin, eikä kukaan talon henkilökunnasta käynyt katsomassa vauvaa melko pitkään aikaan. Yksi hoitaja siinä kävi katsomassa, yritti säätää lämpöpuhaltimen lämpötilaa isommalle, sillä vauvan kädet ja jalat oli melko kylmät, muttei onnistunut siinä. Sainpas sitten tehdä jotain edes, kun osasin säätää puhaltimen lämpötilaa isommalle :) Kun äiti oli saatu ommeltua, katosivat kaikki hoitajat paikalta ja opiskelijatkin lähtivät tauolle. Äiti makasi edelleen toimenpidepöydällä ja vauva huoneen toisella laidalla lämpöpuhaltimen alla. Opiskelijat tulivat sanomaan minulle, että lähdetään nyt tauolle ja olipas kyllä vaikea lähteä huoneesta, jossa ei juuri sillä hetkellä ollut ketään muita äidin ja vauvan lisäksi paikalla. Onneksi kuitenkin näin, että joku hoitaja edes oli viereisessä huoneessa ja vauvakin tuntui olevan rauhallinen. Kysyessäni paikallisilta opiskelijoilta, että kuinka me voidaan lähteä ilman, että kukaan jää hoitamaan vauvaa, he vastasivat vain, että hänen äitinsä on siellä. Hurjaa, eihän se äiti siitä sängyltä mihinkään vielä pääsisi, jos vauvalla joku hätä tulisi, mutta siihen kuulema olisi parempi tottua kunnallisessa sairaalassa. Ja myöhemmin kun kävin vielä vilkaisemassa, niin vauva oli viety hoidettavaksi toiselle osastolle ja äitikin odotteli ilmeisesti siirtoa. Kaikista suurin ihmetyksen aihe molempien synnytysten osalta meille suomalaisille oli se, ettei vauvaa näytetty kunnolla äidille, häntä ei annettu äidin syliin eikä hänestä ainakaan meidän kuuleman perusteella sanottu äidille mitään tietoja. Ehkä henkilökunta saattoi vaivihkaa meidän ymmärtämättä sanoa sukupuolen äidille, mutta edes sitä me ei huomattu sanottavan. Painoa ja pituuttakaan ei otettu heti siinä synnytyssalissa, oletettavasti ottivat sitten vasta siirron jälkeen.

Hääpukukangas, ois maksanu n. 500 €

Paikalliset opiskelijat sanoivat minulle tämän synnytyksen nähtyään, että "älä koskaan synnytä normaali kautta, pyydä aina sektio, me ainakin synnytetään sektiolla" ja minä tietenkin ihmeissäni kysyin miksi. Ilmeisesti alapääsynnytyksessä ei täällä anneta kovinkaan kummoisia kipulääkkeitä ja episiotomia tehdään käytännössä aina, vaikkei olisikaan varsinaisesti tarvetta ja ilman mitään puudutusta. Se on siis hyvin kivulias tapa synnyttää täällä. He olivat aivan ihmeissään, kun sanoin, että Suomessa kaikki synnytykset pyritään toteuttamaan normaalisti alakautta, ellei sektiolle ole jotain lääketieteellistä syytä. Tästä he olivat vuorostaan ihmeissään. Selitin sitten asiaa vähän lisää, että alakautta synnyttäessä toipuminen on nopeampaa ja kipulääkityksen toteuttaminen Suomessa taitaa olla parempi kuin Intiassa, sitä annetaan yleensä aina, jos potilas kokee sitä tarvitsevansa. 

Kangaskaupoilla

 

Jotain torikujan tapaista

Täällä harjoittelua tehdessä on kyllä huomannut monta eroa verrattuna Suomen harjoitteluun, mutta ehkäpä merkittävin on se, ettei täällä sairaanhoitajat juurikaan ohjaa opiskelijoita, vaan pari opettajaa pyörii osastoilla tenttaamassa ja opettamassa juttuja. Sairaanhoitajista juuri kukaan ei ole itse asiassa ottanut meihin mitään kontaktia tuolla kunnallisen puolella, yksityissairaalassa niinkin huomioitiin, kyseltiin ja kerrottiin tehtävistä toimenpiteistä. Nyt on nähty ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille opetettavan osastolla (general ward) muun muassa lämmön ja verenpaineen mittaamista. Näissä opiskelijat olivat valmistautuneet pitämän esitelmän aiheesta ja opettivat sitä muille, opettajan seuratessa vierestä ja keskeyttäessä lähes

Melonikauppias

poikkeuksetta useampaan kertaan, usein tarpeettomastikin nolaten oppilasta muiden opiskelijoiden ja potilaiden edessä. Verenpainetta mitatessa paine pumpattiin mansettiin minun nähdäkseni turhaan kahteen kertaan, nimittäin ensimmäisellä pumppauksella he etsivät suuntaa antavasti yläpaineen, jonka jälkeen löysäsivät paineen ja pumppasivat uudelleen varmistaakseen ja tarkentaakseen yläpaineen arvon sekä löytääkseen alapaineen arvon. Sitten opettaja neuvoi, miten "pulse pressure" tulisi laskea, muttei antanut oppilaille mitään infoa siitä, miksi sitä lasketaan tai minkälaiset arvot olisivat normaaleja. Ehkäpä hän oletti, että kaikkien tulisi tietää ne ennestään. Neljännen vuosikurssin opiskelijat pitivät äitiyshuoltoon ja synnytykseen liittyvistä asioista esitelmiä, kuten synnytyksessä käytettävistä apuvälineistä ja perätilasynnytyksestä.

 

Ompelimo

Edelleen on kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka paikalliset opiskelijat hakeutuvat harjoittelussa aina johonkin opettajan katseen ulottumattomille juttelemaan omiaan, "pönöttämään", niin kuin meillä on täällä ollut tapana sanoa. Toisaalta ei heitä voi siitä moittiakaan, kun tietää, ettei monilla ole kiinnostusta alalle, ja nekään joilla olisi, eivät saa tehdä mitään konkreettista, vain katsoa sivusta.  Ja kun opiskelijoita voi olla yhdellä osastolla yli kymmenen, ei kaikki mahdu edes seuraamaan vierestä siten, että näkisivät jotain. Yhtenäkin päivänä meitä oli samalla osastolla 13 opiskelijaa, potilaita osastolla oli sillä hetkellä 4 ja henkilökunnasta paikalla oli yksi hoitaja ja yksi lääkäri. Nuita "pönötyksiä" täällä on kyllä nimetty jo niin monia, ettei itse edes pysy perässä. On taukopönötys, odottelupönötys, sluipailupönötys, sekuvain-pönötys ja ja ja. Aina kun pitää seisoskella tekemättä mitään, voi puhua pönöttämisestä. Pönötys voi tapahtua myös istualtaan, jos takapuolen alle on sattunut löytymään jokin istuimen tapainen. Harjoittelupaikalla potilaiden, tai oikeastaan opiskelijoiden toimintaa seuratessa ennen kaikkea opettajien, nähden istuminen on kielletty.

Perjantaina yksi paikallinen opiskelija kutsui meidät hyväntekeväisyys juhliin, joilla kerättiin rahaa eräälle nuorelle tytölle, jolla on luusyöpä. Otimme kutsun vastaan ja kävimme viettämässä mukavan tyttöjen illan :) Lauantain spesiaaliohjelma oli Sari-kankaiden ostosreissu yhden meidän opettajan avustamana. Koska opettaja oli ehdottomasti sitä mieltä, että meidän tulee ostaa oikeat silkkiset Sari-kankaat, niin senhän me teimme. Kankaat vietiin sitten kyseisen opettajan avustamana hänen hyväksi havaitsemalleen ompelijalle, joten reilun viikon päästä on luvassa kuva valmiista puvuista. Kunhan joku vain opettaa meidät pukemaan ne oikein, nimittäin se 4-6 metrisen kankaan pyörittäminen ympärilleen oikein voi olla melkoisen haastava tehtävä.

Sunnuntain vapaapäivän käytimme Wonder lassa käymiseen, joka on siis huvi- ja vesipuisto samassa. Liput sinne sisään maksoi pikkusen reilun 10 euroa eli Suomen hinnastoihin verrattuna ei juuri mitään :) Vesipuiston puolella jonot liukumäkiin oli niin pitkiä, ettei testattu kuin yksi mäki, vesidisko ja allas, jossa tuli tietyin väliajoin aallot, joskin aaltoja me ei jääty odottamaan. Aaltoallas kuhisi intialaisia ihmisiä koko ajan ja etenkin sellaisesta korkean kellotornin päällä olevasta maailmanpyörästä käsin allas muistutti muurahaispesää. Vesipuiston pukeutuminen erosi hieman totutusta, itselläni oli bikinien päällä vielä t-paita ja shortsit, mutta useilla paikallisilla uimavaatetus ei juuri eronnut normaalista arkivaatetuksesta. Huvipuiston puoli oli melko samanlainen kuin Suomessakin. Plussa puoli löytyi paikan ravintoloista, joissa hinnat olivat suunnilleen samaa luokkaa kuin muuallakin, kun Suomen huvipuistoissa on tottunut tupla- tai jopa triplahintoihin. Mahtava paikka kaikkiaan ja vieraat meinaan käyttää myöskin siellä, joskos sitten pääsisi testailemaan useampia vesiliukumäkiäkin ;)

Alkava viikko meillä onkin sitten hieman tynkä harjoittelun osalta, kun maanantai täällä on pyhäpäivä, joskaan pyhän syy meille ei ole selvinnyt paikallisilta kysymisistä huolimatta. Torstaina meillä on jälleen vapaata, nimittäin silloin on äänestyspäivä eikä meidän suositella liikkuvan silloin missään äänestyspaikkojen läheisyydessä tai juuri muutenkaan julkisilla paikoilla. Myöskin pitkäperjantai täällä on vapaa, joten siitä tuleekin jo kolmas vapaapäivä tälle viikolle. Täydellinen viikko siis tehdä koulutehtäviä niin tänne koululle kuin Suomeenkin :)

Siellä se muurahaisallas :)